

Suomen eteläisillä merialueilla seilaava veneilijä sattuu harmillisen harvoin satamaan, jossa olisi myynnissä kalaa. Näin on, vaikka satamia on kymmeniä ja savukala istuisi kovin nätisti lautaselle kesäisten perunoiden ja saaristolaisleivän seuraksi.
”Se on aika työläs tuote myydä, ja myyntipaikan pitää olla hyvä, koska eivät kaikki veneilijätkään osta. Mutta tämä on varmaan Suomen parhaita paikkoja seistä ja myydä”, hymyilee kalastaja ja kalakauppias Börje Öhman.
Hänellä on yksi Nauvon vierasvenesataman punamultamyymälöistä, kojun oven päällä lukee Börjes Fisk.
Päätuote on yksinkertainen: merisuolalla maustettu savukala. Kylmätiskissä on myös tarjolla graavilohta.
Öhmanilla on menossa 37. kesä.
”Satamaan kaivattiin kalaa, ja sillä tiellä olen yhä”, hän sanoo ja kurkkii savustusuuniin.
Siellä köllöttelevä kala on kirjolohta, joka ón kasvatettu muutaman kilometrin päässä Nauvosta pohjoiseen.
”Haen kokonaiset peratut kalat joka aamu kuudelta aamulla kylmiöstä, teen tässä fileitä ja savustan.”
Savu syntyy leppäklapeilla ja lämmin kala on valmista lounasaikaan. Voipaperiin kääritty lämmin kala maksaa 33 euroa kilolta.
Öhman asuu Pensarin saaressa ja veneilee Nauvoon joka päivä. Hän on itsekin aina ollut kalastaja ja pyytänyt kalaa verkoilla ja troolareilla.
”Kalastan yhä, ja siksi tässä on välillä tarjolla luonnonkalaakin, kuhaa ja ahventa fileinä. Näin lämpimällä niitä ei kyllä tule”, hän sanoo heinäkuun helteessä.
”Kalaa ei ylipäätään enää paljon ole, saalis on vähentynyt hirveästi. Hylkeet, merimetsot, saasteet – kaikki syövät enemmän kuin kala ehtii lisääntyä”, Öhman juttelee.
Myös kalastajat ovat vähentyneet.
”Heitä on enää ehkä kolmasosa jäljellä. Lopettajien tilalle ei tule uusia, koska kalaa ei ole tarpeeksi. Tämä on minun pelastukseni. Kesällä tehdään vuoden tili ja vähän jää ylikin”, hän sanoo kalapuodistaan.

Kalaa menee päivässä laatikkokaupalla eli satoja kiloja, mutta Öhman ei kerro lukuja, kun ihmiset tuppaavat laskeskelemaan kassan kilinää ja miettivät, minne kauas kalakauppias karkaa talvisin. Joillekin Öhman tarinoikin myrskyn riepottelemasta mökistään Bahamalla.
”Joku uskoo, joku ei. Eivät ihmiset muiltakaan kysele kesällä, missä nämä lomailevat talvella.”
Niinpä vähintään yhtä totta on toinen totuus.
”Pidän kesälomani talvella ja pysyn kotona. Myyn kahdesti viikossa kalaa paikallisen K-marketin kylmätiskissä, vaikka aika pienimuotoista se on, ei ole tällaista ryminää.”

Kesällä on toisin, ja vaikka se tietää tuloja, hiukan se tuntuu harmittavankin.
”Nauvosta on tullut vähän sellainen must, pakollinen näyttäytymispaikka. Välillä tuntuu keskellä heinäkuuta, että Nauvo on liian pieni kylä.”
Satama on tosiaan melko täynnä, autoja pörrää ja yhteysalus pakkaa sisäänsä myös pyöräilijöitä ja kävelijöitä seuraaviin saariin.
”Lapsiperheet ovat kivoja, lapset ovat tottuneet jo päiväkodissa syömään punaista kalaa.”