• Suomen Keittiömestarit aloitti yhteistyön Pohjolan Perunan kanssa

    Kotimaista ruokakultuuria halutaan edistää.
    Perunaa jalostetaan Raahessa.
    Perunaa jalostetaan Raahessa. Kuva: Pohjolan Peruna
    Ruoka|Ruoka
    30.1.202318:58
    Janiko Kemppi

    Valtakunnallinen Suomen Keittiömestarit -yhdistys ja Pohjolan Peruna -perunanjalostaja ovat sopineet yhteistyöstä tälle vuodelle. Yhteistyötä voidaan jatkaa myös vuosina 2024 ja 2025. Yhteistyön tavoitteena on edistää kotimaista ruokakulttuuria.

    ”Pohjolan Peruna on ensimmäinen suomalainen teollisen mittakaavan perunanjalostaja, jonka toiminta käynnistyi Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1962. Tehdas käsittelee ja jalostaa pääasiassa omien sopimusviljelijöiden perunaa noin 40 miljoonaa kiloa vuodessa. Horeca- ja suurkeittiöpuolelle suunnatun Mestari-tuotemerkin tuotteet ovat ammattilaisten hyvin tuntemia ja suosimia. Ne ovat myös tutkitusti vastuullisia valintoja”, Pohjolan Perunan horeca-ryhmän avainasiakaspäällikkö Miia Kopsala kertoo tiedotteessa.

    Pohjolan Peruna toimii Raahessa noin sadan hehtaarin tontilla. Peruna on tullut lähialueen sopimusviljelijöiltä jo yli 60 vuoden ajan. Joidenkin viljelijöiden kanssa yhteistyö on jatkunut vuosia tai jopa vuosikymmeniä yli sukupolvienkin.

    Pohjolan Perunan tuotemerkkejä ovat ammattikäyttöön tarkoitettu Mestari, kuluttajapuolella perinteinen Mummon sekä nykypäivän kotikokkaajille suunnattu ROOTY. Mukana on erilaisia kuivatuotteita, pakasteita, tuoretuotteita ja valmisaterioita.

    Lisää aiheesta
    • Kouluruokailu on muuttunut vuosien saatossa melkoisesti.

      Ruoka | Nämä ovat suosituimmat kouluruoat ‒ löytyykö oma suosikkisi listalla?

    • Moni suomalainen hyödyntää tarjoukset.

      Ruoka | Tarjouksia metsästetään nyt ennätysmäärä – tällaisiin tarjouksiin suomalaiset tarttuvat

      Tilaajalle
    • Kyselyn perusteella moni joutuu tinkimään ruoasta säästösyistä.

      Ruoka | Ruoan hintojen nousu näkyy ikäihmisten lautasilla: ”Kahvittelulla korvataan päivän aterioita” ‒ 6 vinkkiä edullisempaan ruokailuun

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle