• Keskipohjanmaa: Maitokolmio purkittaa jopa puolet tuotannostaan kaupparyhmien omien merkkien alle, voi ja välipalat vetävät

    Maitomaakunnassa seurataan kuluttajien käyttäytymistä tarkoin tuotevalikoiman kehittämiseksi.
    Suomalaisissa kodeissa käytetään vähenevässä määrin maitoa. Arkistokuva
    Suomalaisissa kodeissa käytetään vähenevässä määrin maitoa. Arkistokuva Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Maidontuotanto
    1.11.202411:00
    Heli Lehtelä

    ”Puolet Maitokolmion tuotannosta lähtee markkinoille kaupparyhmien omien merkkien alla”, kertoo Keski-Pohjanmaa alueellaan sijaitsevan meijerin tilanteesta.

    Toholammilla toimivaan meijeriin lyövät maailmanmarkkinoiden laineet, heilahtelut ehtivät tosin tasaantua Pohjanmaalle saapuessaan. Maidon kulutus on laskusuunnassa, mutta ei niin rajusti kuin muualla Euroopassa.

    ”Kotien jääkaappeihin ostetaan vähemmän maitopurkkeja, mutta hyllyjä täyttävät yhä enemmän juustot, jogurtit ja välipalatuotteet”, kertoo Maitokolmion toimitusjohtaja Juha Murto-Koivisto Keski-Pohjanmaalle.

    Toimitusjohtaja kertoo meijerin kehittävän tuotteitaan itsenäisesti huolimatta siitä, että kaupan omat tuotteet kattavat jopa puolet meijerin tuotannosta. Kehitystyö pohjaa kuluttajien mieltymysten seurantaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

    Tällä hetkellä voi ei lepää Maitokolmionkaan varastossa kauaa.

    ”Nyt, kun Euroopassa raaka-aineiden hinnat ovat korkealla, Suomeen ei voi tuoda halpiseriä, ja se tuo vakautta meidän hintatasoomme”, toimitusjohtaja toteaa.

    Hän lisää, että esimerkiksi juustojen ja maitojauheen hinta on Euroopassa vaatimattomalla tasolla kalliin voin vastapainoksi.

    Asiasta kertoi ensimmäisenä Keski-Pohjanmaa:

    Maitokolmion tuotannosta puolet kulkee kaupparyhmien merkkien alla - Maidon kysyntä silti hiipunut: ”Kuluttaja haluaa uusia makuja ja elämyksiä” | Keskipohjanmaa

    Lisää aiheesta
    • Ruokakoriin otetaan nyt entistä halvempia vaihtoehtoja.

      Ruoka | Ruuan osuus kulutuksesta pysynyt samana inflaatiosta huolimatta – näin kauppojen omien merkkien myynti on kehittynyt

    • Tällä hetkellä kaupoista löytyy sekä Rainbow- että Coop-tuotteita.

      Kauppa | S-ryhmä lopettaa Rainbow-tuotteiden myynnin – paikan ottaa Coop

    • S-ryhmän omien Xtra-tuotteiden hintaa lasketaan.

      Ruoka | S-ryhmä laskee hintojaan: 100 tuotetta muuttuu edullisemmaksi

    • Atrian Nurmoon valmistuneen uuden siipikarjatehtaan tuotteita pakataan tehtaan lähettämössä.

      Elintarviketeollisuus | Atria possunfilekohusta: ”Asiakkaamme tekevät itsenäisesti päätökset valikoimistaan”

      Tilaajalle
    • Lihan hinnat ovat laskeneet vuoden alussa. Kauppojen omien tuotemerkkien myynti on kasvanut niiden alempien hintojen vetämänä.

      Ruoka | Kuluttajien ostopäätökset painavat ruuan hintaa alas, hintojen laskusta kertovat niin S-ryhmä kuin lihatalot

    Artikkelin aiheet
    Maitokolmio
    maidontuotanto
    Toholampi
    meijeriteollisuus
    kuluttajakäyttäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle