
Japanilainen tutkimusryhmä on havainnut, että ruoka-antigeenit, kuten lihan ja maidon proteiinit, voivat auttaa estämään kasvaimia suolistossa, erityisesti ohutsuolessa.
Maitotuotteiden proteiinit saavat usein negatiivista huomiota allergisten reaktioiden aiheuttajina, mutta tutkimus osoittaa, että ne voivat myös olla hyödyllisiä.
Kokeita tehtiin hiirillä, joilla oli geneettinen alttius ohutsuolensyövälle. Kokeissa havaittiin, että normaalia ruokaa saaneilla hiirillä oli vähemmän kasvaimia ohutsuolessa verrattuna antigeenitöntä ruokaa saaneisiin hiiriin.
Sen jälkeen antigeenitöntä ruokaa saavien hiirten ruokavalioon lisättiin albumiinia eli proteiinia, jota saa lihasta ja maitotuotteista. Albumiinin lisääminen sai hiirten ohutsuolen kasvainten määrän vähentymään normaalia ravintoa saavien hiirten tasolle.
Tutkijoiden mukaan kasvainten kehittymisen estäminen on suoraan yhteydessä albumiiniin.
Tutkijoiden mukaan tulokset voivat auttaa esimerkiksi henkilöitä, joilla on vakavia suolistosairauksia, kuten Crohnin tauti tai ärtyvän suolen oireyhtymä.
Ensimmäisenä aiheesta kertoi Tekniikan Maailma.