

Ylivieskalaisen Pikkuveli-ravintolan perustaja, keittiömestari Jari Ruonakoski on luonut kaupunkiin aivan uudenlaisen ruokakulttuurin.
”Ruokailun ei tarvitse olla läpihuutojuttu. Kun ruoka on rakkaudella tuotettu, rakkaudella valmistettu ja rakkaudella nautittu, olemme matkalla kohti uudenlaisia elämyksiä”, Ruonakoski muotoilee.
Ravintoloitsija Jari Ruonakoski aloitti ravintolahommat jo 16-vuotiaana.
”Olin jo kaksivuotiaana päättänyt, että isona minusta tulee kokki. Töiden ohella suoritin myös alan tutkinnon. Ja samalla kun kokkailin, unelmoin myös omasta ravintolasta.”
Ravintola Pikkuveli avasi ovensa 15 vuotta sitten.
Ruonakosken kipparoima ravintola tunnetaan laadukkaan lähiruoan lippulaivana.
”Jo alusta lähtien olemme panostaneet siihen, että toiminnan täytyy olla läpinäkyvää.”
Avainasemassa ovat tuoreet raaka-aineet sekä lähituottajat. Kotimaisuus on muutenkin tärkeää ja sen ympärille Ruonakoski on pyrkinyt rakentamaan mahdollisimman laajan verkoston
”Suosimme lisäksi pieniä tuottajia. Esimerkiksi viineissä kohdistamme mielenkiinnon tiloihin, joissa laadukkaan tuotteen takaa löytyy itse tuottaja”, Ruonakoski summaa.
Vuosien saatossa lähituottajaverkosto on harventunut.
”Nautaa löytyy, mutta jos mennään lintupuolelle, niin kotimaiset ankat ja hanhet ovat hakusessa. Myöskään karitsanliha ei ole itsestäänselvyys. Saantiongelmia ilmenee myös kotimaisen kalan puolella. Arvostamme suuresti järvikalaa, mutta hankkimista jarruttaa kankea byrokratia”, Jari Ruonakoski kertoo.
Haasteista huolimatta raaka-aineiden kotimaisuusaste on kuitenkin korkea.
”Lihan osalta se on täydet 100 prosenttia ja muiden raaka-aineiden kohdalla noin 90 prosenttia.”
”Arvostamme suuresti järvikalaa, mutta hankkimista jarruttaa kankea byrokratia.”
Laadukkaiden ja korkealla kotimaisuusasteella varustettujen raaka-aineiden ympärille Pikkuveli on kehittänyt myös teematapahtumia.
”Meillä on vuosittain esimerkiksi pihvikuukausi ja viime vuonna se rakennettiin täysin kotimaisten pientuottajien alle. Erikoisuudesta kielii myös se, että osa pihvikuukauden raaka-aineista hoidettiin omalla kuljetuksella.”
Teemat tarjoavat elämyksiä ja tukevat samalla myös suosittua ruokamatkailua.
”Joka kuukausi tapahtuu jotakin ja vuosittain saamme nauttia myös tunnettujen keittiömestareiden vierailuista.”
”Olemme jo useamman vuoden ajan järjestäneet lasten tapahtuman, jossa käydään läpi muun muassa ruokailutapoja ja syödään lopuksi kolmen ruokalajin päivällinen. Myös tänä vuonna olemme kutsuneet tapahtumaan Ylivieskan kaikki nelosluokkalaiset.”
Ravintola Pikkuveli haluaa Ruonakosken johdolla viedä ruokakulttuurin helmiä myös lasten ulottuville.
”Olemme jo useamman vuoden ajan järjestäneet lasten tapahtuman, jossa käydään läpi muun muassa ruokailutapoja ja syödään lopuksi kolmen ruokalajin päivällinen. Myös tänä vuonna olemme kutsuneet tapahtumaan Ylivieskan kaikki nelosluokkalaiset.”
Tapahtumaan on tulossa 280 koululaista, joten tiedossa on edellisvuosien tapaan todella mieleen painuva päivä.
Ruonakoski haaveilee ravintolatoiminnan laajentamisesta Lappiin.
”Kaikki on mahdollista, mutta sitä ennen meidän täytyy saada vuosi sitten hankittu kotaravintola kunnolla käynnistettyä. Myös avotulen äärellä valmistettu ruoka on omanlaisensa elämys, joten kulinaristisia nautintoja ei tarvitse lähteä hakemaan Ylivieskaa pidemmältä”, Jari Ruonakoski sanoo hymyillen.