• Eläkeläisille maistuu tofu ja lähiruoka korostuu – tässä ovat vuoden suurimmat ruokailmiöt

    Hyvinvoinnin tavoittelu, valinnat ympäristön kannalta, elämysten etsiminen sekä vaivattomuus näkyvät tänä vuonna suomalaisten kotikeittiöissä.
    Tofun kysyntä on kasvanut Suomessa.
    Tofun kysyntä on kasvanut Suomessa. Kuva: Unsplash
    Koti|Kauppa
    14.1.202620:30
    Janiko Kemppi

    K-ryhmä on julkaissut uuden Ruokailmiöt-katsauksen, jota käytiin läpi mediatilaisuudessa. Ilmiöitä esitteli Janina Merenheimo Keskolta.

    Ensimmäisenä ilmiönä Merenheimo nosti esiin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, joka kiinnostaa suurta osaa kuluttajista.

    ”Omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista halutaan pitää huolta. Ruokaa käytetään keinona välttää ja hoitaa erilaisia terveyshaasteita. Erityisesti nuoret ovat lähteneet tähän vahvemmin mukaan”, Merenheimo sanoi.

    Hyvinvointitrendi näkyy myyntimäärien kasvuna esimerkiksi hyvinvointijuomissa sekä sokerittomissa tuotteissa.

    ”Ilmiöön ovat vaikuttaneet uudet ravitsemussuositukset, joiden vaikutus on näkynyt ostokäyttäytymisessä. Vihannesten ja hedelmien myyntimäärät ovat kasvaneet, kun taas lihajalosteiden ja erityisesti leikkeleiden laskeneet.”

    Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi päivitettyjen ravitsemussuositusten vaikuttaneen omiin ostotottumuksiin. Joka kolmas taas on pyrkinyt lisäämään kasvisten syöntiä tavoitteena 500–800 grammaa kasviksia päivässä.

    ”Tofubuumi korostuu erityisesti eläkeläisten keskuudessa.”

    Janina Merenheimo

    Toisena ilmiönä Merenheimo mainitsi harkitun kuluttamisen. Tällä tarkoitetaan sitä, että omilla ruokavalinnoilla halutaan vähentää ympäristön kuormitusta. 59 prosenttia vastaajista kertoo suosivansa aina kun mahdollista lähellä tuotettua ruokaa.

    Harkitun kuluttamisen trendin alla Merenheimo nosti esiin vastuullisesti tuotetun kalan, joka kiinnostaa nyt kuluttajia selvästi enemmän. Lisäksi tofubuumi jatkaa kasvuaan.

    ”Tofubuumi korostuu erityisesti eläkeläisten keskuudessa”, Merenheimo mainitsi.

    Tofubuumin rinnalla lähiruoka korostuu. K-ryhmä ennakoi, että harkittu kuluttaminen kasvaa voimakkaasti tulevaisuudessa. Sen kehitykseen vaikuttaa kuitenkin vielä talouskuri, jota noudatetaan monissa kodeissa.

    ”Halu kokeilla uusia makuelämyksiä näkyy niin arjessa kuin illallisillakin.”

    Janina Merenheimo

    Yhtenä suurena ilmiönä Merenheimo nosti myös elämysten ja estetiikan tavoittelun. Suomalaiset haluavat testata uusia ruokia ja reseptejä sekä useiden eri maiden makuja. Tämä ilmiö korostuu erityisesti nuorten keskuudessa.

    ”Halu kokeilla uusia makuelämyksiä näkyy niin arjessa kuin illallisillakin. Tänä vuonna taustalla vaikuttaa se, että elämyksiä haetaan koko ruoanlaittoprosessissa, ja ruoan valmistamiseen ollaan valmiita käyttämään aikaa. Lisäksi halutaan kokeilla erilaisia laitteita ja tarvikkeita.”

    Merenheimo ennustaa, että tulevaisuudessa elämyksellisyyden tavoittelu tulee kasvamaan entisestään. Inspiraatiota haetaan sosiaalisesta mediasta.

    Viimeisenä ruokailmiönä Merenheimo mainitsi supervaivattomuuden.

    ”Vaivattomuuden kaipuu liittyy kiireiseen elämäntapaan, jossa arkea halutaan sujuvoittaa käyttämällä kotona valmiita ruokia ja helppoja ratkaisuja.”

    Lisää aiheesta
    • K-Supermarket Triplan lihatiskillä Helsingissä oli alv-muutoksen takia keskiviikkona väliaikaisia hintalappuja, kun uusia hintoja ei ollut vielä saatu päivitettyä varsinaisiin kyltteihin.

      Talous | Halpeniko ruoka, kun alv aleni? Näin vastaavat S-ryhmä, Kesko ja Lidl

      Tilaajalle
    • Alko listasi vuoden 2026 juomatrendit.

      Ruoka | ”Seeprajuominen yleistyy tänä vuonna” – Alko listasi vuoden juomatrendit

    • Metsään Anneli Pessalan on päästävä joka päivä. Suppilovahveroita löytyy lauhoina syksyinä vielä joulukuussakin.

      Ruoka | Ruokatoimittaja Anneli Pessala on nähnyt ruokakulttuurin muutokset – ”Kohta multaporkkanat ovat ihmisille ihan vieraita”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ruokailmiöt
    hyvinvointi
    tofu
    ravitsemussuositukset
    Ruoka ja juoma
    Ravitsemus
    Kasvissyönti
    K-ryhmä
    Tofu
    Kesko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla