• Tiedätkö, minkä lämpöinen jääkaapin tulisi olla? Heittoa eri hyllyjen välillä voi olla useita asteita

    Oikealla jääkaapin lämpötilalla voi vähentää hävikkiä ja näin säästää myös rahaa.
    Jääkaapin lämpötila kannattaa mitata ajoittain.
    Jääkaapin lämpötila kannattaa mitata ajoittain. Kuva: iStock
    Ruoka|Ruoka
    27.9.202421:00
    Janiko Kemppi

    Suomalaisissa kodeissa ruokaa päätyy roskiin vuosittain yhteensä yli 500 miljoonan euron edestä. Tämä vastaa noin kuutta prosenttia kaikesta kotiin ostetusta ruoasta.

    Yleisimpiä syitä ruoan poisheittämiseen ovat ruoan pilaantuminen tai päiväysten vanheneminen. Ruoan säilyvyyttä voi kuitenkin parantaa oikeilla säilytyslämpötiloilla, Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry muistuttaa tiedotteessaan.

    Jääkaapin lämpötila asettaa tarpeeksi kylmäksi. Tavallisissa jääkapeissa ylin hylly ja ovihylly ovat lämpimimpiä paikkoja. Alin hylly on puolestaan kylmin. Ruokaviraston mukaan jääkaapin lämpötilan tulisi olla 2–6 celsiusastetta. Pakastimen lämpötilan tulisi olla taas vähintään -18 astetta.

    Kannattaa myös huomioida, että jotkin ruoat ovat herkempiä kuin toiset. Esimerkiksi kalan ja lihan kanssa tulee olla tarkkana. Niiden säilytyslämpötila tulee olla enintään kolme astetta.

    Jos jääkaapissa on erillisiä osastoja tai laatikoita, kannattaa niitä hyödyntää. ETKO muistuttaa, että joissain jääkaapeissa näissä osastoissa lämpötila on tavallista jääkaappilämpötilaa kylmempi, vain 0–3 astetta. Näin viileässä elintarvikkeita pilaavien mikrobien toiminta hidastuu ja ruoka säilyy jopa kolme kertaa pidempään kuin tavallisessa jääkaappilämpötilassa.

    Monissa uudemmissa jääkaapeissa on lisäksi pikakylmennystoiminto, jota kannattaa hyödyntää silloin, kun jääkaappiin lastataan suuria elintarvikkeita kerralla.

    Mittaa jääkaapin lämpötila ajoittain.

    Jääkaappi kannattaa pitää myös puhtaana, ja se kannattaa sulattaa tasaisin väliajoin. Näin jääkaappi toimii parhaalla mahdollisella tavalla.

    Jääkaapin lämpötila kannattaa myös mitata ajoittain. Lämpötilan voi mitata laittamalla jääkaappiin lämpömittarin, mutta ruoan lämpötilan kannalta kannattaa ottaa avuksi vesilasikikka.

    Laita täysinäinen vesilasi yön yli jääkaappiin. Mittaa aamulla veden lämpötila, jolloin tiedät, kuinka kylmäksi tuotteet viilenevät oikeasti jääkaapissa.

    Elintarvikkeiden säilytyslämpötiloja

    Säilytyslämpötila enintään +3 °C

    – tuore kala

    – tyhjiöpakatut kylmäsavu- ja graavisuolatut kalat

    – mäti

    – tuore liha

    Säilytyslämpötila enintään +6 °C

    – muut kalavalmisteet, kuten lämminsavukala ja kalapuolisäilykkeet

    – maitovalmisteet

    – voi, margariini

    Säilytyslämpötila +10 ºC - +14 ºC

    – ruokaöljy (Öljy sakenee jääkaapissa, mutta kirkastuu uudelleen huoneenlämmössä. Sakenemisella ei ole vaikutusta öljyn laatuun tai ominaisuuksiin.)

    – leipä ja viljavalmisteet (tai huoneenlämmössä)

    Säilytyslämpötila huoneenlämpö

    – avaamattomat kalatäyssäilykkeet

    – avaamattomat iskukuumennetut maitovalmisteet

    Lähde: Ruokavirasto

    Lisää aiheesta
    • Kylmäketju ja hyvä hygienia vaikuttavat oleellisesti maidon säilyvyyteen.

      Ruoka | Maito säilyy nykyään todella pitkiä aikoja tölkissä – tästä se johtuu

      Tilaajalle
    • Raikas salaatti tuo keveyttä ruokapöytään.

      Ruoka | Tunnetko eri salaattien erot? Näin saat salaatin säilymään hyvänä pidempään

    • Korkkien on pysyttävä kiinni pakkauksessa.

      Ruoka | Juhanin hermo paloi uusien korkkien kanssa – jääkaappi tulvi mehua: ”Mitä järkeä tässä on?”

    • Ilmakuivatun lihan umamin aromi erottuu erityisen hyvin, kun kinkku on saanut lämmetä ennen tarjoilua.

      Ruoka | Jääkaappikylmänä tarjoillut juusto ja kinkku jäävät valjuiksi ‒ lämpötilalla on maulle suuri merkitys

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle