
Pakastekuivaus on yksi Suomen osaston tämän vuoden keihäänkärjistä Berliinin Grüne Woche -messuilla. Kiteelle on ensi kesänä valmistumassa Nordic Freeze dry -yhtiön ensimmäinen teollinen pakastekuivaamo.
Hankkeen taustavoimien mukaan laitoksen käyttämä teknologia on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista.
”Sen ovat luoneet ja sitä ovat kehittäneet Miia ja Henri Helanto. He ovat saaneet aikaan jotain sellaista, jota Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa yritti vuosien ajan tehdä valtavilla panostuksilla”, Hannu Tamminen, yksi Nordic Freeze Dry:n omistajista hehkuttaa.
Pakastekuivattu tuote säilyy jopa kymmeniä vuosia ilman kylmäketjua ja paino voi parhaimmillaan pudota vain kymmeneen prosenttiin alkuperäisestä.
Oleellisinta on kuitenkin se, että esimerkiksi suomalaisen metsämustikan ainutlaatuiset ravintoarvot ja maku saadaan säilymään paremmin kuin millään muulla menetelmällä.
”Suomalainen metsämustikka on terveystuotteena kovassa maineessa Aasiassa. Meidän pitäisi mennä jalostuksessa niin pitkälle, että kuivattu mustikka jauhetaan, kapseloidaan ja myydään Kaukoidän markkinoilla apteekeissa”, Tamminen visioi.
Hänen mukaansa pakastekuivaus on megatrendi, jossa nimenomaan Suomella on nyt valtava mahdollisuus, koska käytännössä lähes kaikkia elintarvikkeita voi pakastekuivata.
”Jos sanotaan, että Suomen elintarvikevienti halutaan kolminkertaistaa, me pelkästään voimme tehdä sen”, Tamminen lupaa.
Luonnosta saatavien tuotteiden kanssa Suomella on kuitenkin yksi haaste. Metsille pitäisi saada luomusertifiointi ja logistiikka eli marjojen kerääminen pitäisi organisoida tehokkaammin.
”Ruotsalaisilta olen kuullut, että pelkästään yhden kiinalaisen asiakkaan kysynnän tyydyttämiseen tarvittaisiin 3 000 tonnia metsämustikkaa kuukaudessa”, Tamminen kertoo.
Hän toivoo valtiovallalta toimenpiteitä sertifiointiongelman ratkaisemiseksi. Nykyinen tarkastusprosessi on metsänomistajille hankala ja myös kallis. Tämän toiveen hän välitti Grüne Woche -messuilla vierailleelle maa- ja metsätalousministeri Antti Kurviselle (kesk.)
Kurvinen pitää tärkeänä, että elintarvikeviennin tavoitteet asetetaan korkealle, mutta ei itse suostu kertomaan, millaisiin miljardilukuihin esimerkiksi tulevalla vaalikaudella pitäisi päästä.
”En anna mitään numeromäärää. Se on sellainen hirsipuu, johon itsensä luvatessaan ripustaa”, hän naurahtaa.
”Mutta pitkäjänteinen tavoite tarvitaan. Pieni periferinen Irlanti on meille hyvä esikuva tässä suhteessa”, Kurvinen lisää.