• Täältä löytyvät innokkaimmat luomun ostajat Suomessa — luomua suosivien määrä pysynyt ennallaan inflaatiosta huolimatta

    Varsinais-Suomessa sekä aktiivisia että säännöllisiä luomukuluttajia on keskiarvoa vähemmän.
    Se mitä ihmiset ajattelevat kaupassa tekevänsä voi kuitenkin poiketa siitä, mitä ostoskoriin lopulta päätyy.
    Se mitä ihmiset ajattelevat kaupassa tekevänsä voi kuitenkin poiketa siitä, mitä ostoskoriin lopulta päätyy. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka|Ruoka
    27.9.202313:45
    Tuulikki Viilo

    Inflaatio on notkahduttanut luomun myyntiä kaupoissa, mutta luomua suosivien kuluttajien osuus on pysynyt ennallaan.

    Asiasta tiedottaa Pro Luomu ry.

    Noin 30 prosenttia suomalaista kertoo ostavansa edelleen luomua aktiivisesti eli vähintään kerran viikossa.

    Asia selviää Pro Luomun elokuussa 2023 teettämästä laajasta kuluttajatutkimuksesta (Kantar Agri). Tutkimuksen tulokset julkistettiin Luomuelintarvikepäivässä Helsingissä 27.9.

    Edellinen mittaus tehtiin vuonna 2021.

    Se mitä ihmiset ajattelevat kaupassa tekevänsä voi kuitenkin poiketa siitä, mitä ostoskoriin lopulta päätyy.

    ”Kuluttajatutkimus kertoo, että luomu on suomalaisille edelleen tärkeä valintakriteeri, vaikka tällä hetkellä kaupassa valintaan saattaa lopulta vaikuttaa kaikista eniten hinta. Eli ero toivotun ja todellisen ostokäyttäytymisen välillä saattaa olla tällä hetkellä isompi kuin tavallisesti”, pohtii tiedotteessa Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.

    Aktiiviostajien ryhmässä korostuvat naiset, alle kolmekymppiset miehet sekä lapsiperheet.

    Parhaiten luomun merkityksen kokivat ymmärtävänsä eteläpohjalaiset.

    Luomun kuluttajatutkimus toteutettiin tällä kertaa aiempaa laajempana. Ensimmäistä kertaa saatiin tietoa myös maakuntatasolla.

    Luomun aktiiviostajien määrä korostuu Uudellamaalla, etenkin pääkaupunkiseudulla, sekä Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

    Varsinais-Suomessa sekä aktiivisia että säännöllisiä luomukuluttajia on keskiarvoa vähemmän, ja kuluttajista niiden osuus, jotka eivät osta luomua lainkaan korostuu huomattavasti.

    Eroja on myös esimerkiksi siinä, miten hyvin kuluttajat kokevat olevansa perillä siitä, mitä luomu tarkoittaa. Parhaiten luomun merkityksen kokivat ymmärtävänsä eteläpohjalaiset ja huonoiten varsinaissuomalaiset.

    Yhä harvempi ajattelee, ettei luomulla ja tavanomaisella ole paljon eroa tai että suomalainen tavanomainen tuotanto olisi lähes luomua.

    Tärkeimmissä syissä ostaa luomua korostuvat viime vuosien tapaan puhtaus, lisäaineettomuus ja torjunta-aineettomuus, ympäristöystävällisyys sekä maku.

    Kuluttajatutkimuksen toteutti Kantar Agri Oy elokuussa 2023 Pro Luomun toimeksiannosta. Tutkimukseen vastasi 2318 iältään 18–74-vuotiasta suomalaista.

    Luomun suosiosta huolimatta luomuviljelyyn käytetty pinta-ala on laskussa.

    Luomuliiton arvion mukaan luomuviljelyn pinta-ala supistuu tänä vuonna kymmenen prosenttia.

    Euroopan unionin ja myös Suomen tavoitteena on, että vuonna 2030 neljännes EU:n peltoalasta olisi luomutuotannossa.

    Viime vuonna Suomen peltoalasta noin 15 prosenttia on luomutuotannossa.

    Lisää aiheesta
    • Uusi hallitusohjelma haluaa edistää laidunnusta ja luonnon monimuotoisuutta. Pakollinen laidunnus on osa luomutuotantoa.

      Maatalouspolitiikka | Luomua ei mainita hallitusohjelmassa kertaakaan

    • Kirjoittajien mielestä tukipolitiikalla on varmistettava, että luomuun siirtymisen kannusteet ovat kunnossa. Nyt on oikea aika tukea luomutuottajia.

      Maatalous | Lukijalta: Hallitusohjelmasta unohtui kokonaan luomutuotannon edistäminen ‒luomua on tuettava

    • Maatalouspolitiikka | Nuoret uskovat lähiruoan merkityksen kasvuun

      Tilaajalle
    • Luomun heikentynyt kysyntä oli yksi pääsyistä luomusta luopumiseen.

      Maatalousyrittäjät | Suomen peltoalaltaan suurimman tilan viljelijä ei harmittele luomusta luopumista – ”En ollut ideologinen luomuviljelijä”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle