• Nämä makkarat ovat nousseet kesän hittituotteiksi, kertoo Lidl

    Myös vegaanisten grillituotteiden suosio kasvanut.
    Kaksi makkaraa kypsentymässä nuotiopaikalla. Kuvituskuva.
    Kaksi makkaraa kypsentymässä nuotiopaikalla. Kuvituskuva.  Kuva: Timo Heikkala
    Ruoka|Ruoka
    6.8.202622:00
    Joonatan Reunanen

    Lidlin mukaan erityisesti mausteiset makkarat ovat nousseet kesän hittituotteeksi grilleissä, vaikka perinteiset herkut pitävät pintansa, yhtiön tiedotteessa sanotaan.

    Moni valitsee yhtiön mukaan nyt erikoismakkarat. Ainakin savustetulla paprikalla ja chilillä sekä italialaistyylisesti maustetut makkarat ovat tehneet kauppansa.

    Grilliin päätyy Lidlin mukaan yhä useammin myös herkullisia vegetuotteita, kuten grilliribsejä ja maustettuja grillitofuja.

    ”Tuorelihassa kana puolestaan kasvattaa suosiotaan koko ajan. Kana mielletään usein kevyemmäksi ja terveellisemmäksi vaihtoehdoksi punaiseen lihaan verrattuna”, Lidlin valikoimapäällikkö Siiri Oivanen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Grillaaminen on edelleen osa kesää, säistä huolimatta.

      Ruoka | Grillimakkaran alamäki jatkuu – lihojen myynnissä kesäkuussa yllätyskäänne

      Tilaajalle
    • Suomalaisten grilleihin päätyy tavallisesti perinteistä makkaraa.

      Ruoka | Näitä makkaroita ostetaan eniten – edullinen hinta on kasvattanut makkaroiden kysyntää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    makkara
    grillaus
    vegaaninen tuote
    kana
    Lidl
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle