• Some-hitti nimeltä kefiiri tuo nostetta myös piimälle – vielä 1970-luvulla melkoisen moni suomalainen oli piimäparta

    Kefiiri eroaa piimästä pirskahtelevuudellaan. Valion kategoriapäällikkö uskoo, että tulevaisuus maistuu sekä piimältä että kefiiriltä, sillä molemmat iskevät nykyajan ruokatrendeihin.
    Piimä maistuu nykyään jopa maitoa paremmin opiskelijaravintoloissa. Kuvituskuva vuodelta 2019.
    Piimä maistuu nykyään jopa maitoa paremmin opiskelijaravintoloissa. Kuvituskuva vuodelta 2019. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka|Ruoka
    9.3.202515:00
    Tuovi Mäkipere

    Vettä, maitoa, kasvipohjaista juomaa, piimää. Siinäpä tavallinen näky lounasravintolassa.

    Piimä on siitä erikoinen ruokajuoma, että se ei ole kaikkein notkeinta nestettä. Toisaalta piimän erottaa jugurtista, viilistä ja muista lusikoitavista serkuistaan nimenomaan juotava olomuoto.

    Piimä on kaikessa yksinkertaisuudessaan hapatettua maitoa, ja sellaisenaan ikivanha tuote. Aikana ennen jääkaappeja tuore maito muuttui helposti hengenvaaralliseksi bakteeripesäksi, joten maitotuotteiden hapattaminen oli arkipäivää, jotta niiden säilyvyys parani.

    Erilaisten hapatteiden ja maitohappobakteerien avulla sekä maidon rasvapitoisuutta muuttamalla saadaan erimakuisia piimiä, joiden suutuntuma ja happamuus vaihtelevat paljonkin.

    ”Piimä on hyvin paikallinen tuote, ja tämä suomalaisten tuntema piimä on nimenomaan suomalainen juttu.”

    Mirva Tollet

    Piimällä on uskollinen fanikuntansa, vaikka piimää kaadetaan entistä harvempiin juomalaseihin. 1970-luvun alussa keskivertosuomalainen hörppi piimää yli 30 litraa vuodessa, mutta nykyisin lukema on alle seitsemän litraa, selviää Luonnonvarakeskuksen (5.11.2024) tilastosta.

    Piimän ystävillä ei kuitenkaan ole syytä pelkoon suosikkijuoman katoamisesta, kertoo Valion kategoriapäällikkö Mirva Tollet. Peruspiimän rinnalle on nimittäin tullut kefiiri, joka on saanut nostetta sosiaalisessa mediassa ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

    ”Piimä on hyvin paikallinen tuote, ja tämä suomalaisten tuntema piimä on nimenomaan suomalainen juttu. Kefiiri on nyt onnistunut lyömään läpi laajasti”, Tollet kuvailee.

    Piimä sopii monenlaiseen leivontaan. Kuvassa saaristolaisleipää.
    Piimä sopii monenlaiseen leivontaan. Kuvassa saaristolaisleipää. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Keskiaasialaista perua oleva kefiiri eroaa piimästä pirskahtelevuudellaan, sillä kefiirinsiemen sisältää bakteerien lisäksi hiivoja, jotka saavat juoman käymään. Samantapaisen käymisprosessin käy läpi esimerkiksi 2020-luvun alussa trendikkääksi teejuomaksi noussut kombucha.

    Tollet uskoo, että tulevaisuudessa piimä ja kefiiri kulkevat käsi kädessä. Kumpikin juoma iskee moneen nykypäivän ruokatrendiin, sillä ne ovat luonnollisia tuotteita, joiden hyvistä bakteereista suolisto pitää.

    Lisää aiheesta
    • Hapattaminen tuo ruokaan sekä lisämakua että terveyshyötyjä.

      Ruoka | Trendikäs hapattaminen tarjoaa elimistölle hyviä harjoitusvastustajia – asiantuntija antaa vinkin tuotteesta, jossa hyödyllisiä bakteereja on takuuvarmasti

      Tilaajalle

    Kefiiri saattaa toimia myös porttina perinteisten piimien maailmaan, Tollet arvelee. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun opiskelijaravintoloissa on jo huomattu, että piimä maistuu opiskelijoille ruokajuomana maitoa paremmin (Iltalehti 17.1.2025).

    Koska piimä omaperäisine makumaailmoineen on vahvasti paikallinen tuote, sitä Valio ei vie ulkomaille. Jopa ruotsalaisten vastaava tuote, filmjölk, hapatetaan hieman erimakuiseksi. Kefiiriä Valio puolestaan vie nimenomaan länsinaapuriin.

    ”Ruotsi on looginen vientisuunta tällaisille suhteellisen lyhyen säilyvyysajan tuotteille”, Tollet kuvailee.

    Lisää aiheesta
    • Osana ruuan vienninedistämiseen on osallistuminen kansainvälisille messuille kuten Berliinin Berliinin Grüne Woche -ruokamessuille.

      Ruoka | Ruokaviennille haetaan vauhtia uudella mallilla

    Jos piimän nauttiminen ruuan kyytipoikana tuntuu erikoiselta, piimä on myös monikäyttöinen raaka-aine. Piimäkakku, piimälimppu ja saaristolaisleipä ovat monelle tuttuja piimän käyttötapoja keittiössä, sillä piimän happamuus parantaa leipomuksen säilyvyyttä ja korostaa leipomuksen muita makuja.

    Piimän sopii myös tsatsikimaisen kastikkeen raaka-aineeksi sekä lihan marinointiin. Piimämarinadin happamuus mureuttaa lihaa, mutta ennen paistamista marinadi kannattaa pyyhkiä pois, jotta maidon proteiinit eivät pääse kärähtämään uunissa tai pannulla.

    Lisää aiheesta
    • Saaristolaisleipä saa hapanimelän aromin puolukka­survoksesta.

      Reseptit | Puolukkainen saaristolaisleipä

    • Tuoreista mansikoista ja piimästä valmistettu hyytelö on suomalainen versio italialaisesta panna cotasta.

      Reseptit | Piimä sopii hyvin myös jälkiruokiin: Kokeile suomalaista panna cottaa eli mansikka-piimähyytelöä

    • Kouluruokailua pidetään helposti itsestäänselvyytenä.

      Yhteiskunta | Kouluruoka täyttää 75 vuotta ‒ näin se on muuttunut vuosien saatossa

    Artikkelin aiheet
    piimä
    kefiiri
    Valio
    ruokatrendit
    maitotuotteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle