• K-ryhmä alensi hintoja – omasta tuotemerkistä entistä halvempi

    Hinnanalennukset ovat keskimäärin viisi prosenttia.
    Koko K-Menu-sarjan tuotteiden hintoja alennettiin K-kaupoissa.
    Koko K-Menu-sarjan tuotteiden hintoja alennettiin K-kaupoissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Kauppa
    20.2.202413:00
    Janiko Kemppi

    K-ryhmä on alentanut K-Menu-tuotteidensa hintoja. Sarja käsittää noin 200 arkista tuotetta, jotka ovat jo valmiiksi edullisemmasta päästä valikoimaa. Hinnanalennukset ovat keskimäärin viisi prosenttia ja parhaimmillaan 30 prosenttia.

    K-Menu-tuotteiden myynti on kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana 30 prosenttia.

    ”Ruoan hinta on monelle asiakkaalle jokapäiväinen seurannan kohde ja K-Menu-tuotteiden kasvanut menekki osoittaa, että arjen edullisille tuotteille on nyt kysyntää. Tähän haluamme K-ruokakaupoissa vastata entistä paremmin alentamalla koko K-Menu-sarjan tuotteiden hintoja”, Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupasta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Harri Hovi kertoo tiedotteessa.

    Hovi painottaa, että mukana K-Menu-sarjassa on myös kotimaisia tuotteita.

    ”Huomioimme kotimaisuuden varsinkin asiakkaille tärkeissä tuoteryhmissä, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi kaikki tuore liha on K-Menu-sarjassa suomalaista. Niin myös vaikkapa viime vuoden uutuuksissa, joissa sekä jauhelihalla että kanafileillä on Hyvää Suomesta -merkki.”

    Hovi kertoo, että ensisijaisesti asiakkaat hyötyvät raaka-aineiden ja tuotantokustannusten ja sitä kautta hintojen laskusta.

    ”Olemme laskeneet viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä yli 4 000 päivittäistavaratuotteen hintaa. Muun muassa Pirkka-sarjassa jo yli 300 tuotteen hintaa on laskettu”, Hovi sanoo.

    K-kaupoissa hyödynnetään ahkerasti myös erilaisia tarjouksia.

    ”Tuoreen kyselymme mukaan lähes 90 prosenttia asiakkaista seuraa ja hyödyntää tarjouksia”, Hovi kertoo luvaten, että tarjousten määrää tullaan lisäämään jatkossa.

    Lisää aiheesta
    • Ulkomaisen sijaan kulutusta on ohjattu edullisempiin kotimaisiin tuotteisiin, kerrotaan S-ryhmästä.

      Talous | MT-kysely: Viidennes lisännyt ulkomaisen ruuan ostamista – kaupan mukaan kuluttajat etsivät halvempaa vastaavaa

    • Xtra-tuotteiden hintoja on laskettu jo viime vuonna.

      Kauppa | S-ryhmä laskee taas hintojaan – lähes 400 tuotetta entistä halvemmalla

    • Maito on suosituin Kotimaista-tuote.

      Ruoka | Kotimaisuus korostuu S-ryhmän omissa merkeissä – erityisesti näitä tuotteita halutaan edullisemmin

    • Kuluttajat haluavat, että pakkausmerkinnät kertovat selkeästi tuotteen taustasta.

      Ruoka | Vain harva on valmis muuttamaan kulutustapojaan ympäristön hyväksi – tuore tutkimus paljastaa

    Artikkelin aiheet
    K-ryhmä
    K-Menu
    hinnanalennus
    ruoka
    kotimaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla