

Isojen riisipakkauksien myynti on K-ryhmässä noin tuplaantunut kuluvan vuoden aikana, kertoo osto- ja myyntipäällikkö Leena Nikula.
”Isojen pakkauksien myynti korostuu lapsiperheissä, Uudellamaalla ja isommissa kaupoissa eli K-Citymarketeissa”, kertoo Nikula.
Kahden kilon ja sitä suurempien pakkausten osuus myynnistä on kuitenkin vielä pieni.
Myös S-ryhmän data kertoo, että isoille pakkauksille on kysyntää. Isoja riisipakkauksia, esimerkiksi viiden kilon paketteja, suosivat etenkin lapsiperheet.
”Riisin osalta kysyntään vaikuttaa myös se, että kotona valmistetaan aiempaa enemmän ruokaa ja kuluttajat hakevat edullisia vaihtoehtoja”, kertoo myyntipäällikkö Susanna Saari S-ryhmän marketkaupasta.
Myös jauhoja ja hiutaleita myydään isoissa pakkauksissa. Nikulan mukaan eläkeläiset ovat suurin asiakasryhmä isoissa pakkauksissa myytävillä jauhoille että hiutaleille.
”Jauhoissa ja hiutaleissa isoja pakkauksia suosivat etenkin seniorit sekä osittain lapsiperheet”, kertoo Saari.
Saaren mukaan jauhojen ja hiutaleiden isojen pakkausten myynti on pysynyt viime vuodet melko tasaisena.
Nikula kertoo, että kahden kilon ja sitä suurempien hiutalepakkauksien määrä on tänä vuonna kasvanut hieman. Isojen jauhopakkausten myynti puolestaan on jäänyt viime vuoden tasosta.
”Myös näissä tuotteissa isompien pakkausten myynninosuus on pienehkö verrattuna tuoteryhmien kokonaismyyntiin, ja tuotteita on isoissa pakkauksissa myös melko vähän valikoimissa.”