• Lidliltä kova tavoite: Yli kolmasosa kaikesta myydystä viljasta täysjyvää

    Lidl on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen suomalaisten täysjyväviljan saannin lisäämiseksi.
    Lidl aikoo muuttaa tuotteidensa reseptiikkaa täysjyväpitoisemmiksi.
    Lidl aikoo muuttaa tuotteidensa reseptiikkaa täysjyväpitoisemmiksi. Kuva: Lidl
    Ruoka|Kauppa
    24.1.202515:31
    Janiko Kemppi

    Uusien ravitsemussuositusten mukaan täysjyväviljaa tulisi syödä vähintään 90 grammaa päivässä. Tähän pääsee suomalaisnaisista vain kaksi prosenttia ja miehistä 11 prosenttia.

    Nyt Lidl haluaa lisätä täysjyvän määrää suomalaisten ruokavaliossa. Se on asettanut itselleen tavoitteen, jossa täysjyvän osuus kaikista myydyistä viljaraaka-aineista olisi 35 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteeseen lähdetään nykyisestä 27 prosentista.

    Tavoite koskee kaikkia tuotteita, joissa on viljaa, eli leipien ja hiutaleiden lisäksi esimerkiksi valmisruokia sekä jäätelöitä.

    ”Siihen pääseminen ei tule olemaan ihan helppoa, mutta otamme haasteen vastaan. Haluamme edistää terveellistä ja ympäristöystävällisempää ruokavaliota ja täysjyvä on osa sitä”, Lidlin valikoiman vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg kertoo tiedotteessa.

    ”Tavoitteeseen pääsemiseksi aiomme muun muassa kehittää reseptiikkaamme sekä inspiroida suomalaisia käyttämään kaikille jo tuttuja, perinteisiä kotimaisia täysjyvän lähteitä, kuten kauraa ja ruista."

    Lidl kertoo, että tuotteiden reseptiikkaa kehitetään täysjyväpitoisemmaksi sellaisissa tuotteissa, joissa se maun ja koostumuksen puolesta on mahdollista. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi valmisruoat sekä paneroidut kalatuotteet.

    Täysjyvätavoite on osa Lidlin kestävän ruokavalion strategiaa, jota toteutetaan kaikissa yli 30 Lidl-maassa. Suomessa asetettu täysjyvätavoite on korkeampi kuin missään muussa maassa.

    Lisää aiheesta
    • Professori Ursula Schwab kertoi, että leipä on yksi suurimmista suolan lähteistä.

      Ruoka | Leipäkin joutui osin syntilistalle – näkymätön ainesosa suuri terveysriski

    • Suola vaikuttaa myös leivän rakenteeseen, säilyvyyteen ja jopa ulkonäköön.

      Elintarviketeollisuus | Leivät nostettiin tikun nokkaan – näin leipomot kommentoivat suolasyytöstä: ”Jos ei maistu hyvältä, jää se syömättä”

      Tilaajalle
    • Lidlin arvioi, että yhä useampaan ostoskassiin poimitaan kasvipohjaisia tuotteita.

      Ruoka | Kasvispyörykät siirtyivät lihapullien viereen – Lidl poisti erilliset vegehyllyt

      Tilaajalle
    • Noin joka neljäs kertoo vähentävänsä punaisen lihan syöntiä ensi vuonna

      Ruoka | Lidl selvitti: Näin käy leikkeleiden myynnille tänä vuonna

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla