• Hyvästi uusavuttomuus! Lasten ruokakoulussa lomalainen laittaa itse aamupalan, lounaan ja välipalan

    Perhepäivällisellä lapset passaavat vanhempiaan, mutta päiväleirin ehdoton kohokohta on retki maatilalle.
    Ruokakoulussa päästään usein maistelemaan myös ennalta tuntemattomia makuja.
    Ruokakoulussa päästään usein maistelemaan myös ennalta tuntemattomia makuja. Kuva: Henri Korpi
    Ruoka|Ruoka
    3.3.202518:20
    Heli Lehtelä

    Ensi kesänä järjestetään noin 60 Ruokakoulu-päiväleiriä, joilla 8-12-vuotiaat lapset oppivat ruuanlaitosta, ravitsemuksesta ja liikunnan merkityksestä.

    Ruokakoulu kestää 4–5 päivää, ja jokainen leiripäivä on 6–8 tunnin mittainen, jonka jälkeen lapset palaavat yöksi kotiin. Leiripäivät sisältävät lasten itse valmistamat aamupalat, lounaat ja välipalat sekä vähintään tunnin mittaisen liikuntahetken. Lähiruokateema näkyy niin ruokalistoilla kuin ohjelmassakin, ja leirit toteutetaan paikallista tarjontaa kunnioittaen.

    Lähiruokateemaisia leirejä ovat järjestäneet jo aiempinakin vuosina suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea yhteistyössä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n ja Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbundin SLC:n kanssa.

    ”Yllättävän moni lapsi on maistanut ruokakoulussa ensimmäisen kerran esimerkiksi raparperia. Käymme usein keräämässä nokkosia raaka-aineeksi, mikä on monille uutta. Yritän aina tuoda Ruokakouluun hieman erikoisempia kasviksia tai vaikkapa tutusta porkkanasta erivärisiä muunnoksia, kertoo toiminnanjohtaja Päivi Kokki Mäntsälän-Pornaisten 4H-yhdistyksestä.

    Leirin kohokohtiin kuuluu perhepäivällinen, jolloin myös leiriläisten läheiset kutsutaan syömään.

    ”Jännitys oikein väreilee ilmassa, kun lapset odottavat perheenjäseniään tarjotakseen heille itse valmistamaansa ruokaa.”

    ”Erityisesti lapsille ja nuorille on tärkeää viestiä ruuasta muunakin kuin kulueränä. Hyvä ruoka tukee terveyttä ja antaa virtaa päivää.”

    Heidi Siivonen

    Positiivisissa palautteissa yksi leirin aktiviteeteista nousee yli muiden: vierailu lähitilalla. Yhteistyö MTK:n ja SLC:n kanssa mahdollistaa leiriläisille retken maatilalle, jossa he pääsevät kosketuksiin ruuan alkutuotannon kanssa.

    ”Upea elämys on vaikkapa traktorin koppiin kiipeäminen tai eläinten kohtaaminen”, kertoo MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.

    Ruokakouluissa aihetta lähestytään ilon kautta.

    ”Viime aikoina ruokakeskustelu on keskittynyt paljon ruuan hintaan. Erityisesti lapsille ja nuorille on tärkeää viestiä ruuasta muunakin kuin kulueränä. Hyvä ruoka tukee terveyttä ja antaa virtaa päivää. Itsetehtynä se on vielä parempaa.”

    Ilmoittautuminen kesän Ruokakoulu-leireille alkoi maaliskuun alussa leirin verkkosivustolla ja jatkuu kevään ajan leirijärjestelyjen edetessä eri paikkakunnilla.

    Lisää aiheesta
    • Koululaiset ovat toivoneet sämpyläbaaria, jossa leivän täytteet saisi valita itse.

      Ruoka | Teemapäivät tuovat kouluruokailuun vaihtelua: Tampereella käynnissä mielenkiintoinen kokeilu

      Tilaajalle
    • Ruokakasvatuksen ei pitäisi jäädä pelkkien oppikirjojen tai kotitalousopetuksen tehtäväksi.

      Ruoka | Hävikin vähentämisessä voidaan mennä metsään, jos oppilaita ei kuunnella – ruokakasvatus on koko koulun yhteinen projekti

      Tilaajalle
    • Ruokakoulujen teemana on lähiruoka.

      Ruoka | 4H:n Ruokakouluissa lapset pääsevät näkemään kuinka ruoka kulkee maatilalta pöytään

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle