Minulta jää perinnöksi paksu ja nuhruinen reseptivihko, mutta jääkö enää nuoremmilta?

Nyt voisi taas tehdä ruuaksi sitä ihanaa sitruunalohta, jonka reseptin mies taannoin löysi. Missähän sen ohje on?

Sitä tuskin on tulostettu, joten täytyy keksiä, miten löydän sen verkosta. Ja löytyyhän se, hakusanoiksi sitruunalohi ja Valio.

Avaan kännykästä äänikirjan viihdyttämään minua kokkaussession ajan ja alan sitten seurata reseptiä näytöltä. Äkkiä tulee mieleen, miten nämä tuokiot ovat muuttuneet.

Kuivaruokakaapin pohjalla lojuu iso vahakantinen vihko, johon aikanaan keräsin ruokaohjeita, itse kirjoittaen ja lehdistä leikaten ja liimaten. Se sai alkunsa, kun 45 vuotta sitten muutin helsinkiläisyksiöön opintojen perässä.

Reseptikirjoja minulla ei ollut, joten tuota vihkoa selasin ahkerasti ja sen ohjeita seurasin.

Alkuun olen näköjään kokannut vain herkkuja: ensimmäisiltä sivuilta löytyvät vehnänen, rahkapiirakka, suklaa-pähkinäkakku ja toscakakku.

Sitten on tullut joulu, ja vihkoon on kirjattu kotijuuston ja laatikoiden reseptejä.

Vuosien mittaan sivut ovat täyttyneet pikkulapsiarkeen sopivilla nopeilla ja helpoilla ruuilla. Paljon on myös vieraiden kestitsemiseen tarkoitettuja reseptejä – elämä oli silloin paljon yhteisöllisempää!

Lehtileikkeet ovat kellastuneita, eniten käytetyt sivut taikinan tahrimia tai sitruunamehun pilkuttamia. Jään miettimään, mistä mikin tahra on peräisin.

Lapset ovat lisäilleet jouluresepteihin omia huomioitaan. Yhdessä on leivottu paljon.

Saa nähdä, kelpaako vihko minun jälkeeni kenellekään vai lentääkö paperinkeräykseen.

Mietin, missä muodossa nuoremmat jättävät lempireseptinsä jälkeensä. Ei ehkä missään, eihän toisen kännykän kirjanmerkkejä pääse selaamaan.