• Pitkittyessään helle pienentää marjan kokoa – kotimaiset avomaan mansikat ehtivät juhannuspöytien herkuksi

    Kotimainen mansikkasesonki kestää nykyään melkein puoli vuotta.
    Kotimaisia mansikoita kypsyy pääsatokauden alla ensin kasvihuoneista ja tunneleista sekä avomaalta harsojen alta. Amanda Vesiaho esitteli luomumansikkatilansa satoa Multialla kesällä 2020.
    Kotimaisia mansikoita kypsyy pääsatokauden alla ensin kasvihuoneista ja tunneleista sekä avomaalta harsojen alta. Amanda Vesiaho esitteli luomumansikkatilansa satoa Multialla kesällä 2020. Kuva: Petteri Kivimäki
    Ruoka|Kasvintuotanto
    22.6.202312:55
    Harri Kallio-Kurssi

    Kesäkuun alun viileistä säistä huolimatta mansikkasadosta odotetaan tulevan normaali. Kasvutunneleiden satokausi on ollut pari viikkoa täydessä vauhdissa.

    Vaikka varsinainen pääsatokausi ei ole vielä alkanut, niin mansikkaa on silti reilusti saatavilla eri puolilla Suomea.

    Kotimaisen mansikan riittämisestä juhannuspöytiin ei Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton mukaan tarvitse olla huolissaan. Avomaalla mansikka kypsyy juhannukseksi tavanomaiseen tahtiin.

    ”Hallaa on ollut paikallisesti, mutta viljelijöillä on tapoja suojata satoa hallaa vastaan”, kertoo liiton puheenjohtaja Tarja Matomäki.

    Harsojen levittely ja mansikkapeltojen sadetus hallaöinä suojaavat satoa hallavaurioilta, joten mitään huolta juhannusmansikoista ei ole.

    Kuivuus ei toistaiseksi ole ollut suuri ongelma. Matomäen mukaan ”luonnonsade on aina se paras, mutta kastelun varassa eletään.”

    Suurin osa mansikkapelloista on maanalaisessa tihkukastelusssa, mutta niillä pelloilla, joissa sitä ei ole, pitkittyvä helle verottaa marjan kokoa.

    Kasvukauden alku on ollut Matomäen mukaan normaalia vuosivaihtelua.

    ”Jokainen vuosi on vähän erilainen, siihen viljelijät ovat tottuneet.” Matomäkin toivoo, että pääsatokartta auttaa ostajia liikkeelle oikeaan aikaan.

    Avomaan mansikoiden pääsatokausi ajoittunee perinteiseen malliin juhannuksen jälkeen ja heinäkuulle.

    Kotimaisen mansikan satokausi on viime vuosina pidentynyt huimasti, kun mansikan tuotanto kasvihuoneissa ja kasvutunneleissa pidentää satokautta sekä alku- että loppupäästä.

    Sadon ajoitusta hallitaan kasvutunneleissa istutusajankohdalla ja avomaalta mansikkasatoa kypsyy hieman eri tahtiin eri lajikkeista.

    Avomaan mansikoiden pääsatokausi ajoittunee perinteiseen malliin juhannuksen jälkeen ja heinäkuulle.

    Varsinaisen pääsatokauden jälkeen saadaan satoa myöhäisemmistä lajikkeista ja sitten uudelleen tunneleista.

    Lisää aiheesta
    • Avomaan mansikoiden pääsatokausi alkaa näillä näkymin juhannuksen jälkeen.

      Puutarhatuotanto | Harsot ja sadetus pelastivat juhannusherkun – mansikoita saadaan avomaalta keskikesän juhlaan

    • Ukrainalainen Ljudmyla Demydas työskenteli viime kesänä Pekkalan mansikkatilalla Järvelässä.

      Maatalous | Kausityövoimassa erikoinen tilanne: Lupia haetaan aiempaa vähemmän, mutta saatavuus parempi kuin viime vuosina

    • Outhida Rintanen ja pojat Veeti ja Leevi ovat tulleet Hämeenlinnasta Iso-Hiiden Kartanoon. Poikien mummo Seija Rintanen (taustalla) kävi tilalla jo aikoinaan oman äitinsä kanssa.

      Kasvintuotanto | Marjatilat tyytyväisiä kesän mansikkasatoon ‒ tilat työllistävät myös suomalaisnuoria

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle