• Harsot ja sadetus pelastivat juhannusherkun – mansikoita saadaan avomaalta keskikesän juhlaan

    Halla ja viileys eivät ole pilanneet satotoiveita.
    Avomaan mansikoiden pääsatokausi alkaa näillä näkymin juhannuksen jälkeen.
    Avomaan mansikoiden pääsatokausi alkaa näillä näkymin juhannuksen jälkeen.  Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    10.6.202314:00
    Maija Ala-Siurua

    Kesäkuun alun viileistä säistä huolimatta mansikkasato on näillä näkymin normaali, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto (HM ja lupaa, että avomaan mansikoita saadaan juhannukseksi.

    Hallaa on ollut paikallisesti, mutta mansikkapeltoja on suojattu harsoilla ja sadettamalla, kertoo tiedotteessa liiton puheenjohtaja Tarja Matomäki.

    Kotimaisia mansikoita on jo nyt tarjolla – kiitos kasvutunneleiden. Niiden ansiosta mansikoita saadaan myös sitten, kun avomaiden pääsatokausi päättyy.

    Avomaan mansikoiden pääsatokausi ajoittunee perinteiseen malliin juhannuksen jälkeen ja heinäkuulle.

    Mansikoita kypsyy vuodessa noin 16 miljoonaa kiloa, tästä määrästä iso osa nautitaan tuoreena mutta osa päätyy pakkaseen.

    Oman seudun mansikan suoramyynti- ja itsepoimintatilat löytyvät HML:n verkkosivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Rucolan kirpeys ja mansikan makeus on hyvä makupari.

      Reseptit | Mansikka ja rucola ne yhteen sopii - salaatissa nimittäin

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle