• Mummon-tuotteisiin käytetään vuodessa järjetön määrä perunaa – ”Ruokatuotanto pitää säilyttää Suomessa”

    Mummon perunatuotteet on jalostanut perunaa yli 60 vuotta.
    Perunaa Mummon-tuotteiden valmistamiseen kuluu vuositasolla noin 40 miljoonaa kiloa.
    Perunaa Mummon-tuotteiden valmistamiseen kuluu vuositasolla noin 40 miljoonaa kiloa. Kuva: Johannes Tervo
    Ruoka|Ruoka
    2.5.202321:00
    Janiko Kemppi

    Mummon muusi ja Mummon ranskalaiset ovat varmasti lähes kaikille suomalaisille tuttuja. Mummon-tuotteita valmistava Pohjolan Peruna käyttää perunaa, joka kasvaa pohjoispohjanmaalaisilla pelloilla 30 sopimusviljelijän valvovan silmän alla. Itse tehdas sijaitsee Vihannissa.

    Pohjolan Peruna kertoo käyttävänsä vuodessa noin 40 miljoonaa kiloa perunaa, joista valmistetaan yli 30 erilaista tuotetta.

    Pohjolan Perunan myyntijohtaja Jari Järvinen haluaa nostaa esille kotimaisen ruokatuotannon merkityksen varsinkin viimeaikojen kriisien myötä.

    ”Omavaraisuutemme säilyttämiseksi viljelijöillä pitää olla edellytykset toimia ja tämä vaatii yhteistyötä kaikkien ruokaketjun osapuolten kanssa. Meillä on pitkäaikaisia sopimusviljelijöitä, joille haluamme olla luotettava kumppani”, Järvinen kertoo.

    ”Päätimme viime vuonna ryhtyä maksamaan tuottajillemme ylimääräistä bonusta jokaisesta myydystä Mummon 750 gramman Tikkuperuna- ja Maalaisranskanperunapussista. Myös kahdesta toimittamastamme Pirkka-tuotteesta maksamme yhdessä puoliksi Keskon kanssa Tuottajalle kiitos -bonuksen.”

    Järvinen korostaa, että meidän tulisi Suomessa miettiä, miten säilytämme ruokatuotantomme omavaraisuuden myös tulevaisuudessa.

    ”On suomalaisten kuluttajien onni, että täällä kasvatetut tuotteet ovat puhtaita, sillä talvi tekee täällä sen, mitä torjunta-aineet etelämpänä”, Järvinen toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Mummon maalaisranskalaiset ja Mummon tikkuperunat saavat pusseihinsa bonuksesta kertovan logon.

      Pohjolan Peruna ryhtyi sanoista tekoihin ja alkaa maksaa bonusta tuottajille – pystyykö yhtiö vyöryttämään kustannuksia ketjussa?

    • Biokaasulaitos nousee Pohjolan Perunan tehdasrakennuksen ja lämpö- ja höyrylaitoksen välittömään läheisyyteen.

      Yritykset | Perunaa pöytään ja kuoret energiaksi – biokaasu korvaa tehtaalla pian noin 600 000 litraa kevyttä polttoöljyä vuodessa

    • Tuote myydään pakasteena.

      Ruoka | Uusi kotimainen valmisruoka on todella tervetullut – muikut ja maalaisperunat valmistuvat kätevästi airfryerissa

    • Hiilijalanjäljen pienentäminen ja perunatehtaan sivuvirtojen hyödyntäminen on ollut jo pitkään yrityksen tavoitteena, kerrotaan Pohjolan Perunan tiedotteessa.

      Elintarviketeollisuus | Pohjolan Peruna rakennuttaa biokaasulaitoksen – lopputuloksena energiaa ja kierrätyslannoitetta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle