• Kallis kahvi on uusi normaali – kysely: Tarjouskahvi houkuttelee, mutta lempimerkistä ei tingitä

    Korkealle kivunnut kahvin hinta ei muuta suomalaisten kahvittelutottumuksia. Kahvipaketin sopivasta hinnasta ollaan kuitenkin eri ikäryhmissä eri linjoilla.
    Suomalaiset ovat tuoreen kyselyn mukaan merkkiuskollisia kahvinjuojia, ja tarjouksesta haetaan ensisijaisesti omaa kahvisuosikkia.
    Suomalaiset ovat tuoreen kyselyn mukaan merkkiuskollisia kahvinjuojia, ja tarjouksesta haetaan ensisijaisesti omaa kahvisuosikkia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Kauppa
    14.4.202614:18
    Henna Lääveri

    Vaikka yhden kahvipaketin hinta on jo vuoden hiponut lähes kymmentä euroa, ei suomalainen kahvikansa muuta hevillä kahvittelutapojaan.

    Suodatinpusseja valmistavan kotimaisen Fredmanin selvityksen mukaan jopa kolme neljäsosaa suomalaisista juo edelleen juuri sen verran kahvia kuin mieli tekee, riippumatta kahvin hinnasta.

    Saatu tulos on Freadmanin mukaan liki identtinen viime vuonna tehtyyn vastaavaan kyselyyn verrattuna. Yhtiön viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Sara Hokkasen mukaan kahvi kuuluu suomalaisten arkeen ja juhlaan.

    ”Kahvikulttuurimme ei edelleenkään ole uhattuna. Suurin muutos vuodentakaiseen oli hienoinen nousu halukkuudessa maksaa kahvista enemmän. Näyttää siltä, että olemme sopeutuneet korkeimpiin hintoihin”, Hokkanen kertoo tiedotteessa.

    Halukkuus maksaa kahvista enemmän kuin vuosi sitten kohosi kaikissa ikäryhmissä 5–10 prosenttiyksiköllä.

    Näkemys kahvin sopivasta hinnasta vaihteli eri ikäryhmissä.

    Nuorista vastaajista, eli 18–24-vuotiaista, vajaa 60 prosenttia piti 5–7 euroa sopivimpana hintana kahvipaketille.

    Sen sijaan yli 55-vuotiaista kyselyyn vastanneista liki puolet haikaili alle viiden euron hintaista halpaa kahvia.

    Kysymys voi olla tottumuksesta.

    ”Nuorilla ei välttämättä ole muistikuvaa halvan kahvin ajoista, eivätkä he ehkä siksi osaa sitä kaivata. Vanhemmissa ikäluokissa kallistunut kahvi herättää suuria tunteita”, Hokkanen sanoo.

    ”Nuorilla ei välttämättä ole muistikuvaa halvan kahvin ajoista, eivätkä he ehkä siksi osaa sitä kaivata. Vanhemmissa ikäluokissa kallistunut kahvi herättää suuria tunteita.”

    Sara Hokkanen

    Tarjouskahvi saa yhä suomalaiset liikkeelle.

    Tutkimuksen mukaan hieman yli puolet suomalaisista (noin 56 prosenttia) kertoo ostavansa kahvinsa vain tarjoushintaan.

    Noin kolmannes kertoo tekevänsä niin ainakin osittain, noin seitsemää prosenttia tarjoukset eivät hetkauta.

    ”Kaupan sisäänheittotuotteena kahvi toiminee Suomessa paremmin kuin muualla maailmassa. Kyselymme mukaan tarjouskahvi saa liikkeelle niin nuoret kuin vanhemmatkin kuluttajat”, Hokkanen sanoo.

    Suomalaiset ovat merkkiuskollisia kahvinjuojia, ja tarjouksesta haetaan ensisijaisesti omaa kahvisuosikkia.

    Suosikeissa pysytään hinnasta riippumatta. Vain reilu kymmenen prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo vaihtaneensa suosikkikahvimerkkinsä kahvin kallistumisen myötä halvempaan.

    Fredmanin maaliskuussa 2026 teettämästä kyselytutkimukseen vastasi 1 000 suomalaista. Heistä 850 eli 85 prosenttia oli kahvinjuojia.

    Suomessa juodaan moniin muihin maihin verrattuna paljon kahvia. Hokkasen mukaan on positiivista etenkin kolesterolin kannalta, että Suomen yleisin kahvijuoma on nimenomaan suodatinkahvi.

    ”Vaikutus kolesteroliin syntyy, koska paperisuodatin poistaa kahvipavuissa luontaisesti olevia rasva-aineita kuten veren kolesterolitasoa nostavaa rasvaliukoista kafestolia. Siksi suodattamattomat kahvit kuten pannukahvi, pressopannukahvi ja kapselikahvit sisältävät runsaasti näitä rasva-aineita”, hän kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Vastajauhetuista pavuista syntyy erityisen herkullista kahvia.

      Ruoka | Näin teet kahvista parempaa: ”Kun kokeilet, muutos on peruuttamaton”

      Tilaajalle
    • Tutkimusten valossa kahvinjuontia ei kannata lopettaa ainakaan silloin, jos pelkää dementiaa.

      Hyvinvointi | Tämä on kahviannos, joka pienentää dementian riskiä – näin käy, jos juo enemmän

      Tilaajalle
    • Ihmiskunnan makeahammasta on kolottanut jo vuosituhansien ajan. Nykyisten karkkien esi-isinä voidaan pitää keskiajan apteekeissa valmistettuja makeita nameja. Kuvituskuvassa polkakarkkeja.

      Ruoka | Apteekeista ylhäisön ylellisyydeksi ja kaiken kansan terveysriskiksi – nykyisten karkkihyllyjen historia on pitkä

    Artikkelin aiheet
    kahvi
    kahvin hinta
    suomalaiset kahvitottumukset
    Fredman
    kyselytutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla