• Mikä on suosikkijuomasi kesällä? Näin suomalaiset vastasivat

    Kyselytutkimuksen perusteella kesällä suomalaisille maistuu kahvi, kivennäisvesi ja olut.
    Kahvi, kivennäisvesi ja olut ovat suosituimmat kesäjuomat.
    Kahvi, kivennäisvesi ja olut ovat suosituimmat kesäjuomat. Kuva: Unsplash / Kuvanmuokkaus: Janiko Kemppi
    Ruoka|Ruoka
    11.7.202318:30
    Janiko Kemppi

    Kesälläkään suomalaiset eivät näytä vähentävän kahvin juontia. K-ryhmän kyselytutkimuksen mukaan suosituin kesäjuoma on kahvi, jonka suosikikseen valitsi 52 prosenttia vastaajista. Tähän katekoriaan sisältyi myös erilaiset kahvijuomat.

    Kivennäisvedet sijoittuivat suosikkilistan toiseksi. Kivennäisvesien myynti on tuplaantunut vuodesta 2016 vuoteen 2022. Kivennäisveden suosikikseen valitsi 43 prosenttia vastaajista.

    Monella suomalaisella myös olut kuuluu kesään. Suosikikseen oluen valitsi 39 prosenttia vastaajista. Oluen valintaan vaikuttaa kyselyn perusteella niin maku kuin hintakin. Lähes puolet vastaajista piti oluen makua tärkeimpänä valintakriteerinä.

    Puolet oluen suosikeista itselleen valinneista kertoi suosivansa tuttuja makuja, mutta samalla 39 prosenttia vastasi maistelevansa mieluusti uusia makuja. Noin kolmannes kertoi taas valitsevansa oluen hinta edellä.

    K-ryhmän myyntidatan mukaan olutta ostetaan suhteellisesti eniten Lapissa ja vähiten Uudellamaalla. Pienpanimo-oluiden myyntitilastoissa Uusimaa taas korostuu Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen rinnalla. Vähiten pienpanimo-oluita ostetaan Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

    Lisää aiheesta
    • Cappuccino ja muut maitopohjaiset kahvijuomat voivat olla tulehdusten ehkäisemisen kannalta tutkimuksen mukaan hyväksi.

      Hyvinvointi | Kahvi saattaa lievittää tulehdusta – jos sen nauttii tietyllä tavalla, tutkimus paljastaa

    • Open Water Brewery on perustettu vanhaan navettarakennukseen.

      Ruoka | Miltä kuulostaisi uutuusolut hunaja- ja tyrniaromilla? Entisessä ahvenanmaalaisessa navetassa valmistetaan erikoisoluita

      Tilaajalle
    • ”Konsernin tuotevalikoimassa on lähes 6 000 riviä. Varmasti sieltä löytyy hyviä kärkiä, joita voimme menestyksellä myydä maailmalle”, arvioi toimitusjohtaja Patrik Lundell toiveikkaasti.

      Elintarviketeollisuus | Venäjän viennin romahtaminen leikkasi Olvin liikevaihdosta 90 prosenttia, mutta kotimaassa panimo hallitsee olutmarkkinoita

    • Oluen myyntilitrat ovat laskeneet vuosien saatossa.

      Ruoka | Olut maistuu suomalaisille yhä vähemmän – ravintoloissa se kuitenkin uppoaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle