

Eduskunnan kasvisruokaverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Mai Kivelä (vas.) on yhtä hymyä. Keskiviikkona järjestetty eduskunnan historian ensimmäinen vegepäivä on houkutellut lähetystöjen vastaanottotilan pullolleen ihmisiä ja puheensorina yltää urheilukisojen desibeleihin.
Vuoden 2023 alussa perustettuun verkostoon kuuluu viitisentoista kansanedustajaa kaikista suurista ja keskisuurista puolueista.
Porukkaa yhdistää kyllästyminen kahtiajakoon ja siihen, että kasvisruokaa käytetään identiteettipoliittisena aseena. Huhujen mukaan eduskunnassa on jopa kaappikasvissyöjiä, jotka eivät halua julkisesti tunnustaa jättäneensä eläinperäiset elintarvikkeet. Kenties siksi, etteivät äänestäjät suutu. Kivelä ei ole ilmiöstä tietoinen, mutta uskoo hyvin, että sellaista tapahtuu.
”Koen tärkeäksi, että puramme omituista asenneilmapiiriä, jossa kasvissyöntiä käytetään leimakirveenä. Se on negatiivinen ilmiö Suomen talous- ja ruokajärjestelmälle sekä ympäristö- ja ilmastopolitiikalle”, Kivelä toteaa.
”Kasvisruoan edistämisessä on niin paljon tärkeitä ulottuvuuksia”, Kivelä toteaa lisäten listaan huoltovarmuuden, omavaraisuuden ja terveellisyyden.
Kivelä tiedostaa, että kasvisruokien tuotannon ja menekin edistäminen on pitkälti päättäjien vastuulla. Ruoan hinnoittelun pitäisi tukea terveellisiä ja ilmastoystävällisiä valintoja.

Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari puikkelehtii eduskunnan vegepäivän esittelytiskeillä maistelemassa kotimaisia innovaatioita: kaurattoa, leikkeitä, punajuuripyöryköitä ja chavre-vuustoa, joka maistuu aivan vuohenjuustolta.
Hän kuuluu kasvisruokaverkostoon, vaikka tuottaa itse naudanlihaa. Kotitilalla on ylämaankarjaa.
Kalmari tietää, että kasvisruoan kulutus on kasvussa, joten Suomen on parasta saada rahavirtoja siitä. Hänen mielestään ihmisten leimaamisesta ja syyllistämisestä ruokavalion perusteella on päästävä eroon. Valtaosa on kuitenkin sekasyöjiä, joista osa haluaa lisätä kasvisten syöntiä.
Viljelijät kyllä tuottavat, jos joku sitoutuu ostamaan.
Suomalainen kaura porskuttaa jo maailmalla ja sen laatu tiedetään. On vain lisättävä volyymeja ja vientiä. Ilmastoa kuormittavaa ja ravintoarvoiltaan köyhää vakoista riisiä on saatava korvattua kauralla ja ohralla kotimaassakin. Myöskään tuontisoijaa ei ole mielekästä Suomessa syödä isossa määrin, jos tarjolla on kotimaisia proteiinivaihtoehtoja härkäpavusta, herneestä ja kaurasta.
Kalmari kaipaa herneen ja härkäpavun tuottajille lisää viljelysopimuksia. Viljelijät kyllä tuottavat, jos joku sitoutuu ostamaan.
Suomen heikkous on se, että välijalostusporras puuttuu. Lähivuosina Ruotsissa ja Latviassa puksuttavat isot tehtaat, jotka jalostavat palkokasveista puolijalosteita. Niitä sitten tuodaan Suomeen jatkojalostettavaksi. Tanskassa puolijalosteita tehdään jo.
Tarvitaan yhteiset tavoitteet, uskallusta ja rahavirtoja kotimaisen jalostuksen rakentamiseksi.
Biotekniikan tohtori Lauri Reuter on yksi Nordic Foodtech VC:n perustajista. Ruokateknologiaan sijoittavalla rahastolla on 42 miljoonan euron pääoma, joka on peräisin muun muassa Business Finlandilta ja ruoka-alan toimijoilta.
Rahasto on sijoittanut tähän mennessä 15 yritykseen, jotka uudistavat ruokajärjestelmää kestävämpään suuntaan. Yksi niistä on Enifer, joka valmistaa ravintorikasta sieniproteiinia elintarviketeollisuuden sivuvirroista. Toinen esimerkki on ruotsalainen Ironic Biotech, joka mahdollistaa imeytyvän raudan ymppäämisen kasvispohjaisiin elintarvikkeisiin.
Reuterin mukaan tällä hetkellä startup-yritysten rahoitus on keskimäärin tiukassa, mutta ruokateknologiaan on saatavilla melko hyvin rahoitusta. Etenkin väkirikkaissa maissa, joissa on pulaa maasta, on välttämätöntä uudistaa ruoantuotanto.
”Enää ei tarvitse nyhtää pellosta ruokaa ja metsistä sellua”, Reuter toteaa viitaten siihen, että alhainen jalostusarvo pätee Suomessa myös metsäteollisuuteen.
Kenties suurimmat setelit voidaan tienata myymällä suomalaista teknologiaa ja osaamista.

Suomessa kehitetyt ruokainnovaatiot eivät ole lähteneet lentoon. Valtio tukee kehitystyötä suhteellisen hyvin Business Finlandin ja ministeriöiden kautta, mutta rohkeat pääomasijoittajat puuttuvat, eikä niitä ole osattu houkutella ulkomailta.
”Firmat kehittyvät meidän pääomillamme johonkin pisteeseen ja siirtyvät sitten ulkomaiseen omistukseen.”
Kotimaiset, jalostetut kasviproteiinit ovat kalliita, koska niiden tuotanto on pientä. Pelikenttä ei myöskään ole tasainen, kun lihan hintaa painetaan alas tuilla.
Reuter kirittää Suomea laatimaan selkeät tavoitteet kasvisruoan edistämiseksi, kuten sikataloudestaan tunnetussa Tanskassa on yllättäen tehty.
”Tarvitaan johtajuutta, osoitetaan suunta ja sitten alkaa tapahtua.”
Edellisen hallituksen ajama ilmastoruokaohjelma jäi pahasti puolitiehen. Muun muassa keskustalle osoittautui vaikeaksi edistää ohjelmaa, joka vähentäisi eläinperäisten tuotteiden kulutusta.