

Hakiessaan virikkeitä leivontaan ja ruoanlaittoon ulkomaisista keittokirjoista tai ruokalehdistä joutuu lähes aina soveltamaan ja käyttämään mielikuvitustaan, jos kaikkia ainesosia ei omasta lähikaupasta satu löytymään.
Talouteemme on parinkymmenen vuoden ajan tullut saksalainen, 12 kertaa vuodessa ilmestyvä Essen & Trinken -lehti, joka tänä vuonna viettää 50-vuotisjuhlaansa. Tätä juttua varten testiin valittiin resepti uusimmasta lehdestä, 11/2024.
Perinteisesti vuoden toiseksi viimeisen lehden kansikuvajuttuna ovat jouluiset pikkuleivät, joita saksalaiset ilmiselvästi rakastavat. Testilehteenkin oli kehitelty jälleen 12 uutta versiota periaatteessa aivan tutuista taikinoista.
Olisin halunnut käyttää raaka-aineena unikonsiemeniä, jotka ovat perikeskieurooppalainen raaka-aine. Tällä kerralla unikkoa ei yllättäen ollut ainoassakaan tuotteessa.
Pähkinää jos jossain muodossa olisi ollut valittavaksi. Päädyin kuitenkin testaamaan fenkoli-limettimurokeksejä.
Raaka-aineluettelossa oli vain yksi hankaluuksia tuottanut ainesosa: weiße kuvertüre, joka suoraan suomeksi käännettynä olisi valkoinen kuorrute. Koska sitä on tarkoitus käyttää täyte-ganache’iin, se tuskin tarkoittaa hakukoneiden ensinnä tarjoamaa sokerikuorrutetta – keitetäänhän ganache suklaasta ja kermasta.
Google-kääntäjä tarjoaa yllättäen sille käännökseksi valkoista leivontasuklaata, joten käytin sitä.

Itse resepti ei ollut vaikea: Ensin tehdään normaali murotaikina, jäähdytetään se ja otetaan siitä muotilla halutunmuotoiset keksit. Niiden pintaa kostutetaan ja ripotellaan päälle fenkolinsiemeniä.
Lopuksi limetillä maustetulla ganachella sivellään puolet kekseistä ja loput painetaan niiden päälle kerroskekseiksi. Lopputuloksen luvataan säilyvän 2–3 viikkoa.
Jos fenkolin lakritsisuudesta pitää, reseptillä saa tuttuihin kekseihin kivan tvistin. Raaka-aineitakin saa helposti vähänkin isommista ruokakaupoista kautta maan.
noin 35 kpl
Valmistusohje:
Tee murotaikina sekoittamalla taikinan aineet keskenään ja vaivaamalla niitä tovin. Laita taikina kelmuun käärittynä jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Kauli taikina 5 millimetrin levyiksi ja ota siitä kuvioita muotilla. Nosta leivinpaperoidulle uunipellille, pirskota vettä pinnalle ja ripottele päälle limetinkuorta ja fenkolinsiemeniä. Paista 180 asteessa noin 8 minuuttia.
Sulata suklaa vesihauteessa ja jäähdytä noin 5 minuuttia.
Vaahdota voi, suola ja limettimehu. Sekoita suklaa joukkoon ja anna hetki jäähtyä. Levitä keksi alapinnalle ja paina toinen keksi siihen.