

Leivinuuni on kodin sydän, josta leviää ihana lämpö ja tuoksu koko taloon. Näin tuumii liperiläinen Tuula Mustonen, joka on lapsuudestaan asti leiponut ja laittanut ruokaa leivinuunissa. Asuinpaikkakunta ja talo ovat välillä vaihtuneet, mutta lähes jokaisessa kodissa on ollut leivinuuni. Siitä Mustonen on pitänyt huolen.
Mustonen sai perehdytyksen leivinuunin käytön saloihin jo pikkutyttönä kotitilalla mummolta. "Meillä lämmitettiin leivinuunia joka lauantai ja muinakin päivinä tarpeen mukaan. Siellä paistettiin reilut sata karjalanpiirakkaa, leivät, pullat ja vielä karjalanpaisti haudutettiin lopuksi."
Nykyisillä sähkön hinnoilla leivinuunin hyödyntäminen on todella kannattavaa. "Aina kun lämmitän uunia, teen siellä ruokaa ja leivonnaisia. Kuluneena syksynä en ole paljon sähköuunia käyttänytkään."
Mustosen talossa on 105 neliötä ja käytössä on sähkölämmityksen tukena myös ilmalämpöpumppu.
Pitkään käyttämättä olleen leivinuunin lämmityksessä on kuitenkin omat niksinsä, jotta tupa ei muutu savupirtiksi. Lisäksi aloittelijalle voi käydä paistamisessa köpelösti, jos uunista tulikin liian kuuma. Harjoitus kuitenkin tekee mestarin.
Mustonen neuvoo ottamaan syksyn ensimmäisellä lämmityskerralla rauhallisesti kuten takkojenkin kanssa. Hän polttaa uunin alaluukussa ensin paperia, jotta savu alkaa kulkea toivotulla tavalla piipusta ulos. Toinen hyvä tapa on polttaa tulisijassa edellisenä päivänä kynttilää. "Kerran minulle on käynyt niin, että ensimmäisenä lämmityspäivänä tuli näytti syttyvän hyvin ja piipahdin ulkorakennuksessa. Kun tulin sisään, tuli oli sammunut, tupa täynnä savua ja palohälytin huusi."
Tulen vahtimisessa kannattaa siis olla tarkkana. "Leivontapäivänä teen tulen jo aamulla kello seitsemältä. Polttopuut nostan jo 2–3 päivää aikaisemmin sisään lämpenemään. Ne on kunnon koivuhalkoja", Mustonen kertoo.
Aluksi vetoa saa olla reilusti, jotta puut syttyvät hyvin. Normaalisti Mustonen polttaa uunissa yhden pesällisen puita, oikein kylmällä kelillä 1,5 pesällistä. "Silloin jos on tarkoitus paistaa karjalanpiirakoita, pitää uunia lämmittää pohjalämmöksi jo edellisenä iltana yhden pesällisen verran, jotta saadaan pohjalämpö."
Kun tuli hiipuu, alkavat tarkat paikat. "Mummo neuvoi, että kun sinistä liekkiä ei näy, hiilet voi vetää alas. Itse kuitenkin odotan, kunnes hiilet ovat lähes täysin mustia, sillä myrkyllinen häkä on hajutonta ja näkymätöntä."
Hiilet kolataan tuhkaluukkuun mahdollisimman tarkasti. Mustonen ei paista arinan päällä leipiä, mutta jos näin tekee, uuni on vielä siivottava luudalla puhtaaksi. Perinteinen pitkävartinen uuniluuta on sidottu esimerkiksi männynhavuista ja se kastellaan ensin vesiämpärissä, jotta luuta ei pala. Hiilikokkareet ja tuhkat luuditaan tuhkaluukkuun. "Luutiminen antaa myös hyvän havuntuoksun."
Aluksi Mustonen jättää varmuuden vuoksi savupellin sentin verran raolleen. Vasta myöhemmin päivällä hän työntää sen kokonaan kiinni.
Nyt uuni on valmis paistourakkaan. "Karjalanpiirakat voi laittaa uuniin heti, sillä ne pitää paistaa kuumassa. Muiden leivonnaisten ja ruokien paistamisessa pitää olla tarkkana lämpötilan kanssa", Mustonen toteaa. Hän suosittelee tarkistamaan lämpötilan aluksi mittarilla, niin vahinkoa ei satu. Pataruuat saavat hautua uunin hiipuneessa lämmössä 4–5 tuntia tai jopa yön yli joulukinkun tapaan.
1. Avaa pellit.
2. Poista vanhat tuhkat, jotta ne eivät toimi eristeenä.
3. Poista kylmä ilmapatsas savupiipusta polttamalla sanomalehteä piipun ja leivinuunin nokiluukuissa. Savupelti kannattaa myös avata 0,5–1 tuntia ennen tulen sytyttämistä, jos tulisija on ollut kylmillään monta päivää.
4. Lado kylmään uuniin ensimmäinen pesällinen pieniä, kuivia puita.
5. Sytytä uuni. Pidä leivinuunin ilmasäätö auki 15–20 minuuttia.
6. Poltettava puumäärä on uunikohtaista. Uuni on paistovalmis, kun noki on suunnilleen palanut pois pesästä. Polton voi lopettaa noin 2–3 pesällisen jälkeen.
7. Hehkuvat hiilet voi levittää leivonta-arinalle, jolloin ne lämmittävät pohjan tasaisesti. Kun hiillos on poltettu lähes loppuun, pienennä peltiä ja suuluukkua. Varo häkää! Anna hiilloksen hiipua vielä puolesta tunnista tuntiin.
8. Kun hiilet ovat tummuneet, vedä ne hiililuukusta tuhkapesän aukkoon.
9. Kastele uuniluuta ja luudi arina puhtaaksi.
10. Anna lämmön tasaantua vähän aikaa ennen paistamista.
Lähde: Martat.fi