• Söin täällä: Pieni korttelibistro yllätti Rovaniemellä

    Paikallinen ravintola pesee pizzeriat ja ravintolaketjut mennen tullen, jos astuu rohkeasti sisään.
    Hauki parhaimmillaan: muusin, herneiden ja rapukastikkeen seurassa.
    Hauki parhaimmillaan: muusin, herneiden ja rapukastikkeen seurassa. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Ruoka|Ravintolat
    28.9.202420:30
    Kolumni
    Eija Mansikkamäki

    Joskus kannattaa luottaa ennemmin intuitioon kuin taksikuskien tietotoimistoon. Kuten nyt Rovaniemellä: vaikka paikallisen pizzerian ja S-ketjun antimet ovat varmasti myös ihan hyviä, astelin ulkoa vaatimattomaan mutta sisältä pieneen ja tunnelmalliseen Roka Street Bistroon. Kello 13 olin päivän ensimmäinen asiakas, joten henkilökunnalla, ehkäpä verkkosivuilla mainituilla Tonilla ja Sannalla, oli aikaa valmistaa herkut.

    Street food -listalla on täytettyjä leipiä, ”sänkkäreitä”, sekä ranskalaisia eri lisukkein, mutta käännyin bistron listan puoleen. Makuja pohjoisesta vei kielen heti alkuun: pororillette pehmeää ja mehevää, graavilohi tuoretta, savumuikut muikeita ja fenkoli loistava lisä etikkakurkkuihin. Pieni perunakin olisi mahtunut mukaan.

    Huolella koottu alkupalalautanen oli laadukas ja maukas.
    Huolella koottu alkupalalautanen oli laadukas ja maukas. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Jatkoa seurasi: täydellisen rapeaa haukiwallenbergia saatteli suussasulava tillimuusi ja herneet, tottakai! Wallenbergin tilasi myös myöhemmin tullut vanhempi herra ja naapuripöydän japanilainen nuoripari, koska suosittelin. Ihan harmitti, ettei vatsa vetänyt enää uppopaistettua jäätelöä.

    Opetus? Rohkeasti paikallisiin ravintoloihin, sillä ne voivat yllättää. Mutta tarkkana: Rovaniemen toinen Roka on Winebar ja auki vain illalla. Toki sekin voi yllättää.

    Ravintola Roka, Ainonkatu 3LH2, 96200 Rovaniemi

    Avokeittiö luo tunnelmaa Roka Street Bistrossa.
    Avokeittiö luo tunnelmaa Roka Street Bistrossa. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Lisää aiheesta
    • Friteerattuja vuohenjuustopalleroita ja kurpitsatacoja.

      Ravintolat | Entisessä musiikkikaupassa herkutellaan Savo-Karjalan lihoilla ja kaloilla sekä vähähiilihydraattisilla tacoilla

    • Ravintola Pasargadin omistaja Bayat Zaker rakastaa työtään ja suomalaisia asiakkaita.

      Ravintolat | Söin täällä: Intialaisen ravintolan seisova pöytä osuu suomalaiseen makuhermoon

    • Skepasti on burriton tapainen rulla, joka tarjoillaan salaatin ja tzatzikin kanssa.

      Ruoka | Söin täällä: Kreikkalaisen Gaian eväs on tuhti mutta raikas

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset