• Maataloudelle luvassa taas niukkuutta – on suomalaisen ruoantuotannon kohtalonkysymys, miten ketjuun saadaan lisää rahaa

    Pelkällä kustannusten karsimisella ei huoltovarmuuden perustana olevaa perhepohjaista maataloustuotantoa voida turvata.
    Suomalainen viljelijä on ahtaassa raossa kalliiden tuotantopanosten ja alhaisten tuottajahintojen välissä. Kuvituskuva.
    Suomalainen viljelijä on ahtaassa raossa kalliiden tuotantopanosten ja alhaisten tuottajahintojen välissä. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka|Kauppa
    27.9.202405:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Maatalouden kannattavuudessa ei näy merkkejä käännöksestä parempaan. Pellervon taloustutkimus PTT:n tiistaina julkistaman ennusteen mukaan yrittäjätulo jatkaa laskuaan tänä vuonna – kahdeksan prosenttia viime vuodesta – ja myös ensi vuonna. Vaikka tuotantopanosten hinnat ovatkin laskeneet huipustaan, ne ovat jäämässä korkeammiksi kuin ne olivat ennen koronapandemiaa ja Venäjän käynnistämää hyökkäyssotaa.

    Tuottajahinnoissa suunta on vielä enemmän alaspäin kuin panoshinnoissa, joten lopputulos näkyy viljelijälle laihempana tilipussina. Oman osansa kannattavuuden heikkenemisessä on PTT:n maatalousekonomistin Pekka Kinnusen mukaan sekin, että viime vuosien voimakas inflaatio on omalta osaltaan syönyt yrittäjätulon reaalista arvoa. (MT 25.9.)

    Lisää aiheesta
    • Viljan hinnat laskevat tänä vuonna. Myös siipikarjanlihan hinta laskee, mutta sen kulutus kasvaa. Ruuan hinnan ennustetaan ensi vuonna nousevan.

      Maatalous | Maatalouden yrittäjätulo laskee eikä nousua näy – kustannukset jäävät kriisejä edeltänyttä aikaa korkeammiksi

      Tilaajalle

    Myös ruoan hinta laskee tämän vuoden aikana, mutta ensi vuonna PTT ennustaa suunnan jälleen kääntyvän kohti kalliimpaa ruokakoria. Kun tänä vuonna ruoka halpenee noin 0,3 prosenttia, ensi vuonna laitos odottaa ruokakorin kallistuvan prosentin tämänvuotisesta. Viljelijän asemaa tämä ei paranna, sillä kallistuvista hinnoista ei ole luvassa yhtään isompaa siivua tuottajalle.

    On aito huoltovarmuuskysymys, millä riittävä määrä tiloja saadaan pidettyä mukana tuotannossa.

    Keinoksi parantaa viljelijän asemaa on tavattu esittää elintarvikeviennin kasvattamista. Sen varaan on rakennettu myös Petteri Orpon (kok.) hallituksen keinot parantaa kotimaisen maataloustuotannon asemaa. Täysin viennin lisäämisen merkitystä ei pidä tyrmätä, mutta kuten PTT:n Kinnunen muistuttaa, käänteentekijäksi siitä ei onnistuessaankaan olisi: maatalousyrittäjän on vaikeaa päästä osille jalostettujen elintarvikkeiden viennin tuottamasta hyödystä, sillä raaka-aineen osuus lopputuotteen hinnasta on usein pieni.

    Jatkojalostamattoman viljan tai esimerkiksi maitojauheen vientiä taas kritisoidaan sillä, että jalostuksesta syntyvä arvonlisä päätyy kokonaisuudessaan ulkomaille.

    Vaikka maatalouden kannattavuus on keskimäärin tarkasteltuna heikko, osa tiloista toki kannattaa nytkin hyvin. Suomalaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta ei ole kuitenkaan rakennettu teollisuusmittakaavan maatalousjättien varaan vaan suomalainen tuotanto perustuu perhetiloihin. Siksi on aito huoltovarmuuskysymys, millä riittävä määrä tiloja saadaan pidettyä mukana tuotannossa – eli käytännössä: miten saadaan lisää euroja jaettavaksi alkutuotantoon.

    Pelkällä kustannusten karsimisella se ei tule onnistumaan. Tuotannon tehostamisessa kun kisassa ovat vastassa pelurit, jotka pelaavat aivan eri säännöillä kuin suomalaiset. Valitettavasti osa elintarvikeketjun toimijoista on valmiita tätä vastakkainasettelua rakentamaan pitämällä yllä halpatuontia maista, joissa vaatimukset tuotannolle ovat selvästi löysemmät kuin Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Pellervon maatalousekonomisti Pekka Kinnunen pohtii kolumnissaan suomalaisen maatalouden kannattavuutta ja hakee ratkaisuja. Kuvituskuva.

      Maatalouspolitiikka | Markkinoiden merkitys kasvaa maatalouden yrittäjätulossa

      Tilaajalle
    • Viljakasvien tuottajahinnat ovat jäämässä edellisvuotta alhaisemmiksi, Luke ennustaa. Viljasadosta odotetaan 11 prosenttia viime vuotta suurempaa.

      Maatalousyrittäjät | Tilojen kannattavuus edelleen heikko – maatalousyritys tekee tappiota keskimäärin 23 400 euroa

    • Holstein-rotuisia nautoja pihattonavetassa lypsykarjatilalla. Kuvituskuva.

      Talous | Maatilojen investointilama ei ole vielä ohi – myönnettyjen aloitustukien määrä ennakoi kuitenkin käänteen olevan tulossa

    • Paikoitellen hyvä sato nostaa tunnelmia tiloilla, mutta samalla heikentyneet hinnat varjostavat näkymiä. Sama pätee koko elinkeinoon.

      Maatalous | Myös kannattavilla tiloilla on nyt syytä huoleen: Hallitus seuraa maatalouden kurimusta vain katseella

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    ruoantuotanto
    huoltovarmuus
    Pellervon taloustutkimus PTT
    maatalouden kannattavuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla