• Maatalouden yrittäjätulo laskee eikä nousua näy – kustannukset jäävät kriisejä edeltänyttä aikaa korkeammiksi

    Yrittäjätulo jää tänä vuonna lähes kymmenen prosenttia viiden vuoden keskiarvoa pienemmäksi.
    Tilaajalle
    Viljan hinnat laskevat tänä vuonna. Myös siipikarjanlihan hinta laskee, mutta sen kulutus kasvaa. Ruuan hinnan ennustetaan ensi vuonna nousevan.
    Viljan hinnat laskevat tänä vuonna. Myös siipikarjanlihan hinta laskee, mutta sen kulutus kasvaa. Ruuan hinnan ennustetaan ensi vuonna nousevan. Kuva: Johannes Tervo, Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    25.9.202406:00
    Tuure Kiviranta

    Maatalouden yrittäjätulo laskee tänä vuonna noin kahdeksan prosenttia viime vuoteen verrattuna, ennustaa Pellervon taloustutkimus (PTT).

    Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna yrittäjätulo jää lähes kymmenen prosenttia pienemmäksi.

    ”Samaan aikaan viime vuosien voimakas inflaatio on syönyt yrittäjätulon reaalista arvoa”, sanoo maatalousekonomisti Pekka Kinnunen.

    Viljelijöiden tuloihin ei ole nähtävissä merkittäviä kasvun edellytyksiä ensi vuonnakaan, tiistaina julkaistussa PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteessa sanotaan.

    Tuottajahintoihin ei ole odotettavissa suurta nousua eikä tuotantomääriin kasvua.

    Tänä vuonna sekä kasvintuotannon että kotieläintuotannon tuottajahinnat ovat laskeneet enemmän kuin tuotantopanosten hinnat.

    Maatalouden kustannusten arvioidaan jäävän korkeammaksi verrattuna kriisejä edeltävään aikaan, vaikka kustannuksetkin ovat nyt laskeneet.

    Viljan tuottajahintojen laskusta huolimatta kasvinviljelystä saadut tulot kokonaisuutena hieman kasvavat viime vuotta paremman satovuoden ja vihanneksista saatujen tulojen kasvun ansiosta.

    Kotieläintuotannon volyymit pääosin pienenevät, joten yhdessä laskevien tuottajahintojen kanssa se pienentää kotieläintalouden tuloja.

    Erot kannattavuudessa tilojen välillä jatkavat kasvuaan.

    ”Tullien toteutuessa merkittävä määrä sianlihaa jäisi EU-alueelle eikä sitä saataisi nopeasti vietyä muualle.” Mauri Yli-Liipola

    Maailmankaupan muutos heijastuu kotimaan lihamarkkinoille.

    Kiina on uhannut asettaa tuontirajoitteita EU:ssa tuotetulle sianlihalle suurimmille vientimaille, kuten Espanjalle ja Tanskalle.

    Se olisi Kiinan vastaus EU:n korottamille sähköautotulleille.

    Tullimaksun toteutuessa osittain tai kokonaan vaikutukset EU:n sianlihasektorille olisivat merkittäviä.

    ”Tullien toteutuessa merkittävä määrä sianlihaa jäisi EU-alueelle eikä sitä saataisi nopeasti vietyä muualle”, maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola arvioi.

    Tullimaksu johtaisi heikkenevään sianlihantuotannon kannattavuuteen, sillä EU:ssa sianlihantuotannon omavaraisuusaste on yli sata prosenttia.

    Tutkinta Kiinassa kestää kuitenkin ensi vuoden puolelle.

    Tänä vuonna niin sian- kuin naudanlihan vientiä EU:sta on vähentänyt niiden muuta maailmaa korkeammat hinnat.

    Kotimaassa lihatalot ovat laskeneet lihojen tuottajahintoja vuoden mittaan.

    Punaisessa lihassa laskua on nähty eniten, lähinnä menekinedistämistoimena. Naudanlihan tuottajahinta laskee tänä vuonna neljä prosenttia, sianlihan 4,5 prosenttia ja siipikarjanlihan kolme prosenttia.

    Ensi vuonna maidon tuottajahinta nousee hieman.

    Maidon tuottajahinta laskee Suomessa tänä vuonna keskimäärin noin kymmenen prosenttia. Viennin väheneminen näkyy osaltaan tuottajahinnan kehityksessä.

    Maitojauheen viennin arvo Kiinaan on pienentynyt, vaikka Kiina on edelleen suurin suomalaisen maitojauheen vientikohde.

    Myös tuontikilpailun lisääntyminen kuluttajamarkkinoilla on osaltaan vaikuttanut tuottajahinnan laskuun.

    Ensi vuonna maidon tuottajahinta nousee hieman, PTT ennustaa. Maidon tuottajahinta on tänä vuonna jäänyt jälkeen EU:n hintatasosta, mikä osaltaan luo nousupaineita loppuvuoden aikana.

    Lisää aiheesta
    • Tänä vuonna ruuan hinta laskee vuositasolla keskimäärin 0,3 prosenttia. Ensi vuonna ruuan hinta nousee yhden prosentin, ennustaa PTT.

      Maatalous | PTT: Ruuan hinta nousee ensi vuonna – viljelijöiden tulot eivät

    • Maailmalla korjataan ennätyssuuri viljasato, mutta myös kulutus nousee uuteen ennätykseen ja ylittää hienoisesti satomäärän

      Maatalous | Viljojen pörssihinnat tasapainoilevat Euroopan heikon sadon ja Mustanmeren maiden runsaan viennin välillä

      Tilaajalle
    • Suomessa on syyskuussa maksettu e-luokan lihasta noin 2,11 euroa kilolta.

      Lihantuotanto | Suomalainen, ruotsalainen ja saksalainen myivät sianlihaa – ruotsalainen voitti kirkkaasti

      Tilaajalle
    • Maidon tuottajahinnat ovat nousseet Euroopassa, kun kysyntä markkinoilla on kääntynyt kasvuun.

      Maidontuotanto | Maidon tuottajahinta nousee yli 50 sentin Alankomaissa

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen