• Maatilojen investointilama ei ole vielä ohi – myönnettyjen aloitustukien määrä ennakoi kuitenkin käänteen olevan tulossa

    Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan investoivien maitotilojen osuus on isoin alueilla, joissa maitotilojen määrä on alhainen. Elokuussa päättynyt investointitukien hakujaksokaan ei vielä tuonut isoa käännettä, mutta aloitustuissa on kaivattua piristymistä tapahtunut.
    Holstein-rotuisia nautoja pihattonavetassa lypsykarjatilalla. Kuvituskuva.
    Holstein-rotuisia nautoja pihattonavetassa lypsykarjatilalla. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Talous
    20.9.202406:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Uusien traktorien kauppa on käynyt tahmeasti koko vuoden, ja elokuussa se oli lähes hiljaisinta koskaan: koko kuukauden aikana traktoreita ensirekisteröitiin vain 58. Tätä vähemmän uusia traktoreita on otettu käyttöön vain heinäkuussa 2018. Yhtenä syynä vaisuun kauppaan on maatalouden heikkona pysynyt kannattavuus, toisena suoraan ensimmäisestä johtuva käytettyjen koneiden virta markkinoille tuotantonsa lopettavilta tiloilta. (MT 17.9.)

    Lisää aiheesta
    • Claas, New Holland ja Massey-Ferguson muodostavat tasaisen kolmikon traktorien suosikeissa Suomessa Valtran, Fendtin ja John Deeren takana. Ruotsissa Massey-Ferguson on noussut Valtran ohi listan kakkoseksi.

      Koneet ja kulkuneuvot | Elokuu oli historian hiljaisin traktorikaupassa – merkkien suosiossa muutoksia

      Tilaajalle

    Traktori- ja muun maatalouskonekaupan tavoin samoilla urilla on oltu maatalouden muissa investoinneissa, joista kertovat tilastot ovat olleet pitkään murheellista seurattavaa. Viime vuotta on pidetty maatalouden investoinneissa perustellusti suorastaan katastrofaalisena. Investointien vähäisyys on herättänyt aiheellista huolta kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta.

    Nuorille viljelijöille myönnettyjen aloitustukien määrä on kääntynyt kasvuun.

    Tänä vuonna investointimäärissä on ollut havaittavissa jo piristymisen merkkejä, ja tähän mennessä myönnettyjen tukien määrä on jo suurempi kuin koko viime vuoden. Silti elokuun puolivälissä päättyneellä investointitukien hakujaksolla jätetyissä hakemuksissa painopiste oli edelleen pienissä kone- ja laiteinvestoinneissa sekä perusparannuksissa. Ruokaviraston mukaan hakujakson aikana vastaanotetuista noin 750 hakemuksesta puolet koski alle 20 000 euron arvoista investointia, joiden kohteena ovat esimerkiksi pienet salaojitukset, työympäristön tai eläinten hyvinvoinnin parantaminen tai täsmäviljelylaitteet. Isot kotieläinrakennukset tai kuivaamoinvestoinnit ovat edelleen harvassa. Valopilkkuna ovat yli vuoden tauon jälkeen ensimmäiset investoinnit uusiin broilerihalleihin.

    Tuotantosuunnista taloudellisesti suurimmassa eli lypsykarjataloudessa investoinnit olivat viime vuonna käytännössä lähes pysähdyksissä. Kantar Agrin keväällä tekemän kyselyn perusteella seuraavan viiden vuoden aikana maitotiloista keskimäärin joka viidennes aikoo tehdä laajennusinvestoinnin. (MT 17.9.) Toki merkillepantavaa kyselyn tuloksissa on edelleen se, että siinä kärjessä eivät ole perinteiset maidontuotantomaakunnat vaan päin vastoin alueet, joilla maitotiloja on jäljellä varsin vähän. Tuntuvaa määrällistä kasvua kyselytulos ei siten anna aihetta odottaa.

    Lisää aiheesta
    • Loimaalaisen Riuttaskorven Luomutilan naudat nauttimassa loppukesän auringosta. Tilalle ollaan rakentamassa uutta lypsykarjapihattoa.

      Maidontuotanto | Varsinais-Suomen maidontuottajat uskaltavat investoida – luottamus tulevaisuuteen vahvempaa kuin muualla

      Tilaajalle

    Vaikka tuoreimmat tiedot investointitukien määrästä eivät vielä osoitakaan investointipadon alkaneen toden teolla purkautua, odotuksia paremmasta on kuitenkin ilmassa. Osaltaan siitä viestivät nuorille viljelijöille myönnetyt aloitustuet, joiden määrä on kääntynyt kasvuun. Tänä vuonna niitä on myönnetty jo 150:lle tilalle ja hakemuksia on vireillä 70. Myönnetyt aloitustuet puolestaan ennakoivat varsin hyvin tuotannollisia investointeja lähitulevaisuuteen.

    Lisää aiheesta
    • Miika (vas.) ja Pasi Riuttaskorpi luottavat varsinaissuomalaisen maidontuotannon tulevaisuuteen.

      Maidontuotanto | Kahdella miljoonalla eurolla neljän robotin pihatto – ”Jokaisen investoinnin perusta on se, miten tilaa aiotaan kehittää”

      Tilaajalle
    • Paraikaa rakenteilla oleva hiehopihatto Salossa. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Investointien elpyminen on kaivattu merkki paremmasta

    • Alavutelaisen Karhukorven Tila oy:n uuden pakettikuivurin sijainnissa on otettu huomioon mahdolliset kasvattamo- ja lämpökeskusinvestoinnit. Kuivaustilavuus on 43 kuutiota ja varastotilaa on kaikkiaan 700 kuutiota.

      Viljelijän arki | Pekka Karhukorven mitta täyttyi viljan kuivaamisessa – ”69 erää kuivattiin viidessä eri kuivurissa pitkin kylää”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalouden investoinnit
    aloitustuki
    maitotilat
    Ruokavirasto
    traktorimyynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle