

Neljän lypsyrobotin pihatto sekä laakasiilo ja lietesäiliö, kustannusarvio yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa. Näin ovat laskeneet loimaalaiset tuottajaveljekset Pasi ja Miika Riuttaskorpi Tiirin maitotilalta.
Uuden pihaton on määrä valmistua syksyllä 2026. Vanha pihatto jää hiehojen käyttöön.
”Laajennusaikeita oli jo ennen koronaa. Rakennuskustannusten hintojen noustua rajusti suunnitelmat pantiin jäihin”, Riuttaskorvet kertovat.
”Tarkoitus on tehdä mahdollisimman edullisesti toiminnallisesti paras mahdollinen pihatto.”
Pasi Riuttaskorpi kertoo nähneensä aikoinaan palkkatöissään riittävästi liian kalliilla tehtyjä navettoja.
”Jokaisen investoinnin perusta on se, miten tilaa aiotaan kehittää. Ollaanko lopettamassa vai jatkamassa”, veljekset painottavat.
Heidän kanssaan keskustellessa selväksi käy, että tilan tulevaisuutta rakennetaan vahvasti omaan tekemiseen luottaen. Lisäsi näkemykset tilan kehityksen suunnasta ovat realistisia ja toimet tavoitteiden toteuttamiseksi ovat selkeät.
Päätöstä tuotannon laajentamisesta edesauttoi halu parantaa entisestään lehmien oloja.

1999 rakennettu ja vuosien varrella laajennettu pihatto on tullut tiensä päähän. Vaikka rakennus tehtiin silloisten luomuvaatimusten mukaan, se alkaa olla ahdas.
Lisäksi läheisen koulutilan ja peltojen vuokraus ensi vuoden alusta alkaen helpotti päätöstä laajentaa, Riuttaskorvet kertovat.
Riuttaskorven Luomutilan karjassa on nyt noin 140 lypsävää. Nuorkarjan kanssa päitä on 250.
Karjan keskituotos on nyt 9 700 kiloa eli lähentelee tavoitteeksi asetettua 10 000 kiloa. Pro Agrian tuotosseurannassa mukana olevilla luomukarjoilla keskituotos 9 454 kiloa.
Yhteistyö muiden tilojen kanssa on yksi avaintekijä menestykseen. Jokaista konetta ei ole järkevä taloudellisesti yksin omistaa. Riuttaskorvilla on toisen tilan kanssa yhteinen ajosilppuri, jolla tilan säilörehu korjattiin nyt toista kertaa.
”Yhteistyö toimii hyvin ja sen määrä varmaan tulevaisuudessa kasvaa”, Miika Riuttaskorpi kertoo.
Ajosilppuriin ollaan tyytyväisiä muutenkin. Silppu on tasalaatuista ja riittävän pientä, joten se tiivistyy laakasiilon hyvin. Tämä puolestaan takaa hyvän säilyvyyden.
Aikaisemmin käytettiin omaa noukinvaunua ja rehu tehtiin myös paaleihin. Rehun laatu on nykymenetelmällä todettu aikaisempaa paremmaksi, Riuttaskorvet kertovat.
”Säilörehu on kaiken ykkönen, siihen on satsattava. Kalleinta rehua on se, joka tehdään ja menee sitten laatuongelmien takia suoraan hukkaan”, Pasi Riuttaskorpi sanoo.
Viljelykierrossa nurmia pidetään kolme vuotta. Sen jälkeen tulee kaksi vuotta seosviljaa, jossa on kauraa, ohraa, vehnää sekä hernettä. Tänä vuonna viljelyssä on myös härkäpapua.
Oma säilörehu on seosrehuruokinnan tärkein komponentti, jota täydennetään herneellä, härkäpavulla ja kotoisella viljalla. Joskus lisätään olkea, mikäli tarvitaan lisää kuitua. Robotilla houkutusrehuna on oma viljaseos.
Ruokintasuunnitelma tehdään yhdessä Pro Agrian asiantuntijan kanssa.
”Ruokinta on herkkä laji ja lypsylehmien kanssa nippelihommaa. Nopeasti käy ilmi, jos ruokinta ei ole kohdallaan. Tällöin maitoa tulee tavallista vähemmän, lehmät eivät käy lypsyllä ja solumäärä kasvaa”, Pasi Riuttaskorpi selittää.
Luomutuotantoa tilalla on harjoitettu 1990-luvun puolivälistä lähtien. Vaikka luomutuotteiden kysyntä on laskenut, Riuttaskorvet uskovat markkinan korjaantuvan.
Luomun lopettaneiden tilojen jäljiltä markkinoilta löytyy tilaa eikä taloudellinen alamäki voi jatkua iät ja ajat, Pasi Riuttaskorpi sanoo.
Ja me haluamme jatkaa, onhan tässä kymmenien vuosien perinteet ja kokemus, Miika Riuttaskorpi jatkaa.
”Jos nyt jäisi pois, olisi vaikeaa joskus aloittaa luomu uudestaan.”

Veljekset kokevat, että maanviljelijä on ajan hermolla, Jokaisen on syötävä ja jonkun on ruoka tuotettava. Suomessa nurmi kasvaa hyvin, joten maidontuotanto soveltuu täkäläisiin oloihin.
”Lehmästä on tullut ilmastopahis mutta esimerkiksi metaanipäästöistä puhuttaessa unohdetaan nurmentuotannon merkitys. Irrotetaan asioita asiayhteydestä”, Pasi Riuttaskorpi sanoo.
”Ihmiset ajattelevat, että on jokaisen oikeus ostaa halpaa ruokaa eikö ruoka ei saisi maksaa mitään. Ja ajatellaan myös, että viljelemällä maata ja tuottamalla ruokaa ei saisi vaurastua eikä menestyä.”
Riuttaskorven Luomutila oy, jota pitävät veljekset Miika Riuttaskorpi (toimitusjohtaja) ja Pasi Riuttaskorpi (hallituksen puheenjohtaja).
Viljelyssä noin 460 hehtaaria, josta noin puolet nurmea
Lypsylehmiä noin 140, yhdessä nuorkarja kanssa eläimiä yhteensä noin 250
Kahden robotin pihatto, keskituotos 9700 kiloa.
Viime vuonna liikevaihto noin 1,3 miljoonaa euroa ja tulos 250 000 euroa. Liikevaihdosta maataloustukien osuus on noin 35–40 prosenttia.
Tiirin luomumaitotila, Osakeyhtiö yrittäjäveljekset Miika Riuttaskorpi (toimitusjohtaja) ja Pasi Riuttaskorpi (hallituksen puheenjohtaja)
peltoalaa noin 460 hehtaaria, josta noin puolet nurmea
maitotila
Lypsylehmiä noin 140, yhdessä nuorkarja kanssa eläimiä yhteensä noin 250
Kahden robotin pihatto, keskotuotos 9700 kiloa. Päärotuna holstein
perustettu vuonna 2018
vuonna 2023 1 273 000 EUR liikevaihtoa ja sen tulos oli 250 000 EUR. 12/2020 648 000 ja 180 000