• Maitotilojen määrä painuu kesän aikana alle neljän tuhannen, luomumaitotiloista moni luopunut

    Maitotilojen määrä on usean vuosikymmenen ajan puolittunut aina kymmenen vuoden aikana.
    Tilaajalle
    Maitotilojen määrä on usean vuosikymmenen ajan puolittunut aina kymmenen vuoden aikana. 1990-luvun alussa maitotiloja oli yli 40000. Vuonna 2020 runsaat 5000. Jos sama kehitys jatkuisi, vuonna 2030 maitotiloja olisi noin 2500.
    Maitotilojen määrä on usean vuosikymmenen ajan puolittunut aina kymmenen vuoden aikana. 1990-luvun alussa maitotiloja oli yli 40000. Vuonna 2020 runsaat 5000. Jos sama kehitys jatkuisi, vuonna 2030 maitotiloja olisi noin 2500. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Maidontuotanto
    30.6.202404:00
    Tuure Kiviranta

    Maitotiloja oli toukokuussa Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan yhteensä 4 044. Määrä tulee painumaan kesän aikana alle neljän tuhannen, jos lopetustahti pysyy samana kuin keväällä.

    Vuosi sitten toukokuussa maitotiloja oli 4 425.

    Tuotantomäärä on myös laskenut, mutta loivemmin kuin tilamäärä. Toukokuussa maitoa tuotettiin meijereihin yhteensä 184 211 177 litraa. Vuosi sitten toukokuussa määrä oli 185 699 111 litraa.

    Luomumaitoa vastaanotettiin toukokuussa 5 974 709 litraa.

    Luomumaitotilojen määrä on laskenut vuodessa suhteellisesti jyrkemmin kuin kaikkien tilojen. Toukokuussa luomumaitotiloja oli 93. Huhtikuussa niitä oli 98 ja vuosi sitten toukokuussa 119.

    Luomutiloista ainakin osa on siirtynyt tavanomaiseen tuotantoon eli maidontuotanto heillä jatkuu.

    Luomumaidon määrässä on tuntuvaa laskua. Luomumaitoa vastaanotettiin toukokuussa 5 974 709 litraa. Vuosi sitten määrä oli 6 812 331 litraa.

    Maitotilojen määrä on usean vuosikymmenen ajan puolittunut aina kymmenen vuoden aikana. 1990-luvun alussa maitotiloja oli yli 40 000. Vuonna 2020 runsaat 5 000.

    Lisää aiheesta
    • Alankomaissa meijerijätti Friesland Campina nostaa huhtikuussa tuottajahintaansa 0,25 senttiä kilolta 46,75 senttiin. Meijeri kuitenkin ennakoi hinnoissa olevan laskupainetta.

      Maidontuotanto | Hinnoissa nousua maailman maitomarkkinoilla – Suomessa maitotilojen määrä putoaa tänä vuonna alle neljän tuhannen

      Tilaajalle
    • Jo useiden vuosikymmenien ajan maitotilojen lukumäärä on puolittunut kymmenessä vuodessa.

      Maidontuotanto | Maitotiloja oli syyskuussa 4 284 – 30 vuodessa noin 40 000 maitotilaa on lopettanut, tuotantomäärässä muutos on maltillinen rakennekehityksen myötä

      Tilaajalle
    • Uudet investoinnit eivät pysty korvaamaan lopettavien tilojen tuotantoa. Vuoteen 2027 mennessä maitomäärän ennustetaan laskevan alle kahden miljardin litran, kun määrä nyt on noin 2,17 miljardia litraa.

      Maidontuotanto | Joka toisen maitotilan arvioidaan lopettavan 2030 mennessä, jatkajien osuus suurin Pohjanmaalla, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa

    • Ennakkotilaston mukaan vuonna 2023 maitoa tuotettiin 2132 miljoonaa litraa. Määrä on vajaan prosentin vähemmän kuin vuonna 2022.

      Maidontuotanto | 4 200 maitotilaa tuottaa nyt lähes saman verran maitoa kuin 40 000 tilaa vuonna 1991

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle