

Viranomaisposti muuttuu tulevaisuudessa pitkälti sähköiseksi, kun Suomi.fi -viestit tulevat käyttöön kaikille digitaalisesti asioiville täysi-ikäisille ensi vuoden aikana. Muutos koskettaa monia suomalaisia, ja se edellyttää valppautta, jotta ikäviä yllätyksiä ei satu.
Jatkossa viranomaisten lähettämä posti, esimerkiksi erilaiset päätökset, saapuvat fyysisen postilaatikon sijaan ensisijaisesti digitaaliseen postilaatikkoon Suomi.fi-viestien kautta.
Vuodenvaihteen jälkeen edessä oleva muutos koskee jopa paria miljoonaa suomalaista eli heitä, jotka eivät ole vielä ottaneet Suomi.fi -viestejä käyttöön.
Muutos liittyy siihen, että tulevaisuudessa viranomaisasiointi muuttuu ensisijaisesti digitaaliseksi. Ensimmäisessä vaiheessa digitalisoituu viranomaisten lähettämä posti.
Digi- ja väestötietoviraston johtava asiantuntija Annette Hotari kertoo, että vielä nykyään lainsäädäntö lähtee siitä, että viranomaisen pitää lähettää postinsa, kuten erilaiset päätökset ja laskut paperisena, ellei henkilö ole antanut suostumusta sähköiseen viestintään. 12. tammikuuta 2026 voimaan astuvan lainsäädännön mukaan tämä kääntyy ympäri ja viranomaisten pitää jatkossa lähettää ensisijaisesti digitaalisesti asioiville posti sähköisesti, ellei asiakas ole sitä kieltänyt.
Näin tehdään muun muassa siksi, että paperipostin lähettäminen on kallista ja digitaalisen asioinnin lisäämisellä säästetään rahaa. Hotarin mukaan digipostiin siirtymisellä säästetään noin 40 miljoonaa euroa vuodessa, kun huomioidaan pelkät postituskulut.
Jatkossa viranomaisposti siis tulee lähtökohtaisesti sähköisenä ilman, että siihen kysytään erillistä suostumusta. Hotari rauhoittelee, että digipostilaatikko ei kuitenkaan ilmesty tyhjästä, vaan se vaatii, että henkilö tunnistautuu vahvasti jonkin viranomaisen palveluun, esimerkiksi mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla. Digipostilaatikko luodaan tunnistautumisen yhteydessä siinä vaiheessa, kun tunnistautuu ensimmäisen kerran uuden lain voimaantulon jälkeen.

Jos vahvaa sähköistä tunnistautumista käyttävä ei halua käyttää digipostilaatikkoa, voi kirjeensä saada myös paperisena, mutta se vaatii hieman vaivannäköä. Suomi.fi-palvelun asetuksissa pitää nimittäin erikseen valita, että haluaa kirjeensä paperisena, ja tuo valinta on kerrallaan voimassa puoli vuotta. Digipostilaatikko avataan uudelleen puolen vuoden jälkeen silloin, kun kansalainen seuraavan kerran tunnistautuu sähköisesti. Halustaan saada paperipostia digipostin sijaan voi vaihtoehtoisesti myös ilmoittaa lain voimaantulon jälkeen Digi- ja väestötietovirastoon, kun digipostilaatikko on luotu.
Jos uutta digitaalista postilaatikkoa ei seuraa säännöllisesti, voi käydä niin, että jotain tärkeää menee ohi. Jotta ikäviltä yllätyksiltä välttyy, Hotari vinkkaa seuraamaan säännöllisesti Suomi.fi-postilaatikkoon tulevia viestejä. Mikäli palvelun käyttöönoton yhteydessä antaa sähköpostiosoitteen ja varmistaa, että Suomi.fi -mobiilisovelluksen ilmoitukset ovat päällä, saa tiedon uudesta viestistä sähköpostin ja Suomi.fi-sovelluksen kautta.
Jos omat digitaidot mietityttävät, voi läheisen valtuuttaa seuraamaan digipostilaatikkoa Suomi.fi -valtuuksien avulla. Digipostilaatikkoa voi seurata ilman, että muuten huolehtii toisen asioista.

”Vielä nykyään lainsäädäntö lähtee siitä, että viranomaisen pitää lähettää postinsa, kuten erilaiset päätökset ja laskut paperisena, ellei henkilö ole antanut suostumusta sähköiseen viestintään. 12. tammikuuta 2026 voimaan astuvan lainsäädännön mukaan tämä kääntyy ympäri ja viranomaisten pitää jatkossa lähettää ensisijaisesti digitaalisesti asioiville posti sähköisesti, ellei asiakas ole sitä kieltänyt.”