• Marttila ehdokkuudestaan eduskuntavaaleissa: ”Harkitsen, jos kysytään” – Turkisala pyysi, keskusta kiinnostunut

    Marttilan osaamiselle on kysyntää politiikassa.
    Juha Marttila ja Tero Hemmilä saivat tuleviin koitoksiinsa karvalakit Marja Tiuralta.
    Juha Marttila ja Tero Hemmilä saivat tuleviin koitoksiinsa karvalakit Marja Tiuralta. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Politiikka
    26.11.202518:15
    Pasi Jaakkonen & Eija Mansikkamäki

    MTK:n väistyvä puheenjohtaja Juha Marttila harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.

    Meri-Lapin Simossa asuva Marttila kertoi keskiviikkona Uutissuomalaisen haastattelussa harkitsevansa asettumista ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa Lapin vaalipiiristä.

    ”Mahdollisuus on noin 50 prosenttia. Vielä ei ole edes kysytty”, hän kommentoi lehdelle.

    MT:lle hän täsmentää, että prosentti tarkoittaa hänen ehdolle lähtemisensä todennäköisyyttä ja että hän ei aio itse olla asiassa aloitteellinen.

    ”Harkitsen, jos kysytään.”

    Hän lisää, että muitakin vaihtoehtoja on ja kalenteri täyttyy koko ajan, mutta tiedotettavaa ei toistaiseksi ole.

    Torstaina MTK:n valtuuskunnan kokouksessa Espoossa Suomen Turkistuottajien keskusliiton toimitusjohtaja Marja Tiura vetosi Marttilaan, että tämä lähtisi ehdolle.

    ”Osaamistasi tarvitaan ja olet puolustanut elinkeinoja esimerkillisesti. Hollanti on näyttänyt, että jos yhdestä luovutaan, alkaa dominoilmiö.”

    Tiura luovutti Marttilalle siniketusta tehdyn turkislakin, jota tarvitaan vaalikenttien soppatykeillä.

    Uusi puheenjohtaja Tero Hemmilä sai samanlaisen, koska maaseudun väki tunnetaan eduskunnassa karvalakkilähetystöinä.

    Keskustassa Marttilan mahdollinen ehdokkuus kiinnostaa.

    ”Juha Marttilan ehdokkuus olisi hyvä asia niin Lapille kuin koko Suomelle. Hänellä on vankka osaaminen tärkeissä ilmastoon, maa- ja metsätalouteen sekä maaseudun elinvoimaisuuteen liittyvissä asiakysymyksissä”, keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho sanoo.

    Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho ehti jo ilmoittautua mukaan vaalikentille, jos MTK:n väistyvä puheenjohtaja Juha Marttila asettuu ehdolle tulevissa vaaleissa.
    Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho ehti jo ilmoittautua mukaan vaalikentille, jos MTK:n väistyvä puheenjohtaja Juha Marttila asettuu ehdolle tulevissa vaaleissa. Kuva: Jarno Mela

    Siika-ahon mukaan Marttilan pääsy keskustan listoille on hänen niin halutessaan hyvin todennäköinen. Rivien välistä vaikuttaa, että jo pohdinta ehdolle asettumisesta kuulostaa mieluisalta.

    ”Sen verran olen puoluesihteerinä Lappia kiertänyt, että jos tarve vaatii, niin lähden Marttilan mukaan”.

    Siika-ahon mukaan vaaleissa läpimennessään Marttila toisi eduskuntaan ratkaisukeskeistä asiaosaamista esimerkiksi ilmasto- ja metsäpolitiikassa.

    ”Suomen taloudellinen tilanne on niin huolestuttava, että kansakuntana tarvitsemme kaukoviisaita näkemyksiä, joiden suhteen Marttila on näyttönsä antanut”.

    Juttua päivitetty turkisalan terveisillä ja karvalakeilla 27.11. kello 12:08.

    Lisää aiheesta
    • Näihin maisemiin Juha Marttila palaa kokousmatkoiltaan. Elämä on ollut aikataulutettua ja sukkulointia Simon kotitilan ja Helsingin Simonkadun välillä on piisannut. Lypsykarjakin on vaihtunut hereford-lihakarjaan.

      Maatalous | Marttila jättää jälkeensä suuret saappaat, sillä MTK:n edunvalvontaa tarvitaan yhä laajemmin

    • Simossa Juha Marttilan maatilalla kesä ei ole vielä pitkällä. Brysselissä suomalaisenkin maatalouden tulevaisuudesta tehdään isoja päätöksiä jo noin vuoden päästä, hän muistuttaa.

      Politiikka | Juha Marttila toivoo Brysseliin maaseudun tuntijoita moneen ryhmään – ”maa- ja metsätalousyrittäjillä ei ole varaa jättää äänestämättä”

      Tilaajalle
    • Seuraako uutta punamultaa oikeistohallitus vai sinipunahallitus? Suurimman puolueen kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo käynnistää hallitustunnustelut pääsiäisen jälkeen. Vasemmalla SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin, oikealla perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

      Politiikka | Oikeistohallitus, sinipuna vai perusporvari? Tässä 6 hallituspohjavaihtoehtoa – ”Mitään vaihtoehtoa ei kannata spekulaatioista sulkea pois”, sanoo MTK:n Marttila

    Artikkelin aiheet
    MTK
    Juha Marttila
    Keskusta
    Antti Siika-aho
    Eduskuntavaalit
    eduskuntavaaliehdokas
    Puolueet
    Vaalit
    Politiikka
    Äänestäminen
    Ilmastonmuutos
    Poliitikot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa