
Hallituksessa valmisteltu elintarvikemarkkinalain uudistus on julkaistu perjantaina lausuntokierrokselle lausuntopalveluun.
Mukana ovat myös pykälät neuvotteluvoiman väärinkäytön kieltämisestä (pykälä 4a), kielto tarpeettomien tietojen edellyttämisestä (4b) sekä ostajan tuotemerkin suosimisen kielto (4c).
Erityistä mielenkiintoa luonnoksessa liittyi omien merkkien erityispykälään, eli pykälään 4c.
Siinä säädetään esimerkiksi, että tavarantoimittajaa vahvemmassa asemassa olevan kaupan tulee ottaa huomioon tavarantoimittajan myymän tuotteen edut, kun tuote kilpailee kaupan oman merkin tuotteen kanssa.
Pykälässä mainitaan samalla tavalla sekä maataloustuotteet että jalostetut elintarvikkeet.
Pykälän mukaan tavarantoimittajan neuvotteluvoimaa on arvioitava suhteessa ostajan neuvotteluvoimaan. Kun tavarantoimittajan riippuvaisuutta ostajasta arvioidaan, huomioon tulee ottaa esimerkiksi se, kuinka suuren osuuden tavarantoimittajien tuotannosta ostaja ostaa.
Lisäksi pykälässä kielletään että kaupan oman merkin tuotteen sopimustoimittajaksi suostuminen tai sellaisena jatkaminen ei saa olla edellytyksenä muiden tuotteiden toimittamisesta sopimiselle.
MT:n tietojen mukaan juuri omien merkkien pykälästä käytiin hankalimmat keskustelut sekä lain valmisteluvaiheessa että poliittisissa neuvotteluissa hallituspuolueiden välillä.
MT uutisoi aiemmin tällä viikolla, että jo muuten valmis lakiluonnos pysäytettiin viikko sitten yllättäen poliittisissa neuvotteluissa hallituspuolueiden välissä. Syynä olivat kokoomuksen vaikeudet hyväksyä omia merkkejä koskeva erityissääntely.
Lakiluonnos etenee edelleen täpärästi tavoiteaikataulussaan, jonka mukaan se oli määrä saada lausuntokierrokselle lokakuun aikana.
Lausumisaikaa luonnokselle on annettu 12. joulukuuta saakka. Eduskuntaan laki on tarkoitus saada keväällä.