• Tällainen olisi Verohallinnon valmistelema esitäytetty perukirja – tietyissä tapauksissa omaiset pääsisivät vähällä paperityöllä

    Verohallinto valmistelee uudenlaista esitäytettyä perukirjaa. Muutos helpottaisi omaisten tehtäviä kuolinpesissä.
    Nykymuotoinen perukirja on sisällöltään määrätty, mutta muodoltaan vapaa asiakirja, jonka laatimiseen moni tarvitsee lakiapua. Esitäytetty perukirja voi vähentää avun tarvetta.
    Nykymuotoinen perukirja on sisällöltään määrätty, mutta muodoltaan vapaa asiakirja, jonka laatimiseen moni tarvitsee lakiapua. Esitäytetty perukirja voi vähentää avun tarvetta. Kuva: Jutta Mykrä
    Uutiset|Yhteiskunta
    11.7.202405:00
    Taneli Laine

    Kuoleman kohdatessa jää kuolinpesän osakkaiden tehtäväksi toimittaa perunkirjoitus. Perukirjaan sisältyvät vainajan perilliset osoittava sukuselvitys sekä luettelo varoista ja veloista kuolinhetkellä.

    Työn voi tehdä itse, tai sen voi antaa jonkun ulkopuolisen, usein juristin tehtäväksi.

    Perukirjan sisällön on vastattava lain vaatimuksia, mutta asiakirjan muoto ja lukujen esitystapa ovat vapaat. Mitään virallista mallia tai lomaketta ei ole.

    Nyt Verohallinto valmistelee esitäytettyä perukirjaa. Tavoitteena on, että lomakemuotoinen perukirja saapuisi esitäytetyn veroilmoituksen tapaan kuolinpesälle hyväksyttäväksi ja täydennettäväksi.

    ”Lomakkeen muoto on vasta suunnitteilla, mutta sekä sähköinen että paperinen asiointi on mahdollistettava”, vastaa MT:lle Verohallinnon tuotehallintayksiköstä ylijohtaja Saku Airosmaa.

    Hankkeen tarkoituksena on helpottaa kuolinpesien hallintoa. Osakkaat saisivat osittain valmiin asiakirjan, johon on etukäteen merkitty ainakin verottajan tiedossa olevat varat ja velat.

    ”Katso nämä, täydennä muut tiedot”, Airosmaa kuvaa esitäytetyn perukirjan ajatusta.

    Vastuu verottajalle ilmoitettujen tietojen oikeellisuudesta jäisi nykyiseen tapaan kuolinpesän osakkaille, kuten myös esitäytetyn veroilmoituksen täyttäjä vastaa ilmoituksen sisällöstä.

    Tässä 1950-luvun perukirjassa on kodin tavaroilla ollut arvoa. Nykyään tavanomaista, alle 4 000 euron arvoista koti-irtaimistoa ei tarvitse eritellä perukirjaan. Verohallinnon ohjeen mukaan taide- ja arvoesineet eivät kuulu tavanomaiseen koti-irtaimistoon.
    Tässä 1950-luvun perukirjassa on kodin tavaroilla ollut arvoa. Nykyään tavanomaista, alle 4 000 euron arvoista koti-irtaimistoa ei tarvitse eritellä perukirjaan. Verohallinnon ohjeen mukaan taide- ja arvoesineet eivät kuulu tavanomaiseen koti-irtaimistoon. Kuva: Taneli Laine

    Omaisuuden arvon määrittämistä tai perintöverotusta ei uudistuksella ole Airosmaan mukaan tarkoitus muuttaa. Perukirjaan merkitään omaisuuden käypä arvo, siis kuolinpäivän teoreettinen myyntihinta.

    Ainakin pankkitalletukset, -lainat ja arvo-osuudet voisivat olla esitäytetyssä perukirjassa valmiina, kuolinpäivän arvoon merkittynä. Jos pesässä ei muuta omaisuutta olisi, voidaan lomake allekirjoittaa kuolinpesän veloilla ja hautajaiskuluilla täydennettynä.

    ”Helpommissa kuolinpesissä uudistus voi vähentää lakiavun tarvetta”, Airosmaa kommentoi.

    Kiinteistöjä, asunto-osakkeita tai vaikkapa ajoneuvoja sisältävissä kuolinpesissä omaisuuden arvon määritys jäänee kuolinpesän hallinnolle nykyiseen tapaan. Esimerkiksi asunnon arvosta ei valmista tietoa aina ole. Kiinteistöjenkään verotusarvot eivät välttämättä vastaa käypää hintaa, Airosmaa myöntää.

    Uudistus on vasta suunnitteluvaiheessa. Lainsäädäntötyöhön Airosmaa toivoo päästävän tämän hallituskauden aikana. Työtä tehdään yhdessä Digi- ja väestötietoviraston kanssa, sillä suunnitelmana on helpottaa myös vainajan sukuselvityksen tekemistä.

    Perintöverolukuja vuodelta 2023

    77 995 kpl – perintöveropäätöksiä

    992 miljoonaa euroa – perintöverokertymä

    6 115 miljoonaa euroa – perintöveropäätösten varallisuuserien arvo yhteensä

    Summat pyöristetty lähimpään miljoonaan. Lähde: Verohallinto

    Lisää aiheesta
    • Surun keskellä hallinnolliset asiat voivat tuntua ylivoimaisilta.

      Ihmissuhteet | Yle: Omaisten taakka hallinnollisista asioista on vähenemässä − Verohallinto kehittää esitäytettyä perukirjaa

    • Ristiinalaisella Innalan tilalla sisarukset päättivät jatkaa tilanpitoa yhtymänä.

      Maanomistus | Puukärry löytyi metsän uumenista ja pankki heittäytyi hankalaksi – yllättäen kuolleen läheisen asioiden selvittely on kovaa työtä surun keskellä

      Tilaajalle
    • Avoleskelle voidaan maksaa kuolinpesästä avustusta esimerkiksi tilanteessa, jossa leski on ollut työtön ja kuollut puoliso on ollut työelämässä.

      Ihmissuhteet | Avoliitossa oleva ei peri mitään puolison kuoltua, mutta tietyissä tilanteissa leski voi saada rahaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Verohallinto
    perukirja
    kuolinpesä
    perintöverotus
    Digi- ja väestötietovirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle