
Sunnuntaina voimaan tullut EU:n ennallistamisasetus herättää kysymyksiä ennen kaikkea rahasta: kuka ennallistamisen maksaa, kuka siitä hyötyy ja mikä on maanomistajien kohtalo?
EU:n tavoitteena on ennallistaa 20 prosenttia kaikista maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä ja 90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Kustannusarvio Suomelle on eri arvioiden mukaan 500–900 miljoonaa euroa vuodessa.
Ilmasto- ja ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) perää nyt mukaan yksityistä rahaa, koska valtio ei voi kattaa koko summaa. Mutta mitä se yksityinen raha on?
Mykkäsen mukaan sitä saadaan pakolla ja vapaaehtoisesti: ekologisella kompensaatiolla ja luontopositiivisuudella.
Ensimmäinen tarkoittaa, että asetuksessa heikentämiskieltoon merkityille luontotyypeille luodaan ekologisen kompensaation menettely, Mykkänen sanoo.
”Esimerkiksi suometsiä ja harjumetsiä koskien heikentämiskieltoa voidaan Suomessa tulkita joustavasti niin, että kaikkea tekemistä suometsässä ei kielletä, vaan jos tekee, täytyy parantaa suometsän tilaa jossakin toisessa kohteessa”, Mykkänen selvittää.
”Näin yritykset osallistuvat ennallistamisen rahoittamiseen, jos ne vaikka rakentavat, investoivat, muokkaavat metsää tai suota ja niin edelleen. Tarkoituksenamme on esitellä tämä EU-komissiolle meidän keinonamme hoitaa asia.”
Toinen tapa kerätä rahaa yrityksiltä on hyödyntää niiden halua pyrkiä hiilineutraaliuden lisäksi luontopositiivisiksi. Näin on ilmaissut esimerkiksi Stora Enso, Mykkänen sanoo.
”Isot ja tilaa vievät yritykset tutkivat usein jonkun säätiön kanssa, miten ne voivat kompensoida jalanjälkeään rahoittamalla luontotyötä vapaaehtoisesti.”
”Suomi on edelläkävijä ekologisen kompensaation luotettavuuden määrittelyssä.”
Vaarana on kuitenkin viherpesu, minkä pelossa moni yritys ei uskalla ministerin mukaan lähteä liikkeelle.
”Täydennämme ekologisen kompensaation asetusta niin, että yksityisten luonnonsuojelualueiden hankintaan tulee asetuksessa säädetyt mittaustavat siihen, kuinka luonnonarvohehtaarien luominen määritellään. Samalla luonnonsuojelulain pakollisten poikkeuslupien kompensaatiota lavennetaan vapaaehtoisiin yksityisrahoitteisin luontotöihin.”
Mykkäsen mukaan on oleellista, että luonnonarvohehtaarit määritellään ely-keskusten rekistereihin luotettavasti.
”Tämä on se keino, jolla yhteiskunta voi edistää vapaaehtoista kompensointia.”
Tuleeko rahaa riittävästi?
”Sitä seuraamme seuraavat viisi vuotta. Tämä vaatii, että valtio käärii hihat, että tämä olisi yhteinen asia Suomessa ja että yritysvastuu lisääntyy luontoasioissa”, Mykkänen sanoo.
”MTK on tehnyt hyvää pioneerityötä luontoarvot.fi-kauppapaikalla. Sellaiset pitää saada skaalattua, viherpesun riskit pitää poistaa säännöillä ja tuoda yrityksille velvoitteita ekologisen kompensaation kautta. Luonnonarvokaupan buustaaminen on jatkuvaa työtä.”
Mykkäsen mukaan isoilla yrityksillä on menossa isoja vapaaehtoisia luonnonsuojeluhankkeita.
Mykkäsen mukaan isoilla yrityksillä on menossa isoja vapaaehtoisia luonnonsuojeluhankkeita.
”Suomi on edelläkävijä ekologisen kompensaation luotettavuuden määrittelyssä. Suomessa maanomistuskysymykset ovat selväpiirteisiä ja puu-, kasvi- ja eläintietoa on kerätty pitkään.”
Maanomistajissa huolta herättävät Natura 2000 -ohjelmaan liittyvät muistot. Kuinka ministeri huolehtii, ettei ennallistamisesta tule heille samanlaista kirosanaa?
”Edetään mahdollisimman paljon vapaaehtoisuuteen perustuvin keinoin ja arkijärkisillä menetelmillä.”