

Moni meistä voi miettiä, miksi sähkön siirtokapasiteetista on tullut ongelma viime aikoina, vaikka asiasta ei vaikkapa julkisuudessa ole juurikaan puhuttu menneinä vuosina.
Ongelman ytimessä on nimenomaan siirtokapasiteetti siksi, että sähkön tuotantotapa muuttunut paljon aiemmasta. Sähköntuotanto ja -kulutus ovat pitkään perustuneet meillä Suomessa siihen, että meillä on suuria sähkön tuotantolaitoksia, joista siirtojohdot menevät kuluttajille. Nykyisin tilanne on se, että sähköntuotanto hajautuu ja tuotantolaitosten määrä kasvaa rajusti entisestä.
”Aikaisempaa verkkoa ei ole suunniteltu tai mitoitettu sillä tavalla, että tuotantokapasiteettia tuotaisiin eri suunnista merkittäviä määriä kulutuksen piiriin”, sähköverkkoyhtiö Carunan verkkojohtaja Kalle Liuhala painottaa.

Siirtokapasiteetin merkitystä voi lähestyä vaikkapa ajattelemalla autoteitä. Sähköverkon voi ajatella ikään kuin autotienä ja energian tiellä kulkevina autoina.
”Tielle mahtuu tietty määrä autoja kerrallaan. Jos autoja pitäisi mennä enemmän kuin mitä siihen mahtuu, sen jälkeen tiehän on pullonkaula”, verkkojohtaja vertaa.
Autotiellä ruuhkassa voi odottaa ruuhkan purkautumista, mutta sama ei ole mahdollista sähköverkossa.
”Johonkin sen energian pitää aina mennä, koska tuotannon ja kulutuksen pitää olla tasapainossa.”
Tuotannon ja kulutuksen pitää olla tasapainossa siksi, ettei sähkönjakeluun tule keskeytyksiä tai laitteet mene rikki esimerkiksi liian korkeiden jännitteiden takia.
Monelle voi tulla mieleen ajatus siitä, että miksi ihmeessä siirtokapasiteettia ei ole rakennettu jo aiemmin lisää, jos muutos on kerran ollut tiedossa jo melko pitkään. Liuhala huomauttaa, että siirtokapasiteetin tarpeen kasvu on tullut osittain yllätyksenä. Hän nostaa esiin Ukrainan sodan seurauksena tapahtuneen uusiutuvan energian investointi-innon kasvun. Sinällään uusiutuvan energian kasvu on ollut tiedossa pitkään, mutta sotatapahtumat nopeuttivat muutosta entisestään.
”Sitä ei varmaan kukaan osannut etukäteen ennakoida, että tuollainen hyppäys yhtäkkiä tapahtuisi. On se varmaan vähän yllättänytkin siinä mielessä.”