• Mercosur-sopu jäihin EU-parlamentissa ‒ tuomioistuimen syynäys voi kestää jopa kaksi vuotta

    Toivottu näpäytys Yhdysvalloille juuri oikealla hetkellä jäi haaveeksi.
    Mercosur-sopimuksen voimaantulon lykkääntyminen on helpotus myös suomalaisille karjatiloille.
    Mercosur-sopimuksen voimaantulon lykkääntyminen on helpotus myös suomalaisille karjatiloille. Kuva: Juha Sinisalo
    Uutiset|Politiikka ja talous
    21.1.202615:49
    Tapio Nurminen
    München

    EU-parlamentti lähetti maailman suurimman vapaakauppa-alueen luovan Mercosur-sopimuksen EU-tuomioistuimen tutkittavaksi.

    Vastustajat mielestä sopimus ei ole kaikilta osin yhteensopiva EU:n perussopimusten kanssa ja että EU-komissio ylitti valtuutensa neuvotellessaan neljän Etelä-Amerikan maan kanssa

    Ratkaisu tehtiin niukalla kymmenen äänen enemmistöllä. Lykkäyksen puolesta äänestäneitä oli käytännössä lähes kaikissa parlamenttiryhmissä.

    Suomalaisista vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten europarlamentaarikot äänestivät tuomioistuimeen lähettämisen puolesta.

    Suomalaisista vasemmistoliiton, vihreiden ja myös perussuomalaisten edustajat puolsivat lähettämistä tuomioistuimeen. Kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja RKP:n mepit olivat vastaan.

    ”Kukaan ei osaa arvioida, miten sopimukselle nyt käy ja minkälaisia vaihtoehtoja tässä voisi vielä olla, jotta Eurooppa saisi lisää kauppakumppaneita. Vientiriippuvaisena maana ainakaan Suomi ei tule tilanteesta hyötymään”, keskustameppi Elsi Katainen kommentoi ratkaisua MT:lle.

    Mercosur-sopimuksen lykkääntyminen olisi katkera tappio Saksan liitokansleri Friedrich Merzille (vas.) ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille.
    Mercosur-sopimuksen lykkääntyminen olisi katkera tappio Saksan liitokansleri Friedrich Merzille (vas.) ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille. Kuva: Dati Bendo

    ”Tämä oli vastuuton ratkaisu ja oma maali”, parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan puheenjohtaja, saksalainen sosiaalidemokraatti Bernd Lange moitti.

    Tuomioistuimen selvitys saattaa pahimmassa tapauksessa kestää jopa kaksi vuotta. Parlamentti ei voi äänestää varsinaisesta sopimuksen hyväksymisestä ennen kuin tuomioistuin on kertonut näkemyksensä.

    Keskustameppi Elsi Katainen ei kannattanut Mercosur-sopimuksen lähettämistä EU-tuomioistuimen tutkittavaksi.
    Keskustameppi Elsi Katainen ei kannattanut Mercosur-sopimuksen lähettämistä EU-tuomioistuimen tutkittavaksi. Kuva: Johannes Tervo

    Nyt ratkaisevaa on, päättääkö EU-komissio yhdessä jäsenmaiden kanssa, että sopimuksen soveltaminen aloitetaan tästä lykkäyksestä huolimatta.

    EU-komissio ja myös suurin osa jäsenmaista toivoi, että sopimus saataisiin voimaan mahdollisimman pian. Se osoittaisi Yhdysvalloille ja myös Kiinalle, että EU on toimintakykyinen ja pystyy edistämään globaalia vapaakauppaa.

    EU-parlamentti ei voi hyväksyä tai hylätä sopimusta ennen kuin tuomioistuin on kertonut näkemyksensä.

    Saksan liittokansleri Friedrich Merz vaati jo EU-komissiota aloittamaan sopimuksen soveltamisen parlamentin päätöksestä huolimatta.

    ”Parlamentin ratkaisu on valitettava. Siinä arvotettiin nykyinen geopoliittinen tilanne väärin. Me olemme varmoja sopimuksen laillisuudesta”, Merz tähdensi viestipalvelu X:ssä.

    Mercosur-vääntö lyö kiilaa Saksan ja sopimusta vastustavan Ranskan väliin pahimmalla mahdollisella hetkellä. Ranskan pääministeri Sébastien Lecornu korosti verkkolehti Politicon mukaan Pariisissa, että parlamentin tärkeää äänestystulosta pitää ”kunnioittaa”.

    Lisää aiheesta
    • Viinitarha Chilessä pääkaupunki Santiagon lähettyvillä. Kuva on otettu vuonna 2019.

      Ulkomaat | Latinalaisessa Amerikassa Mercosur-sopimus on otettu myönteisesti vastaan – ”Vastaveto Yhdysvaltain myrkylliseen politiikkaan”

      Tilaajalle

    Mercosur-sopimuksen piirissä olisi yli 700 miljoonaa ihmistä, suurin osa heistä Yhdysvaltain ”takapihalla”, missä presidentti Donald Trump pyrkii laajentamaan suurvallan etupiiriä voimakeinoin.

    Myös Suomessa lihatilat ja lihatalot pelkäävät viennin Keski-Eurooppaan hyytyvän.

    Saksan ja Espanjan hallitukset ovat tehneet hartiavoimin töitä, jotta sopimus saataisiin yli 25 vuoden neuvottelumaratonin jälkeen maaliin. Viime hetkillä tosin osa espanjalaisista europarlamentaarikoista näytti kääntyvän sopimuksen vastustajiksi maanviljelijöiden kovan paineen vuoksi.

    Ranska ja Puola vastustavat sopimusta ja jäivät vähemmistöön, kun jäsenmaiden muodostama neuvosto äänesti asiasta.

    Puolan pääministeri Donald Tusk ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat kampanjoineet väkevästi Mercosur-sopimusta vastaan.
    Puolan pääministeri Donald Tusk ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat kampanjoineet väkevästi Mercosur-sopimusta vastaan. Kuva: Ludovic Marin

    Vastustusta perustellaan ennen muuta sillä, että sopimuksen myötä halpojen maataloustuotteiden, erityisesti naudanlihan ja siipikarjan lihan tuonti EU-alueelle kasvaa. Myös Suomessa lihatilat ja lihatalot pelkäävät viennin Keski-Eurooppaan hyytyvän.

    Katainen muistuttaa, että maataloustuottajien ääntä on kuultu.

    ”Muissa sopimuksissa ei ole saatu neuvoteltua näin järeitä keinoja viljelijöiden ja ruokasektorin tueksi.”

    Nyt kysymys kuuluu, mitä tapahtuu EU-komission lupaamille maatalouden lisätuille, jos koko sopimus kaatuu?

    Uutinen on päivitetty 22.1. klo 9.15. Siihen on mm. lisätty europarlamentaarikko Elsi Kataisen kommentit.

    Lisää aiheesta
    • Pääministeri Petteri Orpo ja Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi muurasivat Atrian valmisruokatehtaan peruskiven maanantaina Nurmossa.

      Elintarviketeollisuus | Pääministeri Orpo Atrian suurinvestoinnin äärellä Nurmossa: ”Ruokaviennissä on iso potentiaali”

    • Ranskan Emmanuel Macron ja Puolan Donald Tusk (toinen oik.) vastustavat ja Saksan Friedrich Merz (oik.) sekä Espanjan Pedro Sánchez kannattavat Mercosur-sopua.

      Maatalouspolitiikka | Tyytymättömien EU-viljelijöiden paine voi vielä kaataa Mercosur-sovun ‒ yllättävä hahmo kiilaamassa pelastajaksi

      Tilaajalle
    • Suomalaisen naudanlihan vientimahdollisuudet Keski-Eurooppaan heikkenevät, kun halpatuonti Mercosur-maista kasvaa.

      Kauppa | Komissio osti Mercosur-sovun lupauksilla maataloustuista – tuottajajärjestöt vastustavat vapaakauppa-aluetta edelleen

    Artikkelin aiheet
    Mercosur-sopimus
    EU-parlamentti
    vapaakauppa
    EU-komissio
    kauppapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle