• Komissio osti Mercosur-sovun lupauksilla maataloustuista – tuottajajärjestöt vastustavat vapaakauppa-aluetta edelleen

    Lepyttelyrahoille vaaditaan tiukempaa korvamerkintää. Paine kohdistuu EU-parlamenttiin.
    Suomalaisen naudanlihan vientimahdollisuudet Keski-Eurooppaan heikkenevät, kun halpatuonti Mercosur-maista kasvaa.
    Suomalaisen naudanlihan vientimahdollisuudet Keski-Eurooppaan heikkenevät, kun halpatuonti Mercosur-maista kasvaa. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Kauppa
    12.1.202613:54
    Analyysi
    Tapio Nurminen
    München

    Maatalouden eurooppalaiset etujärjestöt ja osa jäsenmaista jatkavat taistelua Mercosur-kauppasopimusta vastaan, vaikka siitä on asiantuntijoiden mukaan EU-maille enemmän hyötyä kuin haittaa

    EU:n, Brasilian, Argentiinan, Uruguayn ja Paraguayn solmiman sopimuksen lyhyen aikavälin kasvuvaikutus EU:n kansantuotteeseen jää saksalaisekonomistien mukaan alle prosenttiin, mutta sovulla turvataan EU-komission mukaan 440000 eurooppalaista työpaikkaa.

    Unionin viennin Mercosur-maihin uskotaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2040 mennessä. Yli 90 prosenttia tulleista poistuu kokonaan. Eniten hyötyvät autoteollisuus, koneenrakennus ja kemianteollisuus.

    Sopimuksella turvataan EU-komission mukaan 440000 eurooppalaista työpaikkaa.

    Maataloustuotteiden EU-viennin Etelä-Amerikkaan arvioidaan kasvavan 50 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Eurooppalaisten viljelijöiden edunvalvojat ovat silti barrikadeilla.

    Lisää aiheesta
    • Kun kotimaista vientiä on yritetty puskea eteenpäin, naudanliha on ollut yksi lupaavimmista tuotteista. Nyt kilpailu Euroopan markkinoilla kovenee.

      Maatalouspolitiikka | Vientiteollisuus juhlii Mercosur-sopimusta, mutta suomalainen lihantuottaja jää sen maksumieheksi

    Naudanlihan ja siipikarjan lihan tuottajat pelkäävät hintadumppausta. Se voi myös hyydyttää myös suomalaisten lihatalojen viennin Keski-Eurooppaan.

    Tosin esimerkiksi tullittoman Mercosur-naudanlihan tuontikiintiö on vain noin 1,5 prosenttia koko EU-markkinasta.

    Pääministeri Donald Tuskin johtama Puola ja presidentti Emmanuel macronin johtama Ranska ovat Mercosur-sopimuksen itsepintaisimpia vastustajia.
    Pääministeri Donald Tuskin johtama Puola ja presidentti Emmanuel macronin johtama Ranska ovat Mercosur-sopimuksen itsepintaisimpia vastustajia. Kuva: Frederic GARRIDO-RAMIREZ

    Lisäksi edelleen on epäselvää, pystytäänkö heikommilla ympäristö- ja terveysstandardeilla tuotettujen elintarvikkeiden vyöry EU-alueelle torjumaan tehokkaasti.

    Lisää aiheesta
    • Elsi Kataisen mukaan Suomi tarvitsee vahvaa ja yhtenäistä Eurooppaa sekä uusia kumppaneita eri puolilta maailmaa.

      Maatalouspolitiikka | Elsi Katainen hälventää pelkoja kauppasopimuksesta: Tuontiruoka pitää tuottaa samoilla kriteereillä kuin EU:ssa

    Geopoliittisesti sopimus on EU:lle tärkeä. Vapaakauppa-alue luotiin Yhdysvaltain ”takapihalle”, missä presidentti Donald Trump paaluttaa voimakeinoin läntisen suurvallan etupiiriä.

    Vapaakauppa-alue luotiin USA:n takapihalle, missä presidentti Donald Trump parhaillaan paaluttaa voimakeinoin läntisen suurvallan etupiiriä.

    USA:n ja Kiinan puristuksessa rimpuilevan EU:n geotaloudellinen kriisinsietokyky paranee. Sopimus myös vahvistaa unionin asemaa kilpailuissa harvinaisista maametalleista. Niitä on Mercosur-maissa kosolti.

    Mercosur-sopimus vahvistaa EU:n asemaa suurvaltojen puristuksessa.
    Mercosur-sopimus vahvistaa EU:n asemaa suurvaltojen puristuksessa. Kuva: Timo Filpus

    Tätä taustaa vasten EU-komission kannatti varmistaa jäsenmaiden määräenemmistön tuki sopimukselle voitelemalla maataloutta.

    Komissio esittää 45 miljardin lisäpottia maataloustukiin. Lisäksi halpatuonnin estävää suojamekanismia vahvistetaan. Se astuu voimaan, jo siinä vaiheessa, kun hinnat laskevat viisi prosenttia.

    Osana lepyttelypakettia kolmansista maista tulevan urean ja ammoniakin tullaamista ollaan keskeyttämässä.

    EU-komission kannatti varmistaa jäsenmaiden määräenemmistön tuki sopimukselle voitelemalla maataloutta.

    Jo aiemmin komissio jyvitti budjettiin kaavaillusta uudesta yhteisrahastosta lähes 50 miljardia maaseudun tukemiseen. Kun nämä myönnytykset lasketaan yhteen, maataloutta uhannut reilun 20 prosentin tukileikkaus sulaa suurelta osin.

    Maataloustuottajien eurooppalaisille etujärjestöille ja osalle jäsenmaista tämä ei riitä.

    Niskurointi on sikäli perusteltua, että jäsenmaiden pitää vielä yksimielisesti hyväksyä vuosien 2028–2034 rahoituskehys ja siihen sisältyvät lepyttelyrahat. Ja kansalliset hallitukset lopulta päättävät käyttävätkö ne lisäpotin maatalouden tukemiseen.

    EU:n kauppakomissaari Maroš Šefčovič (vas.), maatalouskomissaari Christophe Hansen (kesk.), ja terveydestä sekä elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Olivér Várhelyi lepyttelivät Mercosur-sopimuksesta suivaantuneita maatalousministereitä Brysselissä
    EU:n kauppakomissaari Maroš Šefčovič (vas.), maatalouskomissaari Christophe Hansen (kesk.), ja terveydestä sekä elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Olivér Várhelyi lepyttelivät Mercosur-sopimuksesta suivaantuneita maatalousministereitä Brysselissä  Kuva: Jennifer Jacquemart

    Pahimmassa tapauksessa viljelijöille voi siis jäädä luu käteen.

    Etujärjestöt kohdistavat painetta nyt EU-parlamenttiin. Se äänestää sopimuksesta reilun viikon päästä pidettävässä täysistunnossa. Virallinen allekirjoitus tapahtuu kuitenkin jo 17. tammikuuta Paraguayssa.

    Vapaakauppasovun aiheuttama edelleen jatkuva ristiveto on joka tapauksessa myrkkyä EU:n yrityksille vahvistaa puolustuskykyään ja strategista autonomiaansa.

    Ranska ja Puola ovat Saksan ja Espanjan kanssa jyrkästi eri mieltä tärkeästä kauppasopimuksesta.

    Juhlapuheissa hehkutetusta yhtenäisyydestä on kovin vähän jäljellä, jos Ranska ja Puola ovat Saksan ja Espanjan kanssa jyrkästi eri mieltä tärkeästä kauppasopimuksesta.

    Kriittistä on myös se, että viljelijöille luvattua lisäpottia ollaan lohkaisemassa rahastosta, jolla piti nykyistä joustavammin vastata EU:n kokonaisturvallisuutta uhkaaviin haasteisiin.

    Espanjan pääministeri Pedro Sánchez (vas.) on puhunut voimakkaasti Mercosur-sovun puolesta. Italian pääministeri Giorgia Meloni vaati komissiolta lisämyönnytyksiä viljelijöille ja myös sai ne.
    Espanjan pääministeri Pedro Sánchez (vas.) on puhunut voimakkaasti Mercosur-sovun puolesta. Italian pääministeri Giorgia Meloni vaati komissiolta lisämyönnytyksiä viljelijöille ja myös sai ne. Kuva: FREDERIC SIERAKOWSKI

    Ylipäätään tulevia vaikeita budjettineuvotteluja ei helpota se, että lisätukia lupaillaan yhdelle elinkeinolle jo ennen kuin budjetista on lopullisesti sovittu.

    Asetelmasta kärsii myös Ukraina. Sen EU-jäsenyys on minkä tahansa tulevan rauhanratkaisun kulmakivi ja sen massiivisen maatalouden sovittaminen EU-kehyksiin on iso haaste.

    Maatalouteen kulminoitunut Mercosur-eripura ei tässä suhteessa lupaa hyvää.

    Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja.

    Artikkeli on päivitetty ja muokattu versio 10.1.2026 julkaistusta analyysistä.

    Lisää aiheesta
    • MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg arvioi, että EU:n ja Etelä-Amerikan maiden välinen Mercosur-kauppasopimus on toteutumassa.

      Politiikka ja talous | MTK:n Åberg arvioi, että Mercosur-sopimus menee nyt maaliin – ”Lisärahoitus maataloudelle on perusteltu”

      Tilaajalle
    • Maatalousministeri Sari Essayah (kd.) osallistui EU:n maatalousministerien ylimääräiseen kokoukseen Brysselissä.

      Maatalouspolitiikka | Suomea uhkaava EU:n maatalousrahojen leikkaus voi suurelta osin peruuntua – ”tulevat hallitukset ratkaisevat”

      Tilaajalle
    • Mercosur-sopimuksen hyväksyntä on viivästynyt.

      Politiikka | Yliö: EU-Mercosur-sopimuksen viivästyminen ei ole ollut vain maatalouden syytä

    Artikkelin aiheet
    Mercosur
    kauppapolitiikka
    tullit
    naudanliha
    siipikarja
    halpatuonti
    Maa- metsä-ja riistatalous
    Kansainvälinen kauppa
    Vientikauppa
    Argentiina
    Brasilia (Maa)
    Irlanti
    Espanja
    Ukraina
    Kiina
    Euroopan unioni
    Ranska
    Etelä-Amerikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla