• Elinkeinoelämän järjestöjen yhteistyötä syytä tiivistää, sanoo Harri Broman – ”Yhdistymisen arvioiminen ei ole minun tehtäväni”

    Yhteistyötä voisi tehdä varsinkin EU-vaikuttamisessa ja alueellisesti, Broman arvioi.
    Tilaajalle
    Varsinkin EU:ssa vaikuttaminen on Bromanin mukaan tärkeää. Eri toimijoiden yhteistyöllä siihen voitaisiin saada lisää voimaa
    Varsinkin EU:ssa vaikuttaminen on Bromanin mukaan tärkeää. Eri toimijoiden yhteistyöllä siihen voitaisiin saada lisää voimaa Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Talous
    15.12.202510:00
    Hermanni Härkönen

    Elinkeinoelämän järjestöjen olisi syytä vahvistaa keskinäistä yhteistyötään, sanoo EK:n hallituksen entinen puheenjohtaja Harri Broman.

    Siihen, onko Suomessa liikaa elinkeinoelämän järjestöjä, ja pitäisikö niitä yhdistää, hän ei ota suoraan kantaa.

    ”Mutta minä näen järjestöjen jäsenenä, että tapahtumia on aika paljon, kun kaikki niitä järjestävät”, Broman sanoo.

    Broman Group on kaikkien neljän elinkeinoelämän järjestön, eli EK:n, kauppakamarien, Suomen yrittäjien ja perheyritysten liiton jäsen.

    ”Joissain tapauksissa siellä on päällekkäistäkin, ja vaikka koulutus on osalla vahvempaa kuin toisilla. Tämän tyyppisissä asioissa mielestäni olisi järkevää yhdistää voimia. Sitten saadaan kustannustehokkaampaa ja monta kertaa vaikuttavampaa tekemistä”, Broman sanoo.

    Varsinaisen edunvalvontatyön osalta Broman on varovaisempi arvioimaan yhteistyön tarvetta, vaikka hän myöntää, että joissain asioissa keskustelua eri järjestöjen välillä käydään jo nyt.

    ”En osaa sanoa siihen, että onko sitä liikaa, tai pitäisikö järjestöjä yhdistää tai ei. Sen arvioiminen ei ole minun tehtäväni”, Broman sanoo.

    ”Tapahtumia on aika paljon, kun kaikki niitä järjestävät”

    OP Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio väläytti syksyllä MT Livessä, että EK ja Keskuskauppakamari voisivat yhdistää voimiaan vaikkapa yhteisellä EU-vaikuttamisella. Hän kutsui mukaan myös vaikkapa MTK:n.

    ”Tervehdin ilolla tämäntyyppisiä ideoita”, Broman sanoo.

    Muun muassa Motonetin omistava Broman Group on kaikkien neljän elinkeinoelämän järjestön jäsen.
    Muun muassa Motonetin omistava Broman Group on kaikkien neljän elinkeinoelämän järjestön jäsen. Kuva: Lari Lievonen

    ”EK:llahan on oma toimisto Brysselissä. Siellä ehdottomasti pitää olla läsnä. Mitä paremmin elinkeinoelämä siellä on läsnä ja mitä vaikuttavammin siellä elinkeinoelämä on läsnä, niin se on meidän kaikkien etu Suomessa”, hän kertoo.

    ”Jos sinne saadaan sillä lailla lisää voimaa, niin olen täysin samaa mieltä Ritakallion kanssa.

    Ritakallio paljasti myös, että McKinsey -konsulttiyhtiö on tehnyt selvityksen EK:n ja keskuskauppakamarin toiminnoista ja siitä, miten niitä on järjestetty muissa maissa.

    Broman kertoo, että raportti on tehty sen jälkeen, kun hän väistyi EK:n johdosta.

    ”Olen tietoinen, että semmoinen raportti on tehty, mutta en ole nähnyt sitä ”, Broman kertoo.

    ”Ja näin en myöskään tiedä sen raportin tuloksia.”

    ”Siellä on sen tyyppisiä asioita, jotka tässä tilanteessa on ainoa vaihtoehto tehdä niin kuin ne tänä päivänä tehdään.”

    Broman kertoo, että vaikka elinkeinoelämän järjestöjen toiminnassa on päällekkäisyyksiä on järjestöillä myös eri jäseniä ja ja tehtäviä.

    Lähimpänä toisiaan ovat Keskuskauppakamari ja EK, joiden yhdistymisestäkin on aika ajoin puhuttu. Aivan vaivatonta yhdistäminen ei kuitenkaan olisi.

    ”Kauppakamarilaitoksella on määrätty jo lain asetuksen suomia tehtäviä, joita muuta ei voi nykymaailmassa tehdä. Siellä on vaikka vientiasiakirjoihin liittyviä alkuperätodistuksia”, hän muistuttaa.

    ”Siellä on sen tyyppisiä asioita, jotka tässä tilanteessa on ainoa vaihtoehto tehdä niin kuin ne tänä päivänä tehdään.”

    Broman myös muistuttaa, että kauppakamarilaitoksella on alueellinen järjestelmä, jollaista EK:lla ei varsinaisesti ole. Hänen mukaansa yhteistyö tälläkin saralla voisi olla hedelmällistä.

    Juttua korjattu 15.12. kello 11.52. Korjattu Timo Ritakallion titteli.
    Lisää aiheesta
    • Talous | Onko Suomessa liikaa elinkeinoelämän järjestöjä, kysyy MT Live – vieraana Timo Ritakallio

    • Tänä vuonna OP-ryhmässä nähdään pitkästä aikaa maatalouden rahoituksessa kasvua, kertoo Timo Ritakallio. Uutta rahoitusta on noin kymmenen prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

      Talous | OP-ryhmä lisää maatalouden luototusta ja helpottaa sen ehtoja: ”Olemme valmiit ottamaan vähän enemmän riskiä”

      Tilaajalle
    • Itä-Suomessa asuu lähes miljoona ihmistä, Harri Broman muistuttaa. Näin suuren joukon yhteistä ääntä on pakko kuulla, hän uskoo.

      Politiikka ja talous | Koko Itä-Suomen on nyt toivottava Kajaanin ja Imatran menestystä, Harri Broman painottaa

    Artikkelin aiheet
    Järjestötoiminta
    Työnantajajärjestöt
    Työmarkkinat
    Bryssel
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria