• Onko Suomessa liikaa elinkeinoelämän järjestöjä, kysyy MT Live – vieraana Timo Ritakallio

    OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallion mukaan elinkeinoelämän EU-edunvalvontaa voisi tiivistää merkittävästi. ”MTK on ilman muuta tervetullut.”
    Uutiset|Talous
    22.10.202519:02
    Paula Liesmäki

    Onko Suomessa liikaa elinkeinoelämän järjestöjä?

    OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallion mukaan esimerkiksi EU-edunvalvontaa voisi tiivistää merkittävästi. Mukaan voisivat tulla Ritakalliosta kaikki elinkeinoelämän järjestöt.

    ”Heittäisin pallon, että MTK on ilman muuta tällaiseen tervetullut.”

    Keskuskauppakamarin hallituksen puheenjohtajana toimiva Ritakallio kertoo, että Elinkeinoelämän keskusliiton ja Keskuskauppakamarin päällekkäisistä toiminnoista on valmistunut selvitystyö ja yhteisöjen hallituksen miettivät jatkoa syksyn aikana.

    Ritakalliota haastattelee MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen.

    MT Live on katsottavissa MT:n verkkosivulla tai kuunneltavissa podcastina.

    Lisää aiheesta
    • Suomen naisjohtajakehitys on pysähtynyt, sanoo Evan johtaja Emilia Kullas tiedotteessa. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Yhteiskunta | Naisjohtajien määrä pieneni Suomessa hieman viime vuonna – "Ongelma ei ole koulutuksessa, vaan rakenteissa"

    • Kuluttajista yli viidennes arvioi, että heidän oman taloutensa tila on nyt huonompi kuin vuosi sitten.

      Talous | Elinkeinoelämän luottamus luottamus talouteen vahvistui, kuluttajien näkymä koheni vain hivenen

    • Pitkään suomalaisessa talouselämässä vaikuttanut Björn Wahlroos ei peittele mielipiteitään maailman menosta.

      Yhteiskunta | Rahan tekemisen taito on tärkeä, mutta ei ratkaise kaikkea

    Artikkelin aiheet
    elinkeinoelämä
    EU-edunvalvonta
    järjestöt
    Timo Ritakallio
    MT Live
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria