

OP-ryhmän maatalousasiakkaat ja muutkin pk-yritysasiakkaat saavat rahoituskelpoisiin hankkeisiinsa aikaisempaa sujuvammin luototusta, kertoo ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio MT Livessä.
”Olemme valmiit ottamaan vähän enemmän riskiä kuin mitä olemme viime vuosina tehneet. Toki hallitusti, hyviä hankkeita rahoittaen. Tämä tulee näkymään tulevina kuukausina OP-ryhmän toiminnassa.”
Aiempaa enemmän riskiä OP-ryhmä on valmis ottamaan esimerkiksi tarkasteltaessa maatalousasiakkaiden rahoitettavan hankkeen rating-luokkaa, kassavirtaan liittyvää riskiä, vakuuden arvoa tai kokonaisuutta.
”Pidämme tärkeänä huoltovarmuuden ja ruokaturvan kannalta, että suomalaisille, maataloudelle hyville hankkeille löytyy aina rahoitusta ja että se on kilpailukykyiseen hintaan.”
OP-ryhmän sadan miljardin luottokannasta maatalouden luottoja on vajaa kolme miljardia euroa.
Muutoksen taustalla on riskinottopolitiikan tarkastelu.
OP-ryhmä on tänä vuonna tarkastellut, onko lisääntynyt sääntely johtanut siihen, että riskinottohalu on laskenut liian alhaiselle tasolle.
”Luottotappiot olleet tänä vuonna ensimmäiseltä kuudelta kuukaudelta historiallisesti positiiviset eli luottotappioita on palautunut enemmän kuin uusia luottotappioita tullut.”
OP-ryhmän sadan miljardin luottokannasta maatalouden luottoja on vajaa kolme miljardia euroa.
OP-ryhmä on suurin maatalouden rahoittaja Suomessa.

Ritakallion mukaan osuuspankit ovat ehdottomasti valmiit rahoittamaan maaseudun pk-yrityksiä samalla lailla kuin metropolissa.
”Meille on tärkeää koko Suomen menestys, ja me olemme joka puolella Suomea.”
Suomen pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen kysyi elokuussa MT:n haastattelussa, saavatko pankit asuntorahoituksella ja sijoituspalvelutuotteilla ansaintansa helpommin kuin työläämmällä yritysten rahoittamisella. Yrityksiin perehtyminen teettää työtä ja vaivaa.
”Siihen kritiikkiin sanoisin, että sääntelytsunami on vain jatkunut ja tehnyt sen hyvin työlääksi tietyiltä osin”, sanoo Ritakallio.

Yritysrahoitus ja maatalousrahoitus on kannattavaa, sanoo Ritakallio.
”Maatalouden osalta ehkä ongelmallista on ollut se, että maataloudessa on selvästi enemmän järjestämättömiä saamisia eli ongelmasaamisia suhteessa kantaan kuin muissa rahoitusalueissa, kotitalouksissa tai yrityksissä. Se on aika ajoin johtanut siihen, että luottokriteereitä mahdollisesti tarkastellaan entistä tiukemmin.”
Pankkien näkökulmasta kiinnostavimpia ovat elinkelpoiset maatilat, joilla on parhaat näkymät. Tällaisia tiloja on OP:n arvion mukaan 20 prosenttia maatilojen kokonaismäärästä. Niillä kannattavuus on hyvä.
Maataloudessa on Ritakallion mukaan selvästi nähtävissä investointivelkaa.
”Kannattavia maatiloja, jotka ovat riittävästi investoineet, olemme valmiit rahoittamaan ympäri Suomea. Myös Itä-Suomea rahoitetaan.”
”Meillä on hiukan ongelmana ollut viime vuosina se, että vanhat osaajat ovat eläköityneet.”
Ensi vuoden loppuun mennessä osuuspankkien määrä painuu 35:een. Toimipisteitä on 270.
Ritakallion mukaan pankkien fuusiot tarkoittavat, että OP-ryhmä voi nyt katsoa ne alueet, joissa maatalouteen liittyvään osaamiseen pitää panostaa.
”Meillä on hiukan ongelmana ollut viime vuosina se, että vanhat osaajat ovat eläköityneet.”
Maatalouden asiantuntijoita ei ole helppoa löytää töihin. OP haluaa panostaa Ritakallion mukaan heidän kouluttamiseensa työn myötä.

Tänä vuonna OP-ryhmässä nähdään maatalouden rahoituksessa kasvua – pitkästä aikaa, kertoo Ritakallio.
”Meilläkin on maatalouden osalta uutta rahoitusta noin kymmenen prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.”
Myös Suomen taloudessa hän näkee pitkästä aikaa paljon enemmän valoa. Vaikka kasvu on käynnistynyt, velkajarrua tarvitaan Ritakallion mukaan ehdottomasti. Suomi on ollut kasvukuopassa jo 15–17 vuotta.
”Velkajarru on erittäin tärkeä elementti tuomaan pitkäjänteistä luotettavuutta siihen, miten julkista taloutta tullaan hoitamaan.”
Orpon hallitus on Ritakalliosta vienyt määrätietoisesti läpi monia Suomen talouden tulevaisuuden kannalta tärkeitä muutoksia.
Tulevillekin hallituksille jää töitä. Pienelle yritykselle työntekijän palkkaaminen on edelleen iso riski. Määräaikaisia työsuhteita tulisi käyttää enemmän. Työn tekeminen ja yrittäminen pitäisi saada kannattavammaksi verotusta uudistamalla.
Suomi on ollut kasvukuopassa jo 15–17 vuotta.
Suomen elinkeinoelämän EU-edunvalvontaa voisi Ritakalliosta tiivistää merkittävästi. Mukaan voisivat tulla kaikki elinkeinoelämän järjestöt.
”Heittäisin pallon, että MTK on ilman muuta tällaiseen tervetullut.”