• Lapin Kansa: Kau­pun­ki­elämä lisää ma­sen­nuksen ris­kiä, paljastaa tuore tutkimus

    Maalla ja kaupungissa asuvien elintavoissa on eroja, kertoo tuore tutkimus.
    Maalla paikallaanolo on vähäisempää, mutta kevyttä liikuntaa on paljon, tuore tutkimus kertoo. Kuva on Lopelta.
    Maalla paikallaanolo on vähäisempää, mutta kevyttä liikuntaa on paljon, tuore tutkimus kertoo. Kuva on Lopelta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Yhteiskunta
    30.6.202522:30
    Paula Liesmäki

    Kaupunkimainen ympäristö ja väestön tiheys ovat yhdistettävissä kohonneeseen masennuksen riskiin, selviää uudessa tutkimuksessa.

    Lapin Kansa kertoi maanantaina väitöskirjatutkija Marjo Seppäsen masennusoireilua koskevasta tutkimuksesta.

    Luonto ja mielekäs liikunta voivat saada aikaan positiivisia vaikutuksia.

    Tutkimuksessa ilmeni, että maalla ja kaupungissa asuvien elintavoissa on eroja. Kaupungissa ollaan paljon paikallaan, mutta vastapainoksi on raskasta liikuntaa. Maalla taas paikallaanolo on vähäisempää, mutta kevyttä liikuntaa on paljon.

    Löydös voi Seppäsen mukaan olla hyödyksi esimerkiksi masennuksen hoitoa suunnitellessa.

    Lapin Kansa: Kau­pun­ki­lais­ten elin­ta­vat ja väen­pal­jous nos­ta­vat ma­sen­nus­ris­kiä, sanoo tutkija – jos muu ei on­nis­tu, kuun­te­le edes luonnon ääniä

    Lisää aiheesta
    • Leirille osallistuminen oli yhden nuoren mielestä hänen elämänsä tärkein päätös.

      Radio ja TV | Dokumentissa testataan, saavatko nuoret luonnosta apua ahdistukseen

      Tilaajalle
    • Suomalaiset lapset ja nuoret syövät masennus- ja adhd-lääkkeitä huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. LEHTIKUVA.

      Yhteiskunta | Nuorten aikuisten masennuslääkkeiden käyttö lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa

    • 24-vuotias Kaisa kertoo kokeilleensa 20 eri masennuslääkettä, mutta mistään ei ole ollut apua. Kuvituskuva.

      Hyvinvointi | Kaisa kieltäytyi masennuslääkkeestä, ja siksi hän arvelee hoitonsa osastolla loppuneen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    masennus
    kaupunkielämä
    tutkimus
    luonto
    elintavat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle