• Kotimainen puolustusteollisuus on noususuhdanteessa – ”Suuri osa työpaikoista syntyy kasvukeskusten ulkopuolelle”

    Puolustusteollisuus on Suomessa keskittynyt enimmälti Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen maakuntiin sekä vähäisemmissä määrin Pohjanmaalle.
    Puolustusteollisuuteen investoidaan Suomessa runsaasti.
    Puolustusteollisuuteen investoidaan Suomessa runsaasti. Kuva: Rami Marjamäki, Petteri Kivimäki, koonnut: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    9.9.202405:00
    Jukka Koivula

    Kun Suomen talous tarpoo laskusuhdanteessa, on kotimainen puolustusteollisuus harvoja toimialoja, jossa investointien ja työpaikkojen määrä voimakkaasti lisääntyy.

    ”Vuodesta 2022 vuoteen 2023 jäsenyritystemme liikevaihto kasvoi 23 prosentilla. Kasvu jatkuu myös tänä vuonna ja lähitulevaisuudessa”, Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n toiminnanjohtaja Tuija Karanko kommentoi.

    PIAn jäsenyritykset työllistivät vuonna 2023 yhteensä 10 100 ihmistä Suomessa.

    ”Puolustusteollisuudessa investoidaan ja uusia työpaikkoja syntyy. Rekrytoinnit käyvät parhaillaan aika kiivaina”, Karanko sanoo.

    Huomattava osa työpaikoista syntyy maakuntiin.

    ”Suuri osa näistä työpaikoista syntyy kasvukeskusten ja yliopistokaupunkien ulkopuolelle. Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa on paljon avoimia työpaikkoja ja sitä kautta mahdollisuuksia.”

    Karangon mukaan uusia työpaikkoja on puolustusteollisuudessa tarjolla ainakin insinööreille, suunnittelijoille ja koodareille.

    ”Lisäksi tarvitaan runsaasti tehdastyöntekijöitä erilaisiin rooleihin.”

    ”Puolustusteollisuudessa investoidaan ja uusia työpaikkoja syntyy. Rekrytoinnit käyvät parhaillaan aika kiivaina.” Tuija Karanko

    Suomen merkittävin puolustusteollinen yritys on Patria. Muita merkittäviä alan kaupallisia toimijoita ovat muun muassa Insta, Bittium, Nammo ja Savox Communications.

    Puolustusteollisuus on Suomessa keskittynyt enimmälti Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen maakuntiin sekä vähäisemmissä määrin Pohjanmaalle.

    ”Nammo haki ja sai EU:n puolustusteollisuuden investointeja tukevasta ASAP-ohjelmasta 32,5 miljoonaa euroa investointeihin, jotka kohdistuvat pääasiassa Vihtavuoren ja Sastamalan tehtaisiin”, Karanko kertoo.

    Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen yli-insinööri, insinöörieversti Ari-Jaakko Tuomisen mukaan puolustusteollinen tuotanto painottuu vahvasti maakuntien Suomeen.

    ”Tällä hetkellä on käynnissä Nammon suuntaan useampi iso investointi, joilla räjähdetuotantoa tehostetaan. Samalla seurannaisvaikutuksina erityisesti Keski-Suomen alueelle tulee vaikutuksia paljon. Vihtavuori ja Jyväskylän seutu on selkeä puolustusteollisuuden keskittymä.”

    Muitakin vastaavia keskittymiä Suomesta löytyy.

    ”Tampere–Sastamala-alueella on paljon puolustusteollisuutta. Sielläkin toimintaa kehitetään, tuotantolaitteisiin investoidaan ja henkilöstöä lisätään.”

    Patrian panssariajoneuvoprojektien kautta myös Hämeenlinnan seudulla nähdään suuria investointeja.

    ”6x6-panssariajoneuvojen valmistus on jo käynnissä ja sen tulevaisuudennäkymät ovat erittäin positiivisia. Hankkeessa on mukana useita Nato-maita.”

    Etelä-Pohjanmaalla merkittävää puolustusteollista valmistusta on Ähtärissä ja Lapualla.

    ”Myös Oulun seudusta on tulossa kasvava ja kehittyvä puolustusvälineiden kehittämisen alue”, insinöörieversti kertoo.

    ”Vihtavuori ja Jyväskylän seutu on selkeä puolustusteollisuuden keskittymä.” Ari-Jaakko Tuominen

    Puolustusvoimilla on olemassa strateginen huoltovarmuuskonsepti, johon kuuluu olennaisesti yhteistyö puolustusteollisten yritysten kanssa.

    ”Huoltovarmuuskonsepti Suomessa on lähes ainutlaatuinen maailmassa. Meiltä löytyy yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet huoltovarmuuteen ja varautumiseen. Sitten on Huoltovarmuuskeskus, joka merkittävänä valtio-omisteisena rahoittajana tukee yrityksiä tietyissä investoinneissa”, Tuominen tähdentää.

    Olennaista on kyky kasvattaa tuotantoa merkittävästi lyhyellä aikavälillä.

    ”Räjähdetuotanto on jo pystytty Suomessa nostamaan erittäin hyvälle tasolle, ja sitä nostetaan edelleen. Tässä näkyy Puolustusvoimien ja kotimaisen teollisuuden pitkällinen yhteistyö”, Tuominen sanoo.

    Insinöörieverstin mukaan Suomen sotilaallinen varautuminen on hyvällä tasolla.

    ”Silloinkin, kun turvallisuuspoliittinen tilanne oli rauhallisempi, Puolustusvoimat sitoutui näihin yrityksiin. Tärkeintä on, ettei kyvykkyyttä ajettu alas, kuten tehtiin monessa muussa Euroopan maassa.”

    ”Huoltovarmuuskonsepti Suomessa on lähes ainutlaatuinen maailmassa. Meiltä löytyy yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet huoltovarmuuteen ja varautumiseen.” Ari-Jaakko Tuominen

    Puolustustarvikkeiden loppuasiakas on Suomessa aina valtio.

    ”Suomalainen teollisuus, myös puolustussektorilla kuten monessa muussakin, on pitkälti alihankintaa ja osajärjestelmätoimittajia”, Tuija Karanko toteaa.

    Hän luonnehtii puolustusteollista markkinasegmenttiä äärimmäisen protektionistiseksi.

    ”On hyvä muistaa, että tässä ollaan kansallisen suvereniteetin ytimessä. Varsinkin sellaiset maat, joilla on mittavaa omaa puolustusteollisuutta, haluavat sitä ylläpitää ja suojella.”

    Suomen Nato-jäsenyys ei protektionismia poista, Karanko painottaa.

    ”Kansainvälinen yhteistyö kyllä lisääntyy, muttei protektionismi mihinkään katoa. Kuten muillakin sektoreilla, puolustusteollisille yrityksille on luonteenomaista, että joissakin projekteissa tehdään tiivistä yhteistyössä ja toisissa projekteissa kilpaillaan kovasti.”

    Lisää aiheesta
    • Ilmasotakoulun johtaja, eversti Vesa Mäntylä kävi lentokonehallissa katselemassa Hawk-harjoitushävittäjiä, jotka modifioituina palvelevat Suomea vuoteen 2035.

      Yhteiskunta | Ilmasotakoulu on merkittävä aluetalouden moottori Keski-Suomessa – ”Puolustusvoimien läsnäolo maakunnissa vaikuttaa maanpuolustustahtoon”

    • Maatalous on tärkeä osa suomalaista huoltovarmuutta ja yhteiskuntamme varautumista, sanoo Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola. Kuvassa puintia Kurikan Jalasjärvellä.

      Maatalous | ”Turvallisuuden näkökulmasta maaseudun tärkein tehtävä on ruoan tuottaminen”, sanoo Puolustusvoiman komentaja

    • Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoi torstaina tiedotustilaisuudessa valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. LEHTIKUVA / Mikko Stig .

      Politiikka | Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko: Venäjän sotatoimien laajentumista Ukrainan ulkopuolelle ei voi sulkea pois

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa