• Kahdeksan kunnan erityistalousalue — ”Ylä-Savo on Itä-Suomen kirkkaimpia tähtiä elinkeinojen kehittämisessä”

    Valmistelussa on myös Keski-Savon ehdotus. Lopullinen malli voi olla yhdistelmä molempia.
    Itä-Suomen erityisedustaja Harri Broman on esittänyt veroetuja alueelle aiemminkin.
    Itä-Suomen erityisedustaja Harri Broman on esittänyt veroetuja alueelle aiemminkin. Kuva: Matti Vassinen
    Uutiset|Talous
    5.9.202517:33
    Aimo Vainio

    Itä-Suomen elinvoiman kehittämiseksi esitetään nyt Ylä-Savon erityistalousalueen perustamista.

    ”Ylä-Savo on yksi Itä-Suomen kirkkaimpia tähtiä elinkeinojen kehittämisessä, joten erityistalousalueen asema sopisi meille erinomaisesti kasvun vauhdittajana”, Iisalmen kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen sanoo tiedotteen mukaan.

    Esityksessä ei vielä ole yksityiskohtaisia toimenpiteitä, sillä erityistalousalueen asemasta ja toimenpiteistä ei ole olemassa suunnitelmaa.

    Alueeseen kuuluisi kahdeksan kuntaa: Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

    Kunnat esittävät, että tavoitteena on tiiviillä yhteistyöllä mahdollistaa erityisesti yritysten vientikaupan lisääntyminen, investointien kasvu ja työvoiman saannin parantuminen alueen houkuttelevuuden kasvaessa.

    Toimenpiteinä ovat yritysten ja työntekijöiden verokannustimet eri muodoissaan sekä investointi- ja kehittämistukien kasvattaminen, työvoiman rekrytointi- ja koulutustuet suoraan työpaikoille sekä Itä-Suomen pitkiä etäisyyksiä kompensoivat logistiset tuet. Yritysten kasvua tukeman tarvitaan myös työkaluja korkeakoulujen TKI-toiminnan hyödyntämiseen käytännössä.

    Esitys on kuntien idea Itä-Suomen kehittämistä pohtivan Harri Bromanin työryhmän työkaluksi. Broman on pyytänyt esityksiä erityistalousalueesta kesän aikana.

    Valmistelussa on ollut esillä myös Keski-Savon ehdotus. Eri alueiden esitysten yhteensovittaminen on myös mahdollista, jos se on jatkokäsittelyn kannalta järkevää.

    Lisää aiheesta
    • Broman Groupin juuret ulottuvat vuoteen 1965, jolloin Harri Bromanin isä Väinö H. Broman perusti Joensuuhun autoja ja varaosia myyvän liikkeen taustalla näkyvään puutaloon Suvantokadulle.

      Talous | Itäiselle Suomelle löytyy lääkkeitä, sanoo Harri Broman: Paras vaihtoehto olisi saada veroedut kuuteen maakuntaan

      Tilaajalle
    • Erityistalousalue voisi olla esimerkiksi vihreän siirtymän teollinen keskittymä, hallituksen ohjelmaluonnoksessa sanotaan.

      Politiikka | Hallitus suunnittelee Itä-Suomeen erityistalousaluetta – tällainen se voisi olla

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria