• Yle: hirvi hyökkäsi kalastajan kimppuun Inarissa – mies pakeni metsään

    ”On aika yllättävää, että se lähtee hyökkäämään. Pääasiassa hirvet pyrkivät pakenemaan tilanteesta”, toteaa tutkija.
    Ylivuotinen hirvi syö koivunlehtiä Suomussalmella. Kuvituskuva.
    Ylivuotinen hirvi syö koivunlehtiä Suomussalmella. Kuvituskuva. Kuva: Hannu Huttu
    Uutiset|Erä
    24.6.202616:51
    Tilda Karhumaa

    Inarilainen kalastaja Mikko Valle joutui kesäkuussa poikkeukselliseen ja vaaralliseen tilanteeseen, kun naarashirvi hyökkäsi hänen kimppuunsa kesken kalastusreissun.

    Ylen uutisen mukaan Valle huomasi kalareissullaan, että 20 metrin päässä joen yli kahlasi hirvi. Hän taltio tilannetta puhelimellaan.

    Tilanne muuttui kuitenkin uhkaavaksi.

    Hirvi laski korvansa niskaa vasten, laittoi päänsä alaspäin ja lähti kulkemaan Vallea kohti hyvin nopeasti.

    Valle juoksi hirveä pakoon metsään.

    Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juho Matalan mukaan tilanne on erittäin harvinainen.

    ”On aika yllättävää, että se lähtee hyökkäämään. Pääasiassa hirvet pyrkivät pakenemaan tilanteesta, jos ne kokevat jotain uhkaa”, Matala kertoo Ylelle.

    Matalan mukaan Valle toimi oikein pyrkiessään puiden suojaan.

    ”Pakoon pidemmän matkan päähän on turha lähteä, mutta jos pystyy johonkin kasvillisuuden tai puuston suojaan siirtymään, niin se ehkä auttaa. Hirvellähän on aika huono näkö, että jos et liiku ja olet puun takana, niin se ei välttämättä huomaa, mihin menit”, Matala neuvoo.

    Lopulta hirvi jäi taakse, ja kalastusmajalta rientänyt Vallen isäkin tuli apuun.

    Valle uskoo, että hirvi halusi suojella vasaansa, joka oli todennäköisesti törmän päällä.

    Yle: ”Hirvi tulee päälle, perkele!”

    Lisää aiheesta
    • Mökkisaunan siivoaminen talven jäljiltä tuotti yllätyksen.

      Eläimet ja kasvit | Kuokkavieraita saunassa: Kiukaan vesisäiliöstä löytyi ”oksa”, joka sihahti äkäisesti

      Tilaajalle
    • Hirvenvasa saa emonsa maidosta runsaasti energiaa ja vasta-aineita, jotka suojaavat sitä taudinaiheuttajilta.

      Eläimet ja kasvit | Suolla eteen ilmestyi kömpelösti koikkelehtiva hirvenvasa – ”Sitten kuului ryske ja tuhahdus, ja minua vietiin”

      Tilaajalle
    • Asenteet hirviä kohtaan ovat pysyneet kriittisinä.

      Erä | Hirvikanta oli 20 vuotta sitten kaksi kertaa suurempi ‒ tällainen emä on nyt harvinaisuus

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hirvi
    inarin hyökkäys
    villieläimet
    kalastus
    Mikko Valle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle