• Ukrainan rauhansuunnitelma yllätti Euroopan johdon – Orpo: Ei se hyvä asia ole

    Uutistoimisto AFP:n mukaan suunnitelmassa Krimin niemimaa sekä muita Venäjän Ukrainalta valtaamia alueita tunnustettaisiin venäläisiksi.
    Petteri Orpo sanoo, että tiedot Yhdysvaltain ja Venäjän työstämästä rauhansuunnitelmasta tulivat hänelle yllätyksenä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Petteri Orpo sanoo, että tiedot Yhdysvaltain ja Venäjän työstämästä rauhansuunnitelmasta tulivat hänelle yllätyksenä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Ulkomaat
    20.11.202516:46
    STT

    Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Ukrainassa ei voida sopia rauhasta ilman Ukrainaa.

    Useat mediat ovat kertoneet Yhdysvaltojen työstäneen suunnitelmaa sodan lopettamiseksi salassa Venäjän kanssa. Suunnitelman sisällöstä on tihkunut vain hajanaisia ja vahvistamattomia tietoja. Niiden perusteella Ukraina joutuisi taipumaan suuriin myönnytyksiin.

    Uutistoimisto AFP:n mukaan suunnitelmassa Krimin niemimaa sekä muita Venäjän Ukrainalta valtaamia alueita tunnustettaisiin venäläisiksi. Lisäksi suunnitelmassa Ukrainan tulisi puolittaa asevoimiensa koko nykyisestä määrästä noin 400  000 henkilöön.

    Tiedot Yhdysvaltain ja Venäjän työstämästä rauhansuunnitelmasta tulivat Orpolle yllätyksenä. Orpon mukaan Suomi on käynyt keskustelua Ukrainasta niin sanotun halukkaiden maiden koalition puitteissa Yhdysvaltojen ja muiden kumppanimaiden kanssa, mutta rauhansuunnitelmasta ei ole oltu tietoisia.

    Orpon mukaan tiedot rauhansuunnitelmasta ovat toistaiseksi puutteellisia, mutta asiaa selvitetään koko ajan.

    ”Selvää on, että Ukrainassa ei voida sopia rauhasta ilman Ukrainaa. Tämä näyttää siltä, että tämä on kirjoitettu paljon enemmän tai melko selkeästi hyökkäyssotaa käyvän Venäjän näkökulmasta”, Orpo sanoi toimittajille eduskunnassa.

    Orpolta kysyttiin, mitä Yhdysvaltain ja Venäjän yhteinen rauhansuunnitelma kertoo Euroopan vaikutusvallasta.

    ”Euroopan vaikutusvalta on ollut hyvä viimeisten kuukausien aikana, mutta tämä on jälleen kerran taas yllättävä käänne, että tulee yhtäkkiä tällainen esitys. Ei se tietenkään hyvä asia ole”, Orpo vastasi.

    EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas sanoi EU:n ulkoministerikokouksen aluksi Brysselissä, että hänen tietojensa mukaan eurooppalaiset eivät ole olleet mukana tuoreissa keskusteluissa Ukrainan rauhansuunnitelmasta.

    Kallaksen mukaan Euroopan ja Ukrainan on oltava kuitenkin mukana keskusteluissa. Hänen mukaansa nyt näyttää siltä, että Venäjän ei ole tarvinnut tehdä mitään myönnytyksiä, vaikka sodassa on selkeästi yksi hyökkääjä ja yksi uhri.

    Brysselissä ulkoministerikokoukseen osallistuneet eurooppalaiset ministerit keskittyivätkin torstaina toistelemaan, ettei rauhasta voida neuvotella Euroopan pään ylitse.

    ”Mikä tahansa rauhansuunnitelma onkin pöydällä, meille on tärkeää, että Ukraina tukee sitä. Ilman sitä suunnitelma ei saa Euroopan tukea”, Hollannin ulkoministeri David van Weel sanoi kokouksessa.

    Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei ollut paikalla kokouksessa. Hän kuitenkin kommentoi STT:lle sähköpostitse, että rauhanehdot, jotka vastaavat vain laittoman hyökkäyssodan aloittaneen Venäjän huoliin, eivät ole oikeudenmukaisia eivätkä luo pohjaa kestävälle rauhalle.

    STT tavoitteli myös presidentti Alexander Stubbia, mutta Stubb ei ollut saatavilla kommentoimaan. Presidentin kansliasta kerrottiin syyksi presidentin vierailu Arabiemiraateissa.

    Maanantaina Stubb sanoi vierailullaan Brysselissä, että rauhanneuvottelut ovat nyt suvantovaiheessa.

    EU:n pitäisi myös saada pian sovittua siitä, miten budjettivajeesta kärsivän Ukrainan rahoitus turvataan. Asia ei ole virallisesti ulkoministerikokouksen agendalla, vaikka asiasta varmasti keskustelua käydäänkin.

    Ruotsin ulkoministeri Maria Malmer Stenergard kommentoi ulkoministerikokouksen alla Politico-lehdelle, että Pohjoismaat eivät voi yksin jatkaa suhteettoman suuren taakan kantamista Ukrainan tukemisessa.

    Malmer Stenergardin mukaan muutamat maat ovat ottaneet lähes koko taakan Ukrainan tukemisesta, mikä ei ole reilua eikä pitkällä tähtäimellä kestävää.

    Hänen mukaansa Ukrainan rahoituksesta on saatava sopu viimeistään joulukuun huippukokouksessa ja paras keino tähän on jäädytettyjen venäläisvarojen käyttäminen.

    Orpo sanoi olevansa samaa mieltä siitä, että tuen pitäisi olla tasapainoisempaa.

    ”Pohjoismaat ja Baltian maat ovat kantaneet koko ajan erittäin suurta vastuuta, ja me olemme Ukrainan keskeisiä tukijoita. Olen samaa mieltä, että Euroopan sisällä Ukrainan tuen pitäisi olla tasapainoisempaa. Kyllä sen näkee, kun katsoo näitä lukuja, että me olemme tukeneet paljon”, Orpo sanoi.

    Lisää aiheesta
    • Yhdysvaltalaislähteen mukaan Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff (kuvassa vasemmalla presidentti Donald Trumpin kanssa) on johtanut suunnitelman laatimista ja keskustellut siitä Venäjän lähettilään kanssa. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Reuters: Yhdysvaltain rauhansuunnitelmassa Ukrainan tulisi luovuttaa alueitaan

    • Axios-uutissivuston lähteen mukaan Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff on johtanut suunnitelman laatimista. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Axios: Yhdysvallat laatii Venäjän kanssa salaista suunnitelmaa Ukrainan sodan lopettamiseksi

    • Venäjä hyökkää Ukrainassa tällä hetkellä vahvasti erityisesti Pokrovskin ja Zaporizhzhjan suunnalla. Arkistokuva Pokrovskista maaliskuulta. LEHTIKUVA/AFP/PRESS SERVICE OF THE 93RD KHOLODNYI YAR SEPARATE MECHANIZED BRIGADE.

      Ulkomaat | Asiantuntija Venäjän sotimisesta Ukrainassa: "Kun rintamalla ei päästä eteenpäin, pyritään vaikuttamaan siviiliyhteiskunnan resilienssiin"

    • Helsingin Kansalaistorilla oli vuonna 2023 näytillä Ukrainan sodassa tuhottu venäläispanssarivaunun T-72B3:n raato.

      Yhteiskunta | Moni suomalainen pelkää nyt suursotaa – mikä se on? Sotatieteilijä kertoo

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ukrainan sota
    Ukrainan rauhantunnustelut
    Venäjän hyökkäys Ukrainaan
    Petteri Orpo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena