• Opiskelupaikka on mahdollisuus sitouttaa nuoret maakuntiin, kunhan kesätöistä ja harjoitteluista pidetään huolta

    Alueellisten yritysten ja oppilaitosten on syytä lyödä viisaat päänsä yhteen. Toimiva lupaus koulusta ja työstä houkuttelee osaajia kaukaakin.
    Tilaajalle
    Nyt opiskelemaan hakevat nuoret ovat tulevaisuuden työvoimaa. Kuvituskuva.
    Nyt opiskelemaan hakevat nuoret ovat tulevaisuuden työvoimaa. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Koulutus
    22.2.202606:00
    Analyysi
    Hermanni Härkönen

    Helmikuussa monet nuoret tekevät isoja valintoja siitä, minne he hakevat opiskelemaan.

    Maailma ei ole opiskelujaan aloittaville tai jatkaville nuorille juuri nyt helppo. Suomi on Euroopan ykkönen työttömyysluvuissa, ja maailman epävakauden ja esimerkiksi tekoälyn yleistymisen varjossa tulevaisuuden ”varmoja” työpaikkoja on enää tuskin yhtään.

    Nuorten lohdutukseksi voi sanoa, että koulussa kuluvan muutaman vuoden aikana maailma ehtii muuttua jälleen, toivottavasti parempaan.

    Samalla on syytä huomata, että varsinkin maaseudulla sekä opiskelijoiden että yritysten toiveet ja edut ovat yhteneväiset: vakaat ja tuottavat työsuhteet.

    Opiskelupaikkaansa pohtiva nuori on kiinnostunut siitä, mistä löytyy polku ja mahdollisuus rakentaa hyvää elämää.

    Opiskelupaikkaansa pohtivan nuoren kannattaa usein miettiä, missä hän on hyvä.

    Oman alueen vahvuuksia kannattaa pohtia yhä enemmän myös maakuntien ja oppilaitosten johdossa. Sulava polku opinnoista työelämään on kaikkien etu.

    Siksi alueen yrityksiä on syytä kuunnella hyvinkin tarkalla korvalla.

    Maailman myllerryksessä maaseudun yritykset ovat pitäneet pintansa monia muita paremmin. Tähän vuoteen yritykset suhtautuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) kyselyn mukaan sitä positiivisemmin, mitä kauempana kaupungista ne sijaitsevat.

    Syyksi arvioidaan esimerkiksi erilaista yritysrakennetta. Maaseudulla on paljon teollisuusyrityksiä, joiden näkymien odotetaan pikkuhiljaa elpyvän. Maaseudun yrityksillä on usein myös useampia tukijalkoja.

    Kasvukeskusten ulkopuolisen Suomen yritystoiminnan vahvuus ja kohtalonkysymys pitkällä aikavälillä on kuitenkin riittävän ja osaavan työvoiman saanti.

    Osaavan työvoiman saaminen alueelle on jälkikäteen varmasti vaikeampaa, kuin opiskelemaan tulleiden nuorten sitouttaminen harjoittelu- ja kesätyöpaikoilla.
    Osaavan työvoiman saaminen alueelle on jälkikäteen varmasti vaikeampaa, kuin opiskelemaan tulleiden nuorten sitouttaminen harjoittelu- ja kesätyöpaikoilla. Kuva: Seppo Pentti

    Itä-Suomen selvitysmies Harri Broman korosti joulukuussa MT:n haastattelussa osaavan työvoiman ja koulutuksen merkitystä Itä-Suomen valoisaa tulevaisuutta rakentaessa. (MT 12.12.2025).

    Broman toivoi kouluilta ja alueellisilta yrityksiltä tiiviimpää yhteistyötä, jotta koulut ymmärtäisivät paremmin, mitkä ovat alueen osaamistarpeet ja yritysten menetelmät.

    Samalla hän muistutti yrityksiä vastuustaan esimerkiksi harjoittelupaikkojen löytymisessä.

    Tarve yhteistyölle ja -ymmärrykselle pitää paikkansa koko Suomessa. Yritykset eivät tule toimeen ilman osaavaa työvoimaa. Koulut kilpailevat ikäluokista paitsi alueellisesti, myös koko maan tasolla.

    Opiskelupaikkaansa pohtiva nuori taas on kiinnostunut siitä, mistä löytyy polku ja mahdollisuus rakentaa hyvää elämää.

    Suhdanne on nyt huono, mutta monissa maakunnissa tilanne on tulevaisuudessa vääjäämättä se, että alueelle jäävä oma nuoriso ei tule riittämään talouden tarpeisiin.

    Kun aletaan rehellisesti miettiä keinoja, joilla väkeä voi houkutella muuttamaan ja jäämään maakuntiin, on mahdollisuus kouluttautua ja työllistyä siihen parhaita keinoja.

    Lisää aiheesta
    • Itä-Suomessa asuu lähes miljoona ihmistä, Harri Broman muistuttaa. Näin suuren joukon yhteistä ääntä on pakko kuulla, hän uskoo.

      Politiikka ja talous | Koko Itä-Suomen on nyt toivottava Kajaanin ja Imatran menestystä, Harri Broman painottaa

    Sulava polku opinnoista työelämään ja kouluun jo houkuteltujen opiskelijoiden pitäminen alueella ovat kaikkein alueen toimijoiden etu.

    Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) tekee parhaillaan ammattikoulujen osalta teema-arviota siitä, miten opinnot valmistavat opiskelijoita työelämään. Arviota varten on kysytty sekä opiskelijoiden, opettajien että työnantajien näkökulmaa.

    Välitulosten mukaan enemmistö työnantajista on tyytyväisiä yhteistyöhön oppilaitosten kanssa, mutta kehitettävää nähdään osaamistarpeiden ennakoinnissa ja siinä, että alueellinen ammatillisen koulutuksen tarjonta vastaa yritysten tarpeita.

    Myös ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työntekijöiden saatavuuteen oltiin tyytymättömiä.

    Toisin sanoen ainakin osa työnantajista on sitä mieltä, ettei paikallinen koulutus vastaa yrityselämän tarpeita.

    Lisää aiheesta
    • Valoa tunnelin päässä? Pelkkien heijastusten lisäksi valoa löytyy esimerkiksi Normetin tilauskannoista, jotka ovat viime aikoina olleet ennätyskorkealla.

      Talous | Aaro Cantell osti iisalmelaisyrityksen ja kymmenkertaisti sen liikevaihdon – ”Polku on ollut täynnä virheitä ja epäonnistumisia”

      Tilaajalle

    Koulutuspaikkaansa valitsevat nuoret eivät tee valintojaan hätäillen tai heppoisin perustein. Jos tarjottu mahdollisuus maakunnissa on hyvä, sille löytyy kysyntää.

    Monet yritykset myös kertovat teema-arviossa käytetyissä kyselyissä, ettei niissä ole ollut harjoittelijoita.

    Yleisin perustelu tarpeen tai harjoittelijoille sopivien työtehtävien puute. Kaikkiin yrityksiin ei myöskään ollut hakijoita harjoitteluun.

    Varsinkin pienille yrityksille harjoittelijoiden perehdyttäminen voi olla myös merkittävä rasite. Perustelu tarpeen tai sopivien tehtävien puutteesta on silti lyhytnäköinen, jos yrityksellä kuitenkin tulevaisuudessa on tarve osaavalle työvoimalle.

    Myös kesätöiden tarjonta näyttää nyt huonolta. Duunitorin mukaan tammikuun loppuun mennessä kesätyöpaikkoja ilmoitettiin noin 26 prosenttia vuoden takaista vähemmän.

    Harjoittelut ja kesätyöt ovat opiskelijalle tärkeä osa urakehitystä, mutta tärkeitä myös yrityksille ja alueille osaamisen sitouttamisessa. Vaikka työvoimalle ei juuri nyt olisi tarvetta, on osaavan työvoiman pysyminen alueella kaikkien etu.

    Muutamien kuukausien harjoittelu tai kesätyö voi johtaa vuosien tai jopa vuosikymmenten työsuhteeseen. Opiskelijakyselyn mukaan 61 prosenttia heti valmistuttuaan työpaikan saaneista ammatillisen perustutkinnon suorittaneista opiskelijoista työllistyi nimenomaan harjoittelupaikkaansa.

    Koulutuspaikkaansa valitsevat nuoret eivät tee valintojaan hätäillen tai heppoisin perustein. Elämä kasvukeskusten ulkopuolella on monin tavoin parempaa kuin kiireisissä kaupungeissa. Jos tarjottu mahdollisuus opiskella ja työllistyä on hyvä, sille löytyy kysyntää.

    Kun koulut pitävät lupauksensa hyvästä koulutuksesta ja työpaikat töiden tarjoamisesta, nuoret kyllä pitävät omansa ahkeruudesta, reippaudesta ja osaamisen hankkimisesta.

    Siinä on maakunnille iskun paikka.

    Kirjoittaja valmistui vuonna 2023 valtiotieteiden maisteriksi. Hän työskenteli vuosia Maaseudun Tulevaisuudessa määräaikaisena toimittajana ennen nykyistä vakituista työsuhdetta.
    Lisää aiheesta
    • ”Pidän arvokkaana hajautettua korkeakouluverkostoa ja elinvoiman turvaamista eri alueilla”, rehtori Tapio Määttä sanoo. ”Keskittämistä pääkaupunkiseudulle rajoittavat muun muassa asuntojen ja opetustilojen määrä.”

      Talous | Itä-Suomeen tuo parhaiten elinvoimaa monipuolinen yliopisto, sanoo rehtori Määttä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maakuntien nuoret
    ammatillinen koulutus
    työllistyminen
    harjoittelut ja kesätyöt
    yritysten ja oppilaitosten yhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle