• Sekajätettä syntyy yhä eniten – näin paljon yhdyskuntajätteestä päätyy polttoon

    Yhdyskuntajätettä syntyi vuonna 2022 vajaat kolme miljoonaa tonnia, josta puolet oli sekajätettä.
    Yhteensä yhdyskuntajätettä eli kotitalousjätteitä ja niihin verrattavia jätteitä syntyi Suomessa noin 2,9 miljoonaa tonnia vuonna 2022.
    Yhteensä yhdyskuntajätettä eli kotitalousjätteitä ja niihin verrattavia jätteitä syntyi Suomessa noin 2,9 miljoonaa tonnia vuonna 2022. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Yhteiskunta
    15.7.202417:00
    Santeri Nousjoki

    Yhdyskuntajätteestä noin puolet eli 1,46 miljoonaa tonnia oli vuonna 2022 sekajätettä, selviää Tilastokeskuksen tuoreimmista luvuista.

    Yhteensä yhdyskuntajätettä eli kotitalousjätteitä ja niihin verrattavia jätteitä syntyi Suomessa noin 2,9 miljoonaa tonnia vuonna 2022.

    Sekajätteen jälkeen yleisimmät jätejakeet olivat erilliskerätyt paperi- ja kartonkijäte sekä biojäte, joita molempia oli kokonaismäärästä noin 15 prosenttia.

    Puolestaan energiahyödynnys eli käytännössä jätteenpoltto on selvästi yleisin käsittelytapa. Vuonna 2022 kaikesta yhdyskuntajätteestä 55 prosenttia energiahyödynnettiin.

    Toiseksi yleisintä oli materiaalihyödynnys, johon päätyi vajaa kolmannes jätteistä. Kompostointiin tai mädätykseen päätyi kolmanneksi eniten jätettä noin 428 000 tonnilla.

    Vielä 2010-luvun alussa melkein puolet jätteistä päätyi kaatopaikoille, mutta vuonna 2022 kaatopaikkasijoituksen sai vain 10 660 tonnia yhdyskuntajätteestä.

    Suomi on jäämässä lisäksi EU:n kierrätystavoitteista. Vuoteen 2025 mennessä jäsenmaiden tulisi kierrättää yhdyskuntajätteistä yli 55 prosenttia, kun vuonna 2022 Suomen vastaava luku oli 43 prosenttia.

    Muovin osalta kierrätystavoite on ensi vuodelle 50 prosenttia, mutta Suomessa ollaan vasta noin 30 prosentissa.

    Lisää aiheesta
    • Päijät-Hämeessä haja-asutusalueelta lopetettiin energiajätteen keräys. Kuvassa kärköläläinen Merja Nykänen on tuomassa roskia kierrätykseen taajamaan.

      Yhteiskunta | Maalta joudutaan kuljettamaan entistä enemmän jätettä kaupunkiin: ”Kyllähän tämä rahastukselta haisee”

      Tilaajalle
    • Pakkausten päivämäärät paljastivat pakkausten maanneen kaatopaikalle useita vuosia.

      Ympäristö | Pääkaupunkiseudun roskapussit kaivettiin ylös: Jätteet ovat säilyneet vuosikymmeniä hapettomissa olosuhteissa lähes muuttumattomina

    • Osa suomalaisista kierrättää tunnollisesti roskansa, mutta silti valtaosa muovista päätyy jo heti kättelyssä sekajätteen mukana poltettavaksi.

      Koti | Muovin keräysastioihin päätyy paljon muovia, jota sinne ei pitäisi laittaa – iso osa vaivalla erotellusta muovista päätyy polttoon tai ulkomaille

    • Kaupallisten kalastajien pyydyksiin tarttui merialueella roskia yhteensä noin 13,5 tonnia vuonna 2022.

      Luonto | Vuonna 2022 kalastajien pyydyksiin tarttui jätettä huomattavasti vähemmän kuin edellisenä vuonna

    Artikkelin aiheet
    yhdyskuntajäte
    sekajäte
    jätepoltto
    kierrätys
    Tilastokeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle