Professori: Ilmastolaskelmissa keskitytään metsämaahan, vaikka rehevöityvissä vesistöissä kytee päästöpommi

Aaltojen tahdissa keinuvat rakkohauru-levät lähes kuristuvat rihmalevän syleilyyn kalliorannassa Hangossa. Vesi on sameaa ja uimareita kiusaavat myrkylliset sinilevät tekevät tuloaan.

Professori Alf Norkko Helsingin yliopiston Tvärminnen tutkimusasemalta kertoo, että meren pahoinvoinnin huomaa lajiston muuttumisesta ja kuolleista pohjista.

Itämeren pääaltaan hapeton alue on Tanskan kokoinen.

Johanna Gammal ja Anna Willnäs ottavat pohjanäytettä kesäkuun alussa Tvärminnen edustalla.  Kuva: Sanne Katainen

Rehevöitymisen aiheuttamia ongelmia kiihdyttää meriveden nopea lämpeneminen. Vuoden 1995 paikkeilta asti Itämeri on kärsinyt poikkeuksellisista kuumekausista, joihin lajisto ei ehdi sopeutua.

Norkko esittelee kuvaa sinisimpukoista, jotka ovat tukehtuneet Tvärminnen edustalla.

”Suunnilleen 50-70 prosenttia sinisimpukoista kolmen metrin syvyyteen asti kuoli lämpöaaltojen seurauksena.”

Norkon mukaan ei tiedetä, kuinka laajoilla alueilla simpukoita ja kenties muita eliöitä on menehtynyt, sillä tutkimus ei pysy hävityksen tahdissa mukana.

Ainakin monille lajeille tärkeät meriajokasniityt ovat huvenneet. Tekohengitykseksi niitä on yritetty istuttaa takaisin.

Rakkohaurua rihmalevän syleilyssä Tvärminnen rannassa.  Kuva: Sanne Katainen

Matalan Itämeren suurin ongelma on yhä ravinnekuormitus. Toki sitä on saatu paljon kuriinkin, joten tilanne voisi Norkon mukaan olla pahempikin.

Ojitettujen suometsien ennallistaminen, suojelualueiden lisääminen ja uudistava viljely vievät kaikki osaltaan kehitystä oikeaan suuntaan.

Tällä hetkellä Suomessa vatvotaan, miten paljon metsiä saa hakata ja millä lailla maita käyttää. Sen sijaan merestä ja vesistöistä puhutaan Norkon mielestä hätkähdyttävän vähän, vaikka vesistöjen hyvinvointi on äärimmäisen tärkeää myös ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

Alf Norkon mukaan on ongelmallista, ettemme kunnolla tiedä, ovatko järvemme ja meremme valtaosan ajasta hiilinieluja vai -lähteitä.  Kuva: Sanne Katainen

Terveessä, monimuotoisessa merenpohjassa kasvillisuus ja eliöstö sitovat hiiltä, kun taas hapettomissa, kuolleissa pohjissa syntyy kasvihuonekaasupäästöjä.

”Mitä lämpimämpää vesi on, sitä enemmän vapautuu metaania. Kun lämpötila nousee 15 asteesta 20 asteeseen, metaanipäästöt tuplaantuvat.”

Norkon mukaan on ongelmallista, ettemme kunnolla tiedä, ovatko järvemme ja meremme valtaosan ajasta hiilinieluja vai -lähteitä.

”Jos tämä otettaisiin huomioon hiilipäästöjen ja nielujen laskennassa, olisimme ongelmissa”, Norkko arvelee viitaten muun muassa kaivettujen metsäojien määrään. Niitä pitkin vesistöihin ja aina mereen asti valuu valtavia määriä ravinteita ja kiintoainesta.

Norkon mielestä viisainta olisi rajoittaa ojitettujen suometsien hakkuita vesistöjen suojelemiseksi.

Lisäksi leudot, vähälumiset talvet lisäävät valuntaa pelloilta, joiden suojavyöhykkeet ovat riittämättömiä.

Norkko näkee, että viljelijöitä täytyisi tukea enemmän vesiensuojelutoimissa sekä muuttamalla maataloustukijärjestelmää että maksamalla heille tuotteista kelpo hinta.

”Me kaikki tarvitsemme kotimaista ruokaa, joten vesiensuojelu on ratkaistava niin, että se on viljelijöillekin hyvä juttu.”