• Leijonien fanittaja ja HIFK:n kannattaja ei aio muuttua

    ”En gång IFK, alltid IFK”, itsekin B-juniori-ikäiseksi saakka jääkiekkoa pelannut Alexander Stubb vannoo.
    Tilaajalle
    ”Ihan jokainen kolkka on Suomessa tullut käytyä läpi”, vakuuttaa nyt presidentinvaaleissa kampanjoiva Alexander Stubb. Vyöllä ovat kahdeksan aiempaa vaalikiertuetta eri vaaleissa.
    ”Ihan jokainen kolkka on Suomessa tullut käytyä läpi”, vakuuttaa nyt presidentinvaaleissa kampanjoiva Alexander Stubb. Vyöllä ovat kahdeksan aiempaa vaalikiertuetta eri vaaleissa. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Politiikka
    20.11.202320:00
    Kimmo Lundén

    Alexander Stubb, jos joku, tunnetaan eritoten helsinkiläisenä ja innokkaana HIFK:n kannattajana. Firenzessä sijaitsevan Euroopan yliopistoinstituutin johtajana ja professorina työskentelevänä ja sitä ennen Euroopan Investointipankin johdossa Stubb on asunut paljon ulkomailla.

    Koti on pääkaupunkiseudulla, Espoossa. Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb vakuuttaa olevansa koko Suomen ja suomalaisten etua ajava presidentti, mikäli tulee valituksi virkaan.

    Miten hän sovittaisi presidenttinä toimiessaan ottaisi koko maan ja harvaan asutun Suomen tarpeet huomioon? Maassamuutto kasvukeskuksiin jatkuu, onko se luonnon laki?

    ”Kun olen ollut neljä vuotta europarlamentaarikkona, kahdeksan vuotta ministerinä, tehnyt kahdeksan (vaali-)kampanjaa, niin olen kiertänyt maan ristiin, rastiin, halki ja poikki. Muistan eurovaalikampanjani ja sittemmin ministerinä käyneeni yhteensä muutaman vuoden aikana 150 lukiossa eri puolilla Suomea”, Stubb ynnää vuosien 2004–2010 tapaamisiaan ja kiertämistään.

    ”Ihan jokainen kolkka on Suomessa tullut käytyä läpi.”

    ”Niin, helsinkiläisyys ... Näen itseni enemmän kansainvälisenä suomalaisena.”

    Entä se HIFK?

    ”En gång IFK, alltid IFK”, itsekin B-juniori-ikäiseksi saakka jääkiekkoa pelannut Alexander Stubb vannoo.

    Hänen isänsä Göran Stubb on ollut IFK:n kantavia voimia, toimi Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana ja teki uran NHL:n kykyjenetsijänä.

    Isä-Göranilla on Nordenskiöldin jäähallilla seuraltaan ”ikuinen istumapaikka” katsomossa A4. Presidentin virassa olisi vaikea sulautua yleisön joukkoon, mutta Stubb vakuuttaa varmasti menevänsä isänsä seuraksi matsikatsomoon jatkossakin.

    ”B-junnuna pelasin numerolla 9, koska Juhani Tammisella oli numero 9 HIFK:ssa pelatessaan”, Stubb nimeää yhden idoleistaan jääkiekon puolella.

    Leijonien fanittaja. Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen puolestaan tuli vast’ikään Alex24-presidentinvaalikampanjaan tukitiimin vetäjäksi.

    Lisää aiheesta
    • Vaalit vievät miestä. MT:n haastattelua sovittaessa Alexander Stubb valmistautui kampanjakiertueensa tilaisuuksiin Pohjanmaalla ja Satakunnassa: Kokkola, Pietarsaari, Ähtävä. Laihia ja Pori.

      Politiikka | ”Ukraina, Moldova ja kaikki Länsi-Balkanin maat tuodaan EU:n jäseniksi”, Alexander Stubb ennustaa

      Tilaajalle
    • Pekka Haavisto, Alexander Stubb, Mika Aaltola, Olli Rehn ja Jussi Halla-aho ovat olleet suosiomittausten kärkipäätä. Kärjen järjestys voi muuttua merkittävästi, kun Jutta Urpilainen nimetään kisaan mukaan SDP:n puoluevaltuustossa viikonvaihteessa.

      Politiikka | MT-gallup: Haavisto johtaa yhä, vaikka Stubb on nousussa ‒ katso myös, ketä ehdokasta suomalaiset vastustavat eniten ja ketä vähiten

    • Yhteiskunta | Miten presidenttiehdokkaat tulkitsevat rajojemme ja koko Itä-Suomen tilannetta? Maaseudun Tulevaisuuden ja MTK:n vaalitentti pureutuu ajankohtaiseen turvallisuustilanteeseen maanantaina

    • Politiikka | Presidentinvaalin asetelma hahmottuu − Haaviston ja Stubbin kaksintaistelu ei ole vielä varma

    • Pekka Haaviston kampanjaa tulee muun muassa Jare Tiihonen, joka on tullut tunnetuksi artistina nimellä Cheek. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka | Julkkikset nousivat näkyvästi osaksi vaalikampanjoita – tämä on asiantuntijoiden mukaan syy muutokseen

    • Jos kaksikko jatkaisi toiselle kierrokselle, Alexander  Stubbia kannattaisi 55 ja Pekka Haavistoa 45 prosenttia Ylen kyselyyn vastanneista. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto.

      Politiikka | Alexander Stubb ohitti Pekka Haaviston Ylen presidenttikyselyssä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa